Turvakonsultti

Jälleen koira paikat tuhri,
sitten löytyi uusi uhri.
Tälle aikansa murisi,
ja mietti mihin purisi?
Omistaja koiransa pois veti,
miksei tehnyt sitä heti?
Säästyi uhri vaivoin puraisulta,
mutta ei savua ilman tulta.
Ei heitetä kohtalon noppaa,
vaan käytetään kuonokoppaa.
7292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Runossa on hienosti kiteytetty koiraihmisen nurinkurinen suhtautuminen elikkonsa temppuiluun; tuhrittuaan paikat, koira hyökkää, valiten uhrikseen pienikokoisen lapsen. Jälki voi olla hirveää mutta vielä silloinkin koiraihminen yrittää vierittää syyn jollekulle muulle, mille vain, kunhan ei koiralleen tai itselleen. Silmien avauduttuakin koiraihminen on sokea rikoksilleen. Onneksi tulee koirakortti, sen jälkeen todennäköisesti kaupunkien ulkopuolella olevat koiratarhat ja ennenpitkää kattava koiranpitokielto.

Äänestä

Mikä mulla oikein mättää
tuntuu että järki jättää
istun täällä pimeässä
vain monitori onpi eessä
raitis ilma lienee tarua
on mielessäni vain aatoksia karuja
mihin pahan mielen puran
jopa keksin provon uran!

Kosken ole kellekkään rakas
annan kyllä kostoksi takas
tiedän mistä moni tykkää:
siitä, jonka perä paskaa lykkää
ja kuola valuu ja hampaat vilkkuu
rupeenpa kostoksi niitä ilkkuu

Omistaja koiraa kuskaa
on se mulle pelkkää tuskaa
kun toinen tykkääkin eläimestä
en voi mä asiasta enää käsiä pestä
Miksen ole koiran veroinen
alan olla epätoivoinen
Jollei musta tykätä
voin näitä hienoja runoja lykätä
En lopeta koskaan sillä näin
saan pahan mieleni parhain päin
Ei musta tykätä,
voin runoja lykätä,
kunhan vaan
saan jonkun, vaikka koiraihmisen, raivostumaan

On niin kivaa olla tyhmä
ja onhan meitä iso ryhmä
Harrastus tämä on varsin hieno
ei kelpaa kitara, pasuuna eikä piano
Irvailen ja kiusaan loppuun asti
ja kansa kiljuu railakkaasti
Siitä lisää virtaa saan
ja pian kai karvanikin alkavat kasvamaan

Nyt nukun hyvin, työ on tehty
runosuoni hetkeksi tyrehdytetty
Jos enemmän joku koirasta tykkää
niin kyllä taas täältä runoa lykkää
Tykkää musta, tykkää musta
osaan minäkin portinpieleen kusta!
Mut ei, mä täällä yksin vartiossa istun
ei väliä vaikka tyhmäksi paljastun

Kun koiraviharunon taas mä pakersin
niin loppusoinnut rimmaa vaikka väkisin
ja siksi olo on kuin Eppu Normaalin
kun vaan joku musta vielä tykkäisikin…
(mutta kun ei…)

Äänestä
  • Pyydän anteeksi aikaisemman runon kehumista, tässä on vielä ansioituneempi haiku. Tässä on todella syvältä luodattu luonnehdinta yksinäisestä ihmisestä, joka ei tiedä mihin katkeruutensa purkaisi. Täällähän katkeruutta on hyvä purkaa. Uskokaa, minä tiedän. Piste.

    Äänestä

  • ...LOISTAVAA TYKITYSTÄ T. Taapermanilta!!

    Turvakonsultin säälittävät pakerrukset kalpenevat tämän upean runon rinnalla!

    Äänestä

  • Hienoa! Upeeta!
    Todellakin loppusoinnut väkisin niinku Epuilla "pienehkö pyrstötähti, koiraani mäjähti"...
    Siitähän se riemukas runo syntyykin!
    Upeaa luettavaa aamunavaukseksi!!! Hyvä vastaveto!Hahhaa!

    Äänestä

lopeta jo

Äänestä

lopeta nyt jo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turvaruno nro2 kirjoitti:

Jälleen koira paikat tuhri,
sitten löytyi uusi uhri.
Tälle aikansa murisi,
ja mietti mihin purisi?
Omistaja koiransa pois veti,
miksei tehnyt sitä heti?
Säästyi uhri vaivoin puraisulta,
mutta ei savua ilman tulta.
Ei heitetä kohtalon noppaa,
vaan käytetään kuonokoppaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu