Valmistun tänä keväänä ja armeijan aloitan tammikuussa 2011. Olen jo hieman miettinyt jatko-opintoja sillä olen saanut uutta intoa opiskeluun nyt aikuisiän saavutettuani. Ongelmana kuitenkin on, että en tiedä missä vaiheessa minun kannattaisi lähteä hakeutumaan eri oppilaitoksiin sillä ehtisin opiskella ensi lukuvuodesta vain syyslukukauden armeijan takia. En tiedä yhtään kuinka kauan voin olla ammattikorkeakoulun kirjoilla ja onnistuuko sellainen järjestely, että jatkan aloittamiani opiskeluja vasta tammikuussa 2012.
Kysynkin nyt teiltä, että milloin minun kannattaisi hakeutua jatko-opintoihin?
Kysynkin nyt teiltä, että milloin minun kannattaisi hakeutua jatko-opintoihin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aina kannattaa hakea, kun ei siinä kuitenkaan mitään häviä. Jos sattuisit paikan saamaan, voisit hyvin
opiskella syksyn 2010. Kevääksi 2011 voisit ilmoittautua poissaolevaksi ja jatkaa opintojasi armeijan jälkeen. ammattikorkeakoulusta saa olla 2 lukuvuotta poissaolevana opiskelijana.