Olen aika ujo ja vetäytyvä tyyppi, ja toisille puhuessani hyvin epävarman oloinen. Jotenkin ihan kuin en tietäisi mitä roolia mun pitäisi vetää. Nyt lukiossa tämä alkaa jo vähän haittaamaan.
Kun esiinnyn ihmisille, alan erityisesti ajattelemaan miltä näytän ja vaikutan, ja kun tiedän että ruma naamani höystettynä rumilla silmilläni näyttää epäluonnolliselta, alan epävarmaksi. Varsinkin tytöt aistii helposti ettei kannata tulla mulle juttelemaan... näkeehän sen jo naamasta. Siksi minulla varmaan ei ole ollenkaan naispuolisia kavereita/tuttuja.
En tiedä mitä oikein pitäisi tehdä. Kavereitakaan ei ole, vain pari tuttua koulusta joiden kanssa voi jutella niitänäitä. Ja näiden tuttujen laskemiseen riittää jo pari paria kättä. Oikeasti, en ole elämäni aikana tutustunut kuin ehkäpä pariinkymmeneen henkeen.
Kuitenkin kavereiden kanssa olen ihan rento...
Kun esiinnyn ihmisille, alan erityisesti ajattelemaan miltä näytän ja vaikutan, ja kun tiedän että ruma naamani höystettynä rumilla silmilläni näyttää epäluonnolliselta, alan epävarmaksi. Varsinkin tytöt aistii helposti ettei kannata tulla mulle juttelemaan... näkeehän sen jo naamasta. Siksi minulla varmaan ei ole ollenkaan naispuolisia kavereita/tuttuja.
En tiedä mitä oikein pitäisi tehdä. Kavereitakaan ei ole, vain pari tuttua koulusta joiden kanssa voi jutella niitänäitä. Ja näiden tuttujen laskemiseen riittää jo pari paria kättä. Oikeasti, en ole elämäni aikana tutustunut kuin ehkäpä pariinkymmeneen henkeen.
Kuitenkin kavereiden kanssa olen ihan rento...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mulla on ihan samanlailla. Olen tyttö ja käyn lukiota toista vuotta. Olen koko lukioajan ollut kamalan häpeilevä. Olen ollut ujo oikeastaan aina, mutta vasta viime vuosina olen tajunnut rumuuteni. Mulla oli yläasteen lopussa "sosiaalinen jakso", jonka aikana sain kavereita, jotka olivat tarpeeks tuttavallisia suoraan sanomaan, mitä ulkonäöstäni ajattelevat. Nykyään mulla ei ole niin tuttavia kamuja, että kukaan enää sanoisi ulkonäöstäni mitään. Joten olen todella epävarma, kun en yhtään tiiä, miltä muitten silmissä näytän. Yleensä ajattelen, että oon hirveän ruma, ettei rumempaa ookaan... Niin ihan kiva... En tiiä, miten tästä eroon pääsee, koska ongelma on enemmän se rumuus kun ujous, ja tällaseen ulkonäköön tuskin mikään auttaa. On vaikea olla oma itsensä, kun tuntuu, että mikään käyttäytyminen ei sovi tähän naamaan...
En tiiä, mitä sulle sanoisi... Jos tunnet itsesi - toisin kun mä -, niin ehkä voit edes yrittää olla oma itsesi... Emt. :(
Minäkin ajattelen ongelmani olevan ennemmin se rumuus. Tai siis ilman sitä en häpeilisi ja olisi epävarma jne. Nimenomaan se ettei tiedä miltä muiden silmissä näyttää.
Ei vaan oikein tiedä mikä pitäisi olla. On vaan tälläinen "tasapaksu" vailla mitään erityistä "omaa juttuaan".
Rumia ihmisiä ei oikeastaan ole.
Rumuus tulee enemmänkin epäsiisteydestä ja ilkeästä käytöksestä.
Käväse koulun jälkeen vaik jossain seurakunnan nuorten illois ja tapahtumis.
Niist löytyy kivoi tyyppei.
Mun itsetunto lähti siellä paranee ja lukiossa ollessa aloin käydä.
Muut ei mieti miltä sä näytät.
Enemmänkin ehkä ajattelevat omaa ulkonäköään ja samalla tavalla pohtivat itseään.
lol vai niin, sanoisinko heti että olet itse niin ruma että ajattelet niin :D
mitä väliä sillä on miltä näyttää?? miksi edes puhua aiheesta, etsii jonkun eoisen ruman seuraksi ni sehän on siinä.. ei luulis olevan kovin vaikeaa.. ei ruma kaunista saakkaan, thats life
kanssa oon nähny.
Rumuus on asenne. Ei ulkonäkö.
Olen marcocon kanssa täysin samaa mieltä.
Itse olen tasapaksu pulliainen lukion toka luokkalainen, mutta kavereita hankitaan positiivisella asenteella eikä ulkonäöllä.
Mutta voiko olla positiivinen jos ei tunne itseään "hyväksi" ulkoisesti?
Kyllä kai. Itse olen suhtkoht aina positiivisella mielellä, vaikkei päällepäin mahdollisesti näykään.
Jos olet epävarma itsestäsi, niin silloin sinun täytyy tehdä elämässäsi muutoksia jos oikeasti haluat lisää itsevarmuutta. Ota tavaksesi vaikka käydä joka päivä lenkillä ja vaikka puntilla. Se on virkistävää ja kunto itseluottamus kohoaa. Jos et ole tyytyväinen ulkonäköösi, niin mene vaikka parturiin ja mene vaateostoksille. Uskalla repäistä ja nauttia elämästä. Mokaile ja opettele nauramaan itsellesi. Kaikkea ei pidä ottaa vakavasti. Itsevarmuus lähtee sisältä päin. Jos sinulla on henkisesti hyvä olo, niin se näkyy myös päälle päin. Hymyileminen kaunistaa ihmisiä ja vetää muita ihmisiä puoleen. Ole kohtelias ja kiva kaikille. Näytä kaikille millainen mahtava tyyppi sisältäsi löytyy. Uskalla olla oma itsesi, äläkä mieti mitä muut sinusta ajattelevat. Muuten elämäsi menee hukkaan. Nauti nuoruudestasi ja parhaista vuosista! Tsemppiä. ;)
Mutta olen tajunnut yhden asian - asenteeni on "Miksi muka menisin noille mitään puhumaan, mitä se niitä kiinnostaa?". Ja tälläisestä "mitä se ketään liikuttaa" -asenteesta tuskin on helppo luopua.
On kuitenkin ihan "perushyvä" olo henkisesti, ja olen tyytyväinen itseeni. Mutta se muiden näkökulma tässä vaan mietityttää. Se, että voiko kukaan olla kiinnostunut.
Ite olen todella TODELLA ujo ja arka, etenkin vieraiden ihmisten suhteen usein vetäydyn ja olen epävärmä/epäilevä.
Vanhempani aina mollasivat ja pitivät huonona ihmisenä, josta ei vaan ole mihinkään. Siksi en koskaan ole mennyt harrastuksiin, kun tiedän/luulen olevana täysin surkimus.
Minulta on paikatu sydämestä 3reikää ja silmät leikattu, siksi minulla on toinen silmä hitusen pienempi, kuin toinen.
Vaan ULKONÄÖSTÄ minua kiusattiin ja pilkattiin 2.luokasta 7-luokan alkuun saakka.
Koskaan kunnon kavereita ei ole oikeastaan ollut, aina on tullut vain takapakkia (kaveri muuttanut muualle, iso riita etc.)
Itse/omatunto nollassa, vihaan suuria ihmismääriä ja esiintymistä muille, etenkin koulusta, kun näen muiden katsovan hyvin ivallisesti. (Saatan vain luullakin näin, kuka tietää).
En yhtään tiedä, miten rohkenisin mennä juttelemaan kenellekään.
Enkä ole koskaan puhunut näistä asioista edes vanhemmille, tai veljelleni.
Kirjoitan kaiken pahan olon vain paperille runoina tmv.
Tämä alkaa olla jo harmiksi muutenkin, sillä koulussa esiintymisiä ym on paljon, ja yritän kartella niitä parhaani mukaan. Numerot laskevat huimasti ja linstaamistakin on tullut mukavasti.
Puhu vanhemmilles.
Tai anna just paperi heille ja puhukaan sitten siitä.
Kokemus tuo varmuutta ja varmuus tulee tekemällä.
http://www.risingsunofnihon.com/wp-content/uploads/2008/10/uribe3.jpg
Ei ulkonäkö yksinkertaisesti meinaa mitään.
Onhan se totta, että luonteeltaan kultaisen ihmisen usein näkee kauniina myös ulkoisesti.