murrosikä

Murrosikä on kapalaa, pikkunen söpöliini ei tottele, ulvoo yötä päivää, pissii lattioille, syö kenkiä, kiusaa naapureita... Lista on siis loputon.

Meillä on kotona kaksi pk mäykkityttöä, emä ja pentu. Emän murros aikanaan oli juuri tuota yllämainittua. Etenkin jatkuva komentelu ja karkailu oli rasittavaa. Lopulta leidi rauhoittui kun alkoi kantaa pentuja. 4v leidille syntyi kaksi potraa poikaa ja yksi säälittävä nartunrääpäle, jota emä ei meinannut edes hyväksyä. Tämä rääpäle jäi sitten meille, kun ei siitä meinannut koiraa tulla.

Kun pennut syntyivät oli emällä vielä murros päällä. Se ilmeni vastuun pakenemisena esim. sängylle kun pennut kiljuivat ruokaa. Myös mustasukkaisuutta ilmeni, emää potutti kun ei ollut enää "ykköslemmikki" ja ainut huomion kohde. äitiys pakotti aikuistumaan, leidi oli lopulta upea, huolehtiva emä =)

Tämä rääpälenarttu, joka on nk. minun oma koira, oli sitten asia erikseen. Pieni koko ja alkuvaikeudet aiheuttivat pientä luonnevikaa: pentu on jopa sairaalloisen mustankipeä lähinnä minusta ja minun huomiosta. Tämän kirjoitin näin lähinnä siksi, koska pikkunen on aina ollut meikäläisen mukana ja puuhannut samoja juttuja mun kanssa. Murrosiässä mustasukkaisuus vain paheni: naapurin koirat ja lapset muuttuivat uhkaaviksi ja mahdollisuuden tullen niitä purtiin ja ajettiin takaa surutta! Se oli hyvin rasittavaa aikaa, mutta siitä selvittiin kummin keinoin. Lenkillä kun vieraita koiria tuli vastaa, menin kädet ojossa tervehtimään niitä. Pikkuinen oli aivan pyörällä päästää, mutta huomasi etteivät vieraat olleet uhka.

Parhaiten mäykyn, etenkin nartun, murrosikään auttaa selkeä linja: Minä päätän ja sinä et temppuile. Sinä päätät lenkkireitit ja sen missä pysähdytään nuuskimaan. Sinä päätät keitä vastaantulijoita moikataan. Ja kun sinä tervehdit vieraita koiria, ymmärtää oma koirasi etteivät muut ole uhka. Arkuus ja jopa agressiivissuus ovat usein merkkejä siitä, että koira luulee että SINUA pitää suojella. Näytä että olet laumanjohtaja ja osaat pitää puolesi muita vastaan. ONNEA!