Vaikka Michael kirjoitti useamman todella korkeatasoisen kappaleen (Billie Jean, Beat It, Don't Stop 'till You Get Enough, Smooth Criminal, Stranger in Moscow, Wanna Be Starting Something), on hänen suosionsa riippuvainen kaikista merkittävimmin hänen laulaja- ja esiintyjäpersoonastaan sekä mediapersoonallisuudestaan. Hänen friikki-imagonsa on myynyt sata kertaa enemmän levyjä kuin jättänyt suosiota tulematta. Michael Jackson ei ole pelkästään nasevankuuloinen nimi, joka jää ihmisten mieleen, vaan hänestä miltei jokaisella on jokin mielipide myös ihmisenä.
On ehdottomasti tärkeää, että Jackson huomioidaan myös laulunkirjoittajana. Billie Jean on uniikki rytmi- ja popmusiikin sekoitus, joka rakentaa täydellisen hitin hiljalleen esiteltävistä ja yhteen saumattomasti rakentuvista aineksista. Stranger in Moscow on kaunis laulu, jonka ihana sovitus saa kananlihalle. Smooth Criminal on vetävä tanssibiisi, joka vakuuttaa karskilla ja simppelin rosoisella, mutta mietityllä luonteellaan. Kaikissa näissä kappaleissa tuottajien ja soittajien osuus on tietysti tärkeä, mutta Michael itse oli mukana tässä vaiheessa - ja hän on kirjoittanut nämä kappaleet ilman apuvoimia (tyyliin nykyiset pop-idolit, joiden nimi on tekijätiedoissa silkasta muodollisuudesta).
Mutta laatusävelmiä on Michaelin omasta kynästä irronnut rajallinen määrä. Lisäksi, toisin kuin esimerkisi Brian Wilson, Michael ei säveltänyt kokonaista albumia yhtenäistä ja kovaa musiikkia. Hänen Off the Wall -mestariteoksensa on usean lauluntekijän tuotos. Niinpä vielä Bad-aikanakin (jolloin Michael kirjoitti enemmistön kappaleista) hän muistutti poptaiteilijana enemmän Elvis Presleyä kuin Wilsonin ja Bob Dylanin kaltaista laulaja-lauluntekijää.
Michael oli mieletön esiintyjä. Hänen harjoitettu karismansa, tanssinsa ja tekniikkansa, kaikki huomattava kokemuksensa olisi voinut helposti jatkuvan hysterisen suosion seurauksena johtaa ylimielisyyteen ja työn laiskistumiseen. Tässä mielessä oli onnekasta, että Michael oli sosiaalisessa elämässään ujon arka ja estynyt. Se (oletettavasti) suuntasi kaiken hänen sisäisen voimansa esiintymistilanteeseen, siinä hän laittoi KAIKEN peliin, senkin kaiken mitä epävarmuuksissaan ei omassa sosiaalisessa kanssakäymisessään uskaltanut.
Ja jos Michael ei siis lauluntekijänä ole aivan Wilson tai Dylan -luokkaa (siksi että hänellä oli sovittaja-tuottaja apunaan ja laatukappaleiden määrä on hieman alhaisempi), voidaan toisaalta myös ajatella, ettei Wilson ja Dylan olleet Michaelin tasoisia esiintyjiä. Eivät olleetkaan. Eikä Dylan ollut laulajana samantasoinen.
On ehdottomasti tärkeää, että Jackson huomioidaan myös laulunkirjoittajana. Billie Jean on uniikki rytmi- ja popmusiikin sekoitus, joka rakentaa täydellisen hitin hiljalleen esiteltävistä ja yhteen saumattomasti rakentuvista aineksista. Stranger in Moscow on kaunis laulu, jonka ihana sovitus saa kananlihalle. Smooth Criminal on vetävä tanssibiisi, joka vakuuttaa karskilla ja simppelin rosoisella, mutta mietityllä luonteellaan. Kaikissa näissä kappaleissa tuottajien ja soittajien osuus on tietysti tärkeä, mutta Michael itse oli mukana tässä vaiheessa - ja hän on kirjoittanut nämä kappaleet ilman apuvoimia (tyyliin nykyiset pop-idolit, joiden nimi on tekijätiedoissa silkasta muodollisuudesta).
Mutta laatusävelmiä on Michaelin omasta kynästä irronnut rajallinen määrä. Lisäksi, toisin kuin esimerkisi Brian Wilson, Michael ei säveltänyt kokonaista albumia yhtenäistä ja kovaa musiikkia. Hänen Off the Wall -mestariteoksensa on usean lauluntekijän tuotos. Niinpä vielä Bad-aikanakin (jolloin Michael kirjoitti enemmistön kappaleista) hän muistutti poptaiteilijana enemmän Elvis Presleyä kuin Wilsonin ja Bob Dylanin kaltaista laulaja-lauluntekijää.
Michael oli mieletön esiintyjä. Hänen harjoitettu karismansa, tanssinsa ja tekniikkansa, kaikki huomattava kokemuksensa olisi voinut helposti jatkuvan hysterisen suosion seurauksena johtaa ylimielisyyteen ja työn laiskistumiseen. Tässä mielessä oli onnekasta, että Michael oli sosiaalisessa elämässään ujon arka ja estynyt. Se (oletettavasti) suuntasi kaiken hänen sisäisen voimansa esiintymistilanteeseen, siinä hän laittoi KAIKEN peliin, senkin kaiken mitä epävarmuuksissaan ei omassa sosiaalisessa kanssakäymisessään uskaltanut.
Ja jos Michael ei siis lauluntekijänä ole aivan Wilson tai Dylan -luokkaa (siksi että hänellä oli sovittaja-tuottaja apunaan ja laatukappaleiden määrä on hieman alhaisempi), voidaan toisaalta myös ajatella, ettei Wilson ja Dylan olleet Michaelin tasoisia esiintyjiä. Eivät olleetkaan. Eikä Dylan ollut laulajana samantasoinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
aika oudolta verrata Dylania ja MJ:tä laulajina, koska vertailuhan on aika naurettava ;-) Toinen osaa laulaa ja toinen ei.
Minä taas arvelen että MJ oli ennen kaikkea supertähti, ja että se oli aina hänen ensimmäinen persoonansa. Epäilen että älykkäänä ihmisenä hän myös rakensi osittain tietoisesti imagoa ujosta ja estyneestä "pikkupojasta", koska se strategia oli toiminut jo lapsuudesta alkaen ja muotista oli varmasti vaikea astua ulos. Epäilemättä imagosta oli totta vähintään toinen puoli, mutta ujous ja estyneisyys saattoivat olla myös katsojan silmässä. Joka tapauksessa hän on itsekin myöntänyt että massojen ihailu oli hänelle olennaisen tärkeää, ja voi olla että hän vähintään alitajuisesti aina pyrki siihen (julkisen minänsä manipuloinnilla - moni hänet tuntenut on sanonut että oli julkinen MJ ja täysin erilainen yksityinen MJ).
Median vedättäjänä MJ oli pitkään omaa luokkaansa, kunnes media kääntyi ympäri ja raateli hänet. Ja vertailu Elvikseen on osuva juuri siksi, että sekä Elvis että MJ vetosivat yleisöön koko persoonallaan, eikä pelkällä esiintymistaidolla tai musikaalisella lahjakkuudella. He olivat elämää suurempia, ja se valinta oli varmasti tietoinen. Tietenkin MJ oli laulunkirjoittajanakin loistava, mutta esiintyjänä vielä poikkeuksellisempi. Lapsitähteydestä oli tässä varmasti apua: jos joku hallitsi esiintymisen kaikki aspektit, se oli MJ.