sitä Oikeaa Naista tai Miestä? Liekö heitä yhtä monenlaista kuin hakijaakin? :)
Puolisosta sitten näkee mitä on haettu, haluttu ja saatu. Kukin luonteensa mukaan. :)
Puolisosta sitten näkee mitä on haettu, haluttu ja saatu. Kukin luonteensa mukaan. :)
Vastaukset 27
Vanhimmat
ja sattuma, arki, ja elämä muokkaavat vähitellen sen ainoan, oikean, jota ei vaihtaisi kultaan koko maailman. Voihan tosin olla niinkin, että toisille on enemmän hyviä mahdollisuuksia, kuin toisille.
Jollekin voi olla varattu vain se yksi ja ainoa.
Onnellinen se heistä harvoista, joka timantin löytää, joka välkkyy ja kimaltaa aina vain kirkkaammin, ja rakkaammin.
Kun käy kaikkein parhaiten, saa sitä, mitä haluaa ja kaipaa, ja saa antaa, mitä toinen tarvitsee, ja arvostaa.
.
rakkauden korkea veisuu, mutta meidän muiden on tyydyttävä siihen mitä ansaitaan. :)
Onneksi nuoremmille kelpaa kunnon puoliso. Hellä, rakas ja yhteen hiileen puhaltava. Ei mikään kuvatus vaan ihminen.
Täällä kuulostaa olevan hirmuiset vaatimukset miehelle ja naiselle.
minkä vahingossa sain.
Itse en varmasti ole sen arvoinen, ihmettelen, miten kohtalo oli minulle niin antelias. Joskus kai saa päävoiton, kun on hävinnyt tarpeeksi monissa arvonnoissa.
Anteeksi, itkettää, etten koskaan osaa kirjoittaa ymmärrettävästi. Ihme yleensäkin, että joku vastasi kirjoitukseeni.
Minun vaatimukseni eivät koskaan ole olleet suuret, eihän voi vaatia enempää, kuin itse voi antaa.
Kuvatus, nytkin hoidan hänen kipeää kättään, hieron kipeitä jalkojaan. Suren puolestaan monia asioita.
.
muka ymmärtäisi?
Ihastus, rakastuminen ja rakkaus. Arki, tottumus ja tapa. Sen jälkeen ystävyys, avunanto ja lojaalisuus.
Lopulta ymmärrys että kaksin on aina kuitenkin parempi.
Ennenkin sanonu et naisis asuu ymmärrys,
naisissa. Tasa-arvon nimissä kaikki naisetkaan eivät ole ymmärtäväisiä. :)
Riippuu kasvatuksesta, ihmis(mies)suhteista ja kiinnostuksesta. :)
Rupesin oikein ajattelemaan sun kysymystäs ja varsinkin tota et mitä halusi ja mitä sai.
kattelin sohvalla nukkujaa ja tulin siihen tulokseen et en mä parempaa tuskin mistään ois saanu.
Täytyy oikein teet keittää ja jatkaa miettimist,mis oot luurannut?
mietiskellyt tuota itsekin. Tunnustaako väärä valinta vai tehdäkö oikea päätös ja katua huomenna.
Kumma kuinka ikä tuokin järkeä ja suojaa hätiköidyiltä päätöksiltä. :)
En minä missään luuraa. Olen koko ajan altistettu palvelemaan muita, enkä ehdi tänne tarpeeksi usein.
Sitäpaitsi 24 ei salli minun rekkautua keskusteluun ja siksi oen boikotoinut nikkiäni.
paranee iän myätä,kyllä kai sitä jokainen ajattelee joskus pahoina hetkinä tota valintaas.
yleensä vuoret hio molempia sen verran et kulmat sopii paremmin yhteen,mut ei sitä mitään saa jollei uskalla yrittää.
minä tehnyt revolttia ja raivonnut. Uhannut ja uhkaukset toteuttanutkin mutta nyt onneksi meri on tyyni.
Oon kuiteski sitä mieltä että -56 syntyneen pitää olla esimerkkinä nuoremmille ja rokata vastuullisesti. :)
kamalaa jos lapset joutuu häpeemään vanhempiaan,malttia vaan kun riehutaan rollaattorin kans .
Unohtus aikasemmin sanoo et ,kyl yhtenen asuntolainakin yhristää kummasti.
laina niin roju.
Liian rasittavaa tehdä pesänjako. :) Olen naimisissa Hamsterin kanssa. Mutta sen olen kai kertonut ennenkin?
Ite olen harmaa minimalisti.
keeneis,ainakin mulla on sellanen pakkomiele et talvee ei voi ottaa vastaan ilman polttopuita.
vaik ne nyt tuskin paljoo haittais pesänjakoo,mut jokasel jotakin.
ei kaikkeen voi kuitenkaan valmistautua.
Jos sulla on polttopuita, vettä, muonaa, rojua ja kaikkea muutakin pahan päivän varalle, niin se ei kuitenkaan takaa selviytymistä.
Siihen tarvitaan älyä, kieroutta ja hyvää sydäntä. Tuota viimeistä löytyy häneltäkin. :)
Olen tolkuttanut et pelisilmä on se jolla pärjää vaik olis huonommatkin eväät repussaan.
Ei auta kirjaviisaus jos on sosiaalisest aivan pösilö.
olen jo kantapään kautta oppinut. Äly ja järki eivät välttämättä viihdy samassa päässä.
Miten taklaat klienttisi? :)
Laitat lämminvesihanat kiinni ja unohdat pyykkituvan lukkoon? :)
kirjaviisautta, niin se ei kuitenkaan maailmaa pelasta. Eikä avioliittoakaan.
Kömmin nyt peiton alle lukemaan ja hyödyntämään käytännön tietojani. :)
ihmistä olla vaikka kuinka monen tieteen tohtori, jos ei ole valmiutta elää elämää ihmisiksi, ja pystyä tekemään lähimpiään, ja siinä sivussa itseäänkin onnellisiksi?
.
kolmenkymmenen vuoden jälkeen voi sanoa, että sorry, olitkin ihan väärä valinta.
Joutuisi tunnustamaan, ettei ole osannut valita oikein.
Kyllä hän on se oikea, en halua vaihtaa.
tuolla saunapuhtaana kattelee telkkaria, ei häntä tarvii vaihdella, on just hän mitä hän oli alun-alkaenkin.
ja saatu, eiks ne sano että kukin saa ansionsa mukaan...
Vaikka - aika julmaltakin tuo tuntuisi joissain tapauksissa, - olisiko aina välttämättä ansainnutkaan.
Miksi sie aina niin näin vaikeita..keksit :/
Vastaan, että kyllä. Pitkän harkinnan jälkeen. Ensiviikon perjantaina tulee viisi vuotta, kun lähdin tähän "omaan elämään". Enkä ole "löytänyt" toista tilalle. Tosin en edes halua.
Siis siihen kysymykseen ja vastaukseen. Lapset on tehty Hänen kanssaan ja lasten kautta Hän oli se oikea myös minulle. Elämässä tuli muuta, joka ei enää sujunut ja ratkaisu oli sitten se mikä oli ja sillä hetkellä paras.
Uskoisin, että jos olisin nykyisen kihlattuni tavannut nuorena ei suhde olisi onnistunut. Molemmat olimme hyvin vauhdikkaita etejiä. Nyt molempien opittua aikaisemmista virheistä suhde on koko ajan syventynyt ja parantuu koko ajan kuin vanha viini.
Olen aikaisemmin elänyt läpi kaksi pitempiaikaista suhdetta. Ensimmäinen ja toinen toimi hullaantuneen rakkauden sokaisemana vuosia kunnes odotukset elämältä lähtivät erisuuntiin.
Nyt elämän odotukset ovat hyvin arkisia ja toiveet ovat toteutettavissa. Lat-suhde on kohdallamme osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi tavaksi elää hyvää elämää. Olimme eilen ostamassa minulle lampun varjostinta ja Peterille lukulamppua. Meillä on aivan erilainen maku sisustaa kotiamme, mutta se ei ole este suhteellemme, nautimme erilaisuuden ympäröimästä elämästämme.
Minä en sitä oikeaa löytänyt tarpeeksi ajoissa, yrityksiä kyllä oli. Nyt elän kakkosnaisen elämää elämäni miehen kanssa. En ole tätä hakenut, näin on vaan käynyt.
löytää uuden luulee sitä elämänsä ainoaksi ihanaksi mieheksi.Näin vanhana sinnkunakin se voi tuntua ihan ihanalta,se niin kuviteltu rakkaus.
Itse käyttäydyn lähes kuin miehet,eli tykkää monesta yhtä aikaa eikä tunne edes huonoa omaatuntoa,kerran näinkin päin.
Mitä mä siinä menetän,olen itseltäni kysynyt? Joskaan se ei tarkoita sitä että joka ilta olisi eri mies ja olisin ns.huono nainen.
Nautimpahan vain tilanteesta tällähetkellä,ja ihan hyvä että vielä kelpaa.Joku tietenkin moralisoi,mutta tämä on mun elämää ja elän niinkuin tunnen.
On elettävä niin, kuin tuntee ja haluaa.
Monesti oon täällä palstalla kiinnittänyt huomiota yleistyksiin. Pistää vihaksi, kun pistetään ihmisiä nippuihin. Kyllä on meikäläisen sormet näpytellyt vinhaa vauhtia, kun joku on kirjoittanut, että naiSET sitä ja naiSET tätä.
Tahtoisin vaihteeksi nyt pikkasen puolustaa miehiä. Kirjoitit, että "Itse käyttäydyn lähes kuin miehet, eli tykkään monesta yhtä aikaa....." En usko ollenkaan, että Kaikki miehet tykkäävät monesta yhtä aikaa.
Sen uskon, että Jotkut miehet tykkäävät monesta yhtä aikaa, mutta ei tosiaankaan kaikki.
Eletään elämäämme, kukin tavallaan. Mullon varmaan niin pikkiriikkinen onni, että sen tyydyttää yksikin mies.
;)