Yleisradion uutisointi

Onpa mukavaa kun vihdoinkin puhkesi Ylen ajankohtaisohjelmien ysipuolisen tiedottamisen "kupla" Vanhasen lautakasaan:)

Parisen vuotta sitten pääsin hyvin läheltä seuraamaan kun Yle mollasi Mot-ohjelmassa hyvin yksipuolisesti asiaan tutustumalla paria ikkunavalmistajaa. Jo silloin kirjoitin tällä palstalla ikkunavalmistajia puolustavan kannanoton, mutta silloin yleinen mielipide löi lyötyjä yhä kovemmin... ja valmistajat eivät uskaltaneet lisäkohun pelossa edes puolustautua, vaikka varmasti kaikki asianosaiset tiesivät asioiden olevan toisin kuin ohjelmassa annettiin ymmärtää.

Toivottavasti tämäkin osaltaan vähentää ns. yleveron läpimenemistä eduskunnassa. Olisi todella ikävää, jos koko kansa laitettaisiin tällaisen yrittäjävastaisen propagandan maksajiksi.
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä kannanotto. Riippuu kenen kannalta asiaa katsoo. Saatko sinä paljonkin myynti- tai vaalitukea. Kyllä TM:n ja MOT:n 06-07 kannanoton jälkeen ikkunoiden laadussa on tapahtunut suuria parannuksia.

Äänestä
  • Tosiasia lienee, että tehtaiden puupääinssit touhuavat linjoille lisää automaattista tekemistä ja etsivät halvempia raaka-aineita (Kiinasta, heloja etc.) saadakseen ns. kustannusetuja ja viis välittävät ostajan laatuodotuksista. Vain ympäristönäkökulmat ja pakolliset määräykset tuovat uutta kehitystä, joka on - ironista kyllä - aivan täydellisesti äärettömän rajusti kartellisoituneen globaalin lasivalmistuksen ansiota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei ikkuna-alalla kirjoitti:

Onpa mukavaa kun vihdoinkin puhkesi Ylen ajankohtaisohjelmien ysipuolisen tiedottamisen "kupla" Vanhasen lautakasaan:)

Parisen vuotta sitten pääsin hyvin läheltä seuraamaan kun Yle mollasi Mot-ohjelmassa hyvin yksipuolisesti asiaan tutustumalla paria ikkunavalmistajaa. Jo silloin kirjoitin tällä palstalla ikkunavalmistajia puolustavan kannanoton, mutta silloin yleinen mielipide löi lyötyjä yhä kovemmin... ja valmistajat eivät uskaltaneet lisäkohun pelossa edes puolustautua, vaikka varmasti kaikki asianosaiset tiesivät asioiden olevan toisin kuin ohjelmassa annettiin ymmärtää.

Toivottavasti tämäkin osaltaan vähentää ns. yleveron läpimenemistä eduskunnassa. Olisi todella ikävää, jos koko kansa laitettaisiin tällaisen yrittäjävastaisen propagandan maksajiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu