Tommy Taberman

Olet, se josta pidän ja haluan sanoa sinulle sanani

Ole, se ihminen, mikä olet, voimakas, mitä olen sinusta lukenut

Sinussa on niin paljon rakkauden voimaa, ehkä muissakin on, mutta

sinä, sinussa on se, voima mikä minutkin on saanut tälle runouden polulle.

Minulla on menettämisen tuskasta noussut, halu kirjoittaa, mutta uskon

edesmenneen tyttäreni olevan luonani ja luovan minulle tämän kirjoittamisen aiheen

Tämä elämä on ainutkertainen ja ihmeellinen, tuntekaamme ja rakastakaamme, toisiamme

Toivon, koko sydämestäni, sinulle voimia ja periksiantamattomuutta, mitä sinussa onkin

roppakaupalla, miljoonien kilojen verran.

Katson ulapalle, meri on hiljaa, se kuuntelee ja haluaa sinun kirjoittavan runoja, rakkaudesta.
5695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sanojani en säästele

toivon, sinulle kaikkea hyvää

sekoilen niinkauan kuin jaksan

elämä on sitä, miksi teemme sen

lausui näin eräs, rakas henkilö minulle.

Äänestä
  • tunnen, että olen oikeassa

    jokin, pakottaa minut kirjoittamaan sinulle

    tiedän, ettet voi vastata minulle, mutta kaikesta
    huolimatta, toivon koko sydämelläni, sinulle
    kaikkea hyvää.

    kukaan ei sekoile näin, kuin minä sekopää
    anteeksi, jos pahoitin mielesi, mutta en
    tarkoittanut kuin hyvää sinulle.

    Äänestä

  • sydän paikallaan kirjoitti:

    tunnen, että olen oikeassa

    jokin, pakottaa minut kirjoittamaan sinulle

    tiedän, ettet voi vastata minulle, mutta kaikesta
    huolimatta, toivon koko sydämelläni, sinulle
    kaikkea hyvää.

    kukaan ei sekoile näin, kuin minä sekopää
    anteeksi, jos pahoitin mielesi, mutta en
    tarkoittanut kuin hyvää sinulle.

    jatkotarinaa tulee, vaikka et pidäkään

    onnellinen olen päällisin puolin, matka jatkuu

    toivon sydämestäni, sinulle voimaa...

    Äänestä

Saako lisätä Tommyn runoon jotain.

Nainen kaunis kuin paska.
Siinä pyörii jätkät, kuin kärpäset.
Joku istaahtaakin, tietysti aina .
minä vain en uskaltanut, arka raukka.
Lienee lopputulos voisi kaunis ja taiteellinen, jos minä sitten tekninen.
Vain yhtä voin toivoa, ymmärtäkää naiset, mies , muoto pieni, sielu suuri.
Teknisyys taiteet lienee koskaan kohtaa, ihmisyys toisiaan tarvitsee.
Jos Tommy tämän lukisit, sitten lienee royaltin velkaa, en liene koskan tietää,
Löydät jätkän kyllä, mieli kuin pillu. terveisin kauniinmin jos Mont Blackia kapuisit.

Äänestä
  • siinä piilee suuri kateus, en muuta vastaa, kun se on näin yksinkertaista. Ja minä olen suuri Tommy
    Tabermanin ihailija, joka kirjoitin tämän aloituksen ja seuraavan ja sitä seuraavan ja kunnes
    sinä ajelehdit jostain erämaan lietealueelta tänne. Sinä voit haukkua Tommya, mutta se ei vaikuta
    mitään :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sydän paikallaan kirjoitti:

Olet, se josta pidän ja haluan sanoa sinulle sanani

Ole, se ihminen, mikä olet, voimakas, mitä olen sinusta lukenut

Sinussa on niin paljon rakkauden voimaa, ehkä muissakin on, mutta

sinä, sinussa on se, voima mikä minutkin on saanut tälle runouden polulle.

Minulla on menettämisen tuskasta noussut, halu kirjoittaa, mutta uskon

edesmenneen tyttäreni olevan luonani ja luovan minulle tämän kirjoittamisen aiheen

Tämä elämä on ainutkertainen ja ihmeellinen, tuntekaamme ja rakastakaamme, toisiamme

Toivon, koko sydämestäni, sinulle voimia ja periksiantamattomuutta, mitä sinussa onkin

roppakaupalla, miljoonien kilojen verran.

Katson ulapalle, meri on hiljaa, se kuuntelee ja haluaa sinun kirjoittavan runoja, rakkaudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu