metsäjänismäärä nousuun

riistanhoitajaristo

Suomessa on paikoin jäniskanta romahtanut olemattomiin ja näyttää siltä, ettei kukaan oikein tiedä vähenemisen syytä. Syitä on varmaan monia, mutta kuka tietää keinot kannan lisäämiseksi.

16

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bravoo!

      nyt, kun talvi tulee ajoissa, toivottavasti ankarakin kun ilvekset ja ketut saavat kuolla nälkään ensi talvena, nyt riittää niitten herkuttelut monena talvena. Jänikset pärjäävät hyvin ankarissa talvioloissa.

      • heikkihenteri

        Varsinkin jos voi kaataa haapoja emojäniksille sopiviin paikkoihin.


    • pokasaha

      Nyt viimeistään on aloitettava ja ruokintaa talven ylitse.

      • huitulimu

        Ja jatkettava mahdollisimman pitkään.


    • Orginal Cheyenne

      Varsinkin eteläisessä suomessa on oman havaintokauteni aikana (noin 35 vuotta metsästäneenä) on metsäjänis vähentynyt rusakon yleistymisen myötä... Ainoastaan isommissa yhtenäisissä metsissä on saattanut metsäjänis säilyä.
      Muutamilla alueilla (noin 50 km etäisyydellä toisistaan) on ollut selvästi havaittavissa kuinka metsäjänis harvenee vähitellen, ja kun seon metsästykseltä rauhoitettu seuran päätöksellä niin kuitenkin vähitellen on viimeisetkin havainnot metsäjäniksestä loppuneet (rusakon yleistyessä edelleen).

      • kainuun ukko

        Ainakin Kainuussa on paikoin metsäjäniskanta hävinnyt, kun maisemiin on ilmaantunut rusakoita. Ilmeisesti EBHS on kyseessä.


    • pötyäpöytään

      Nyt juuri ruokintaa on erityisesti syytä harrastaa kevääseen saakka.

      • mehtästäjä

        Haapoja olen jäniksille kaatanut useitakin, ja hyvin on kelvannut. Kyllä täällä aina joskus jäniksenjälkiin törmää vaikka ei niitä hirveästi ole. Länsi-Suomessa asun, mutta täällä missä asun ja pääasiassa myös metsästän (ei mikään suuri alue) ei ole kuin yksi rusakko ja noin 4 metsäjänistä. Että ei täällä se metsäjäniksen syrjäyttäminen ainakaan ole onnistunut. Hyvin ovat haavat kelvanneet ja jänisajojakin on ollut runsaasti. Yhden pupun ammuin syksyllä ja vähintään 4 vielä metsissä lymyää. Hyvin on ajoja ollut ja pedot on pidetty tehokkaasti kurissa. Ihan hyvin tuntuu mettäläinen täällä selviävän.


    • olasosku

      Vielä kannatta ruokkia. Syksyllä tuloksen näkee.

      • tripu

        aikaisemmin tekemääni latua ja harmikseni totesin ettei siellä näkynyt enää yhdenkään riistaeläimen jälkiä. Edellisinä päivinä ja ennen viimeistä lumisadetta siellä asusteli vielä yksi jänis. Se on nyt jo kuitenkin luultavasti joutunut suuren pedon, luultavasti suden saaliiksi. Ainakin pari päivää aikaisemmin havaitsin hangessa vähän jo lumen peittäminä suuret koiraeläimen tapaiset jäljet. Se oli juosta jolkutellut suoraan sitä suuntaa kohti, missä jänis majaili. Olen nyt tullut siihen ajatukseen että kohta meidän ennestäänkin vähissä olevat pienet riistaeläimemme loppuvat. Ei niitä pitäisi eikä kannattaisikaan enää ihmisten metsästää, ei ainakaan täällä eteläisessä keskisuomessa. Sama se on lintujenkin kohdalla, ei niitä metsässä liikkuessa pyrähtele edeltä lentoon, kuten vielä muutama vuosikymmen sitten.
        Sovittaisko jokainen että annettais riistakannan rauhassa lisääntyä, mikäli petoeläinten lisääntyessä voidaan siinä onnistua. Lähdenkin pian tästä kaatamaan muutamia haapoja jänöjen houkuttelemiseksi.


      • haapakokki
        tripu kirjoitti:

        aikaisemmin tekemääni latua ja harmikseni totesin ettei siellä näkynyt enää yhdenkään riistaeläimen jälkiä. Edellisinä päivinä ja ennen viimeistä lumisadetta siellä asusteli vielä yksi jänis. Se on nyt jo kuitenkin luultavasti joutunut suuren pedon, luultavasti suden saaliiksi. Ainakin pari päivää aikaisemmin havaitsin hangessa vähän jo lumen peittäminä suuret koiraeläimen tapaiset jäljet. Se oli juosta jolkutellut suoraan sitä suuntaa kohti, missä jänis majaili. Olen nyt tullut siihen ajatukseen että kohta meidän ennestäänkin vähissä olevat pienet riistaeläimemme loppuvat. Ei niitä pitäisi eikä kannattaisikaan enää ihmisten metsästää, ei ainakaan täällä eteläisessä keskisuomessa. Sama se on lintujenkin kohdalla, ei niitä metsässä liikkuessa pyrähtele edeltä lentoon, kuten vielä muutama vuosikymmen sitten.
        Sovittaisko jokainen että annettais riistakannan rauhassa lisääntyä, mikäli petoeläinten lisääntyessä voidaan siinä onnistua. Lähdenkin pian tästä kaatamaan muutamia haapoja jänöjen houkuttelemiseksi.

        Vielä ehtii parantaa jäniksen ruokaoloja. Haapa, raita, pajut ja heinät auttavat pahimman ajan ylitse.


    • Jarmo Kuitunen

      Aktiivinen riistanhoito on varma tapa lisätä metsäjänisten määrää. Talvisen riistanhoidon ainoa järkeenkäyvä tarkoitus on se,että jäniskanta on keväällä lisääntymiskauden alkaessa mahd.hyväkuntoinen.Eihän lisäruokinta voi koskaan korvata luonnonravintoa,mutta se on vähintäänkin tervetullut lisä talviseen ruokavalioon.On todettu että rusakko vahvempana voi syrjäyttää metsäjäniksen tietyiltä alueilta.Myös viime vuosien leudot,ja vähälumiset talvet ovat olleet nim. metsäjänikselle epäedullisia.Ilves,kettu ym,pedot saavat niitä silloin helpommin saaliikseen.Metsänomistjat ovat mielestäni avainasemassa kun puhutaan jänisten ja muun riistan hyvinvoinnista. nopeakiertoiset ja pienikuvioiset metsäalueet ovat ehdoton edellytys riistan hyvinvoinnille,koska riista kaipaa kahta asiaa.Suojaa ja ravintoa.Ja viimeisempänä mutta ei vähäisempänä, kettu ja supikannat on pidettävä kurissa.Siinä on haastetta Sinulle ja Minulle!

      • lumikenkämies

        Nyt on kova talvi ja paikoin on ruuasta pula. Aivan pienilläkin hoitotoimilla voi vaikuttaa myönteisesti.


      • ollipupu

        Siinäpä tärkeimmät asiat.


    • luppalurppa

      Näyttää tänäkin syksynä joillakin alueilla metsäjänikset olevan sukupuutossa.

      • mortikkamori

        Taitaa olla jatkuva tilanne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      253
      3198
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      19
      1780
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1463
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      138
      1312
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1268
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      80
      1268
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1082
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1055
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      998
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    Aihe