en sitten millään! yhteiskunnalle tulee huomattavastin kalliimaksi minun elättäminen ja elämän pilaamiseni kun se että antaisivat minun itse tienata leipäni, vihaan yhteiskuntaa! vihaan kanssaeläjiä!
En saa työtä
nuorehkoM23
5270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tietysti paljon lohduta, mutta et ole yksin. Suomessa lienee tällä hetkellä oikeasti puoli miljoonaa työtöntä, vaikka määrää tilastokikkailuin yritetäänkin kaunistaa.
Yritä löytää elämään mielekkyyttä löytämällä jonkun vertaisryhmän, jonka toimintaan voisit osallistua. Viha ei auta mitään, sen olen elämäni aikana joutunut toteamaan.
Jos sinulla ei ole vielä ammattikoulutusta, niin hakeudu opiskelemaan. Jos ammattikoulutus on, niin hanki toinen. Omaehtoinen opiskelu on lähes ainut väylä, mitä kautta kenties onnistuu saamaan töitä. Pahinta on jäädä vain työttömäksi. Työantajien asenteet työttömiä kohtaan kun ovat aika vääristyneet.
Tsemppiä sinulle, toivotaan ihmettä. Niitäkin sentään tapahtuu. Lähipiirissäni tällainen tapahtui sukulaispojalle. Hän oli jo alistunut siihen, ettei työtä ole mahdollista saada, varsinkaan kun kotipaikkakunnan työttömyystilanne on tosi paha ja oman ammattialan työttömiä riittää. Minun kannustamanani hän laittoi hakemukset yhteishakuun, vaikka yksi ammattikoulutus jo onkin. Vaan sitten tapahtui ihme: koulutuksenaikaisesta harjoittelupaikasta soitettiin ja kysyttiin, että kiinnostaisiko työ. Ja kiinnostihan se.
En jaksa tälläistä elämää enään.
Älä luovuta. Olet nuori, joten kyllä elämällä on sinulle vielä paljon tarjottavaa.
Nyt on vaikeaa, mutta eiköhän siinä vaiheessa ala vähän valjeta, kun suuret ikäluokat alkavat olla pois työmarkkinoilta. Ei siihen enää monta vuotta mene.
Olen itse käynyt hyvin kaamea elämänvaiheen läpi ja olin luovuttaa. Onneksi en tehnyt sitä. Saavutin asioita, mitä en olisi ikinä uskonut saavuttavani synkeässä vaiheessa.
Olet selvästi masentunut. Mene lääkäriin juttelemaan tilanteestasi.
Tsemiä!
vaikka minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja työkokemusta. Saan ansiosidonnaista päivärahaa saman verran kuin joku matalapalkka-alan ihminen saa palkaksi raatamalla täysipäiväisesti töissä.
Olen myös työtön tällä hetkellä ja tuntuu toivottomalta saada työtä. Koulutus on ja työkokemusta eri aloilta. Ihmettelen myös syvästi työvoimatoimiston toimintaa. Olisin ollut valmis menemään vaikka ilmaiseksi toimistotöihin päivärahalla, mutta sekään ei onnistunut. Työpaikkoja olisi jotka ottaisivat avuksi, mutta työkkäri ei anna lupaa mennä.