Lupaus

Kerran matkallain,
kun kuljin mä
kotiin päin.
Huomasin talon kumman,
synkän ja tumman.

Ikkunassa sen hohti kynttilän
valo,
oli salaperäinen ja houtelleleva
tuo talo.

Ikkunasta sisään sen
kurkistin.
Kauhusta kuristavasta
parkaisin.

Seisoi sisällä mies
mustakaapuinen,
taisi olla se
itse paholainen.

Valkoiset kasvot
mua suoraan
tuijotti,
se minua jostain
kaukaisesta muistutti.

Sit mieleeni tuli
uni vuosien takaa,
hiipi se mieleeni vaivihkaa,
salaa.
Siin oli tuo mies,
paholainen kai
kenties.

Hän sieluja keräsi
pieneen purkkiin.
JA kaikkien niiden
nimet kirjas
muistiin.

HÄn minunkin nimeni
kirjaansa pisti,
sit kätensä jylhälle rinnalleen
risti.
Sanoi: Me vielä
pian tavataan.
Ystävinä vanhoina
toisiamme halataan.

En tahtonut uskoa
puheita sen,
varsata ihmisten sielujen.

Mut tuossa hän nyt
mua tuijotti.
Mustilla silmillään katseli.

Mä pakoon oisin juosta
tahtonut,
mut liikkumaan en
mä pystynyt.

Näin taskustaan
syvästä,
jotain hän kaivoi.
Pian purkki pieni kädessään,
hän sieluni vie
mennessään.

Mä ryhdyin sit armoa
anomaan,
menin toisen sielun
hälle lupaamaan.

Sain aikaa öitä
kaksi,
sit pois hän talosta
läksi.

Nyt harhailen mä
pimeässä,
paholaiselle
sielua
metsästämässä.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jospa joku selvän tuosta saa,
vaik kirjoitusvirheitä
siel monia
vilistää....

Pahoittelen syvästi

Äänestä

pakoon pötkin lujaa
pitkin pimeätä kujaa
minun sielua et sä vie
kadotuksen on se tie

vaan uuvuin lopulta
armoa anelin sulta
jos säästät sieluni mun
olen ahkera apuri sun
yhdessä yössä metsästämme
pahan ihmisen sielun anastamme
paholaiselle uhraamme



Taas hieno kauhutarina sulta; ei näistä voi olla tykkäämättä.

Äänestä
  • Kiitos ja kumarrus sinulle! Kiitoksia myös hienosta jatkosta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korppi1 kirjoitti:

Kerran matkallain,
kun kuljin mä
kotiin päin.
Huomasin talon kumman,
synkän ja tumman.

Ikkunassa sen hohti kynttilän
valo,
oli salaperäinen ja houtelleleva
tuo talo.

Ikkunasta sisään sen
kurkistin.
Kauhusta kuristavasta
parkaisin.

Seisoi sisällä mies
mustakaapuinen,
taisi olla se
itse paholainen.

Valkoiset kasvot
mua suoraan
tuijotti,
se minua jostain
kaukaisesta muistutti.

Sit mieleeni tuli
uni vuosien takaa,
hiipi se mieleeni vaivihkaa,
salaa.
Siin oli tuo mies,
paholainen kai
kenties.

Hän sieluja keräsi
pieneen purkkiin.
JA kaikkien niiden
nimet kirjas
muistiin.

HÄn minunkin nimeni
kirjaansa pisti,
sit kätensä jylhälle rinnalleen
risti.
Sanoi: Me vielä
pian tavataan.
Ystävinä vanhoina
toisiamme halataan.

En tahtonut uskoa
puheita sen,
varsata ihmisten sielujen.

Mut tuossa hän nyt
mua tuijotti.
Mustilla silmillään katseli.

Mä pakoon oisin juosta
tahtonut,
mut liikkumaan en
mä pystynyt.

Näin taskustaan
syvästä,
jotain hän kaivoi.
Pian purkki pieni kädessään,
hän sieluni vie
mennessään.

Mä ryhdyin sit armoa
anomaan,
menin toisen sielun
hälle lupaamaan.

Sain aikaa öitä
kaksi,
sit pois hän talosta
läksi.

Nyt harhailen mä
pimeässä,
paholaiselle
sielua
metsästämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu