vankilaanko?

hlö x sai edollisen tuomion, jossa kyseessä konkurssi ja sen jälkeen verottaja haastoi x:n oikeuteen, jossa oli n 6 eri syytekohtaa (en tarkkaan muista mitä kaikkea). Tuomio oli 1,5 vuotta vankeutta ehollisena. Henkilö x valitti hoviin. Sitten x teki väärennöksen (väärensi toisen hlö:n nimen Patentti- ja rekisterihallituksen paperiin uutta yritystä perustaessaan. Lisäksi hän onnistui käyttämään toisen hlö:n luottokorttia ja vielä oli yksi rikos (joka ei niin kovin merkittävä, jota en tässä halua kertoa). Henkilö x ei mennyt näistä toilailuistaan kuulusteluihin, eikä häntä tavoitettu. Haku päälle. Eli ns. kolme hakua. Lopulta hänet löydettiin ja kuulusteltiin. Hovioikeuteen hän ei mennyt, joten käräjäoikeuden päätös jäi voimaan ensimmäisestä hölmöilystään. Heilahtaako nyt häkki, kun mahdolliset tuomiot näistä viimeisistä toilailuista tulevat ja on alla se ehdonalainen, vai tuleeko vain lisää ehdonalaista vaiko vain pelkkää sakkoa. Miten tuomioihin vaikuttaa se, että hlö:lle on jouduttu laittamaan haku ja hän on tietoisesti vältellyt kuulusteluihin menoa melk.vuoden. Luultavasti siksi, että odoitti, että tapaukset vanhenesivat.
1250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se, että rikoksentekijä yrittää välttää tuomiota tai yrittää paeta, kunnes juttu vanhenee, ei tee tekoa sen ankarammaksi, eikä lisää tuomiota.
Koska jo ensimmäisestä rötöksestä tuli 1,5 vuotta vankeutta ehdollisena, niin häkin heilahdus näyttää nyt todennäköiseltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmm. kirjoitti:

hlö x sai edollisen tuomion, jossa kyseessä konkurssi ja sen jälkeen verottaja haastoi x:n oikeuteen, jossa oli n 6 eri syytekohtaa (en tarkkaan muista mitä kaikkea). Tuomio oli 1,5 vuotta vankeutta ehollisena. Henkilö x valitti hoviin. Sitten x teki väärennöksen (väärensi toisen hlö:n nimen Patentti- ja rekisterihallituksen paperiin uutta yritystä perustaessaan. Lisäksi hän onnistui käyttämään toisen hlö:n luottokorttia ja vielä oli yksi rikos (joka ei niin kovin merkittävä, jota en tässä halua kertoa). Henkilö x ei mennyt näistä toilailuistaan kuulusteluihin, eikä häntä tavoitettu. Haku päälle. Eli ns. kolme hakua. Lopulta hänet löydettiin ja kuulusteltiin. Hovioikeuteen hän ei mennyt, joten käräjäoikeuden päätös jäi voimaan ensimmäisestä hölmöilystään. Heilahtaako nyt häkki, kun mahdolliset tuomiot näistä viimeisistä toilailuista tulevat ja on alla se ehdonalainen, vai tuleeko vain lisää ehdonalaista vaiko vain pelkkää sakkoa. Miten tuomioihin vaikuttaa se, että hlö:lle on jouduttu laittamaan haku ja hän on tietoisesti vältellyt kuulusteluihin menoa melk.vuoden. Luultavasti siksi, että odoitti, että tapaukset vanhenesivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu