miten kasvatan?

Kiusatuksi voi periaatteessa joutua kuka tahansa. Toisaalta koulussa näkee selvästi, että tietyt tyypit ovat riskiryhmässä. Kiusaamisen motiivina voi olla kateus, joka tuntuu olevan erityisesti tyttöjen synti. Kateus voi kohdistua koulumenestykseen, ulkonäköön tms. Pojat taas innostuvat usein kiusaamaan sellaista poikaa, joka ei esimerkiksi ole tyypillisellä tavalla fyysinen ja välttää useimmille pojille tavallista rankkaa läpänheittoa ja leikkimielistä voimienkoettelua. Jos poika tulkitsee kaiken hevosenleikin kiusaamiseksi, se todella muuttuu sellaiseksi ajan myötä. Toisaalta pojat voivat ryhtyä härkkimään erityisesti sellaistakin poikaa, joka on yli-innokas puolustautumaan; on kiva saada kuumakallelta reaktio aikaan. Joskus syrjäytymisen taustalla on epäonni; joku vaikkapa muuttaa kesken lukuvuoden, eikä löydä uuden luokan sosiaalisesta systeemistä omaa paikkaansa.

Joskus näissä kiusaamis- ja eristämistapauksissa tuntuu siltä, että lapsia syyllistetään liikaa. Kaikki aikuisetkaan eivät ole niin kypsiä, että jaksaisivat tai pystyisivät ottamaan aina huomioon jonkun ehkä sosiaalisesti erikoisen tyypin, joka ei ole samalla aaltopituudella. Sen sijaan lapsilta vaaditaan, että he leikkisivät kaikkien kanssa ja tykkäisivät kaikista, jopa sellaisista, jotka itse vetäytyvät ja tuntuvat tekevän parhaansa, että heihin ei voisi tutustua. Kiusatuksi itsensä kokeva lapsi saattaa itse kieltäytyä kaikesta siitä, mikä muiden mielestä on kivaa, ja sitten syyttää muita eristämisestä.

Kiusaajaksikin voi tiettyyn rajaan asti päätyä kuka tahansa. Ihan normaalinkin lapsen empatiakyky voi olla jossain kehitysvaiheessa rajallinen. Tämä pätee erityisesti tyttöjen ilkeisiin puheisiin ja suosituimmuuskisailuun, joka yleensä jää aikuisilta kokonaan huomaamatta toisin kuin poikien rähinät.

Läheskään aina tilanne ei ole sellainen, että on täydellinen ja ihana lapsukainen, joka joutuu ilkeän tuhmeliinin tahallaan julmasti kiusaamaksi, vaan kyseessä on paljon monimutkaisempi yhtälö.

Kaikkein tärkeintä on olla mukana lasten elämässä. Jos aikuisia ei ole paikalla, hommat lähtevät väärille urille ja viidakonlait astuvat voimaan. Lasten kanssa kannattaa keskustella. Ja nimenomaan keskustella, eikä pitää esitelmiä. Voidaan pohtia yhdessä sitä, mitä kiusaaminen on tai miksi ihmiset käyttäytyvät eri tavalla ja miltä eri tilanteet tuntuvat. Tärkeintä on empatian ja erilaisuuden hyväksymisen opettaminen. Toisaalta pitää muistaa, ettei lastenkaan ole pakko tykätä kaikista ikätovereista, kuten ei meidänkään. Mutta kaikkia pitää silti kohdella asiallisesti. Näiden asioiden opiskelu on koko elämän mittainen tehtävä!

Kysele häneltä kaverikuvioista. Opeta keskustelemalla hänet myös havainnoimaan muiden ihmisten välisiä suhteita sekä pohtimaan omaa käyttäytymistään. Edellisissä vastauksissa tuli hyviä ajatuksia. Lisäisin vielä, että on erittäin tärkeää oppia huomaamaan omatkin virheensä ja myöntämään, että itsekin on joskus väärässä.

Typaikkakiusaajat ovat juuri sellaisia, joilla on huono itsetunto ja ovat olevinaan kovia! Herää kysymys, ovatko nämä henkilöt olleet jo koulukiusaajia! Ja uhreina ovat ne kilteimmät ja hiljaisimmat, sellaiset jotka eivät osaa puolustaa itseään!