"analyysi"

Vapaapäivän ratoksi luin tätä palstaa ja tulipa mieleen seuraavaa. Tuntuu, että täällä mellastaa ihmisiä, jotka ovat kovin pettyneitä Steiner-kouluun. Pettymys, katkeruus ja paha mieli ihan huokuvat teksteistä. Tulee mieleen, että ovatko nämä henkilöt salaisesti toivoneet saavansa jonkinlaista tukea ja elämänsisältöä elämäänsä Steinerista ja kun ovat tunteneeet ettei heistä "tykätäkkään"(ts.suhtaudutaan ihan neutraalisti ja jotkut ovat parempia tuttuja keskenään) tai heidän lapselleen on tullut ongelmia koulussa , ovat siirtäneet sen sitten katkeruudeksi koulua kohtaan. Miten muuten voivat olla selitettävissä vuodatukset siitä, kuinka joitakin ihmisiä ihan henkilökohtaisesti vainotaan koulussa, kuinka "kylmä henkäys" tuntuu koulun käytävillä jne. Sellaiset ilmaisut kuin " Steinerilaiset luulevat olevansa parempia ihmisiä" tms. paljastavat myös paljon kirjoittajasta itsestään. Minulla on 13v.kokemus Steinervanhempana olemisesta ja tämä on ollut ihan normaalia koulutoimintaa.Olen kokenut olevani ihan tavallinen vanhempi vaikken mihinkään "sisäpiiriin" kuulukkaan. Jotkut ovat toiminnassa innokkampia ja tuntevat siis toisensa paremmin, minule on riitänyt vanhempainilloissa istuminen ja joskus leipominen tms. Joten kannattaa mennä itseensä jos tuntuu ihan kauhealta ja miettiä mikä on omaa ahdistusta, mikä koulun toimimattomia käytäntöjä.
2497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on aina selitetty olevan omaa syytä. Tällä kertaa kyllä kiusaaminen on ihan totta, ja kiusaajana keskeinen koulun toiminnassa mukana oleva henkilö. Usko huviksesi.

Äänestä
  • ei toimivia asioita suoraan, myöntää niitä ja miettiä, miten niistä päästäisiin. Analyysia ei ole vain puolustuskannalla oleminen. On esimerkiksi myönnettävä, että koulun käytävillä kulkee henkilö, joka nauttii vallasta ja siitä, että saa kiusata heikompia ja käyttää runsaasti henkistä väkivaltaa ympäristössään. Mitä steineryhteisö voi tehdä asialle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkas mieli ;) kirjoitti:

Vapaapäivän ratoksi luin tätä palstaa ja tulipa mieleen seuraavaa. Tuntuu, että täällä mellastaa ihmisiä, jotka ovat kovin pettyneitä Steiner-kouluun. Pettymys, katkeruus ja paha mieli ihan huokuvat teksteistä. Tulee mieleen, että ovatko nämä henkilöt salaisesti toivoneet saavansa jonkinlaista tukea ja elämänsisältöä elämäänsä Steinerista ja kun ovat tunteneeet ettei heistä "tykätäkkään"(ts.suhtaudutaan ihan neutraalisti ja jotkut ovat parempia tuttuja keskenään) tai heidän lapselleen on tullut ongelmia koulussa , ovat siirtäneet sen sitten katkeruudeksi koulua kohtaan. Miten muuten voivat olla selitettävissä vuodatukset siitä, kuinka joitakin ihmisiä ihan henkilökohtaisesti vainotaan koulussa, kuinka "kylmä henkäys" tuntuu koulun käytävillä jne. Sellaiset ilmaisut kuin " Steinerilaiset luulevat olevansa parempia ihmisiä" tms. paljastavat myös paljon kirjoittajasta itsestään. Minulla on 13v.kokemus Steinervanhempana olemisesta ja tämä on ollut ihan normaalia koulutoimintaa.Olen kokenut olevani ihan tavallinen vanhempi vaikken mihinkään "sisäpiiriin" kuulukkaan. Jotkut ovat toiminnassa innokkampia ja tuntevat siis toisensa paremmin, minule on riitänyt vanhempainilloissa istuminen ja joskus leipominen tms. Joten kannattaa mennä itseensä jos tuntuu ihan kauhealta ja miettiä mikä on omaa ahdistusta, mikä koulun toimimattomia käytäntöjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu