Täytyy sanoa, että vaikken sinänsä "välitä" muista ihmisistä, niin täytyy sanoa, että tämän onnettomuuden raportointi nostatti, suoraan sanottuna, vitun maun suuhuni. Minkälainen ihminen kysyy lapsensa menettäneiltä vanhemmilta "mitkä ovat tuntemukset"?
Tällaiset tapaukset ovat osa elämää ja sinänsä valitettavia, mutta tämä raportointi. Voi perkeleen perse, että pistää vihaksi tällaiset jälkipolttoiset haastattelijat. "Miltä nyt tuntuu". Voi saatanan vittu.
Tällaiset tapaukset ovat osa elämää ja sinänsä valitettavia, mutta tämä raportointi. Voi perkeleen perse, että pistää vihaksi tällaiset jälkipolttoiset haastattelijat. "Miltä nyt tuntuu". Voi saatanan vittu.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämä viime-öinen bussin ja rekan törmäys?
Jep, itsekin oikeastaan hämmästyin omaa reaktiotani; en yleensä piittaa tuon tapaisista onnettomuuksista, enkä juurikaan osaa tuntea sympatiaa uhreja/heidän omaisia kohtaan. Tänä aamuna kuitenkin oli aika lailla surullinen, vittuuntunut ja hämmentynyt olo.
Lisää pistää vittuuntumaan juuri nuo lehtijutut. Lehdet herkuttelevat innoissaan, kun paljon ihmisiä on kuollut.
...Ja sitten vielä ihmiset sanovat mua tunteettomaksi, kun en nyyhki iltasanomat kädessä.
Et välitä muista ihmisistä? Miksi et pysty tuntemaan empatiaa? Onko sinulla kenties jotain hoitamattomia haavoja tunne-alueella?
Eikö sinun olsi syytä olla huolissasi?
Toisaalta kerroit että pystyt ehkä kuitenkin tuntemaan jotain, se on hyvä merkki :)
Itse en tunne empatiaa esim. Madridin iskun uhreille saatika sitten WTC tapauksen kohdalla. Tämä taasen oli vahinko ja enemmänkin tässä nostattaa pahaa verta tuo sopuleiden tolloilu.
Miksi välittäisin? Luulen, että sinulla on hoitamattomia haavoja tunne-alueella, kun olet noin huolissasi minusta. (vai Mikastako?)
Saatko huolehtimisesta jotakin mielihyvää? Helpottaako se oloasi, tai vähentääkö se syylisyyden tuntoasi jostain asioista tms.?
Kannattaisiko käydä juttelemassa jollekulle?
Töissä kuuntelin toisella korvalla radion raportointia tilanteesta, ja eikös siellä sitten joku puhunut jumalasta ja sen tahdosta jne. Voi perkele että suututti. Jonkun omaisia voi ehkä lohduttaakin (sikäli kun ylipäänsä haluaa radiota kuunnella), muuta jumalauta eipä sitten ajateltu onnettomuudessa olleita ateisteja tai ylipäänsä kirkkoon kuulumattomia. Minkä helvetin takia se uskonto pitää sotkea joka tilanteeseen?
Pitäisi niille sopuleille opettaa, että ihmisiä täytyisi kunnioittaa, eikä jauhaa kaikenlaista hevonpaskaa jumalista tai muista höpöhöpö-paskoista. Jokainen sen omalla tavallaan käsittelee, muttei tuollaisia idiotismeja pitäisi mennä mediassa julkisesti lausumaan. Jeesus-media on asia erikseen, mutta että valtakunnan radiossa tahi tv:ssä... saatana.
Tiedoitteet vielä hyväksyn, lain mukaan kansalla on oikeus tietää, mutta uhrien läheisten haastattelut voisi heittää helvettiin, kun eivät edes palvele osan ottoa, tai edes kohteliaisuutta läheisten kunnioituksesta.
Kunnolla pisti vituttamaan erään vanhemman naisen haastattelu, kun reportteri väkisin toisteli kysymystään hänelle, vaikka eläkeläisnainen ei kyennyt vastaamaan liikutukseltaan. Vaikka kyyneleet juoksivat jo naisen poskipäitä pitkin ja tämä kääntyi pois, haastattelijan oli pakko vielä jankuttaa.
"mitkä fiilikset ku oma muksu kuoli paritonnisen paperirullan vyöryttyä sen hartioiden ylitse vieden tämän pään mennessään?...mitkä fiilikset?... kuulitsä hei?... nii et mitkä fiilikset?"
Kuolkaa.
minun mielestä kysymys ''onko nyt hyvä fiiwis'' on erittäin asiallinen medioissa.
Mutta mika, menetit kyllä nyt täysin uskottavuutesi. Olen siitä iloinen!
Onneksi sinustakin löytyi jeesus!!!
KUNNON SATANISTI ON TÄYDELLINEN KIVI EIKÄ MITÄÄN MUUTA!
En yleensäkään ymmärrä, että kun tapahtuu jossakin jotakin - ihan mitä tahansa - alkaa koko maailma/Suomi parkua sitä juttua aivan kuin itsekukin olisi menettänyt ihkaoman läheisensä. Siinä ei ole mistään muusta kysymys kuin suunnattomasta pelosta että mitäs jos MINULLE tai läheisilleni (ts. "minun jatkeilleni") tapahtuu jotakin. Itsekäs pelko, omahyväinen pelko.
Laaditaan listoja siitä mitä kaikkia suuronnettomuuksia on tapahtunut vuosien varrella... Väkerretään kysymyksiä tietokilpailuihin... (tai no en tiedä, mutta.) Avataan jotain ihmeellisiä kriisipuhelimia, joihin joku matami hevonvitunkuusesta saa soittaa kun tuikituntemattomia on lähtenyt tästä maailmasta isompi revohka kerralla.
Kuulostanen sydämettömältä ehkä... Mutta minusta tuo kaikki on niin ihmeellistä teennäistä pelleilyä.
Entäs sitten nämä Kyllikki Saaret sun muut mysteerit, joita partasuut jaksavat suu vaahdossa jauhaa vuosikymmenestä toiseen? Tällaisten rikosten "keräilijät" saavat varmaan orkkuja pähkäillessään kimpalla että kuka teki mitä häh.
Joo ja sitten vielä nämä saarnaaja-Mikot... Kaikki on aina jumalan tahto ja ihminen on peto, kurja syntinen mato. Hah hah.
Jotkut ihmiset elää vaan onnettomuuksien kautta. Jos tuntisin sääliä, säälisin heitä, ennemmin kuin kasaa kuolleita.
Mieti nyt, sokoksen kahvilassa, kaksi keski-ikäistä nais ihmistä, "keskustelu" alkaa tyrehtymään, toinen heittää; On se vaan kamalaa mitä tapahtui, ja taas mennään, tunnetaan itsensä jotenkin onnekkaaksi, kiitetään jahvea, ja Blah Blah Blah.
Jos ei muuten ole aihetta arvostaa elämäänsä, kuin silloin kun ei ollut 500 kilometrin päässä kuolemassa, niin kannattaisi miettiä, onko silloinkaan.
Ja jos ei ole jotain onnettomuutta märehdittävänä, niin sitten jauhetaan työpaikan Liisan hassusta hatusta, naapurin Merjan yöjuoksuista...
No. Juorukellot kalkattaa, pääasia etteivät täytä elämänsä tyhjyyttä vaikkapa muiden ihmisten elämän järjestelmällisellä pilaamisella (toki sellaistakin esiintyy).