Voiko virkatun peiton alle laittaa vuori kankaan? Teen peiton yksinkert. Novitan virkkausl. Erivärisistä Ruutu virkkauksella tehdyistä tilkuista. Ajattelin että se helpottais pesua. Onko kukaan kokeillut?
Virkattu peitto
K
31267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa hyvältä idealta, en ole kokeillut. Itsekin suunnittelen peiton virkkaamista mutta en ole löytänyt riittävän "tiiviitä" neulemalleja, tuossahan voisi olla ideaa minullekin! Jos ja kun toteutat idean niin olisi kiva kuulla miten onnistui.
Muuten hyvä idea, mutta jos neule/virkkauskuvio ei ole tiheä, kerää ikävästi pölyä ja roskia väliin. Myös pesu hankalaa, esim. parisängyn peitto jo niin painava että tuskin kotikoneella saa pestyä, ellei ole joku 5-6 kilon kone.
Näin jossakin sellaisen vähän pienemmän peiton johon oli tehty virkattu pitsikoriste joka oli sitten nappien avulla kiinnitetty varsinaiseen peittoon. Ehkä tuolla systeemillä voisi toteuttaa isommankin peiton?