Ruskametsässä

Ne puut jotka ei keväin
kuki näkyvin kukkasin,
nyt loistavat toisin eväin,
kukat keväiset voittavin.

On koivun kultainen kelta
ja haavan punainen vyö.
Mikä näyttää vertaiselta
ja ruskan voimassa lyö?

Vain kuusien vihreys syvä
ja männyn rungon ruskeus
on rinnalla sen yhtä hyvä
kuin lehtipuiden kauneus.

Vaan pihlaja vähäisin puista
on puettu parhaiten .
Se pienuuttaan ei muista
nyt peitossa korujen.
10211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kiitos Tee., oivallisen piristysrunon kirjoitit

Äänestä
  • mukavaa jos runo piristi, vaikka tämä runo kyllä teki itse itsensä, joten kaikista vioista pitää syyttää sitä. Minun piti nimittäin kirjoittaa ihan eri runo, jonka aiheen sain sunnuntikävelyllä, metsässä kyllä. Löysin nimittäi sieltä kypsän metsämansikan. Se oli mielestäni runon arvoinen ihme, kun en muista niitä koskaan lokakuulla poimineeni. Mutta se runo ei suostunut syntymään; tilalle tuppasi tämä toinen.

    Äänestä

taitaa näkyä jokaisena vuodenaikana tavallaan. Kuvauksesi perusteella on helppo rakentaa mielikuvat näkyviksi runostasi.

Äänestä
  • Onneksi on niin, että jokaisella vuodenajalla on oma viehätyksensä ja pohjoisessa, vuodenaikojen piirissä asuvat ihmiset pystyvät ottamaan ne vastaan. Luulen, että harva suomalainen viihtyisi jatkuvassa kesässä, ilman vuodenaikojen vaihtelun rikkautta. Talvi lisää kesän merkitystä ja kesä talven. Sama lisäarvo tulee vielä syksystä ja keväästä. Rikkautta.

    Äänestä

tästä syksyisen kauniista tunnelmapalasta,
Sinä suuri luonnon ja taiteen ystävä.

Ilman luontorunojasi olisimme paljon, paljon
köyhempiä. Joten kyllä Sinä tuot niillä rikkautta
päiviimme - kiitos.

Äänestä
  • Kaipaisin kommenttiasi, jos se puuttuisi. Vaikka runoni olisi kuinka heikko, löytäisit siitä varmaan silti jotain myönteistä sanottavaa. Harvoin moitit, sellaisia ystäviä tarvitsee. Kyllähän ne viat tietää itsekin.

    Äänestä

Johtuneeko siitä että ajattelen samoin vai pelkästään runoilijan taitavuudesta...?

Kallistun viimesen kannalle =)

Äänestä
  • He heh, nyt taidat vähän runoilla, mutta se runoilijalle sallittakoon näin hyvässä asiassa.
    Ei tämä runo ihan onnistunut, mutta kuten aikaisemmin sanoin, minun piti kirjoittaa itseasiassa runo löytämästäni ihmeestä, lokakuisesta metsämansikasta, ihan kypsästä vielä. Mutta kun se ei ottanut syntyäkseen, tämä tarjosi itseään tilalle. Annoin sen sitten tulla ja olla, vaikka totta puhuen enemmän
    itsekuria pitäisi olla.
    Mutta kiitos sinulle, lempeä ystäväni!

    Äänestä

Luin saman tein nuo kommentit ja vastauksesi niihin.
Itse runosi oli kauniisti "maalattu kuvasarja" syksystä ja veraten kauniisti, laitat vastatusten vuodenaikojen omat yksilölliset piirteet,
Puiden erot olivat esillä kuin kultapöly joulukortissa,
suunaten katseet juuri oikeisiin kohtiin.
Tuntui hyvältä "kulkea"maisemasi läpi ja nauttia syksyn olosta.
Se että et saanut mansikkaasi tuotua esille tässä runossa,
loit aikaan paremmin sopivan syysmarjan,
Sen kirpakas mieleen jäävä maku ja kaunis väri vetäävät vertoja kyllä metsämansikalle,
vaikka ne ovatkin niin toisenlaisia hedelmiä.
Niin ja sen mansikan aika tulee kyllä aikanaan esille ja varmasti yhtä kauniisti kuvattuna.
Kiitos että loit mieleeni paljon iloa.

Äänestä
  • Kiitos kauniista palautteesta vaatimattomaan runoon! Syksyisen ruskan kuvailu runossa on vaikeaa, kun toisaalta pitäisi mahduttaa mukaan koko väriloisto ja toisaalta runon olemus on pelkistystä.
    Pohjoisen ruska on varmaan ohi mennyttä, kun lumikin on jo peittää maata. Täälläkin syysmyrsky repii puista lehtiä hyvää vauhtia ja pian niitä on enemmän maassa - varsinainen maaruska on menossa ja pian sekin peittyy. Muuten, olet oikeassa pihlajanmarjasta, se on turhan aliarvostettu; siitä tulee lisä pöytään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

Ne puut jotka ei keväin
kuki näkyvin kukkasin,
nyt loistavat toisin eväin,
kukat keväiset voittavin.

On koivun kultainen kelta
ja haavan punainen vyö.
Mikä näyttää vertaiselta
ja ruskan voimassa lyö?

Vain kuusien vihreys syvä
ja männyn rungon ruskeus
on rinnalla sen yhtä hyvä
kuin lehtipuiden kauneus.

Vaan pihlaja vähäisin puista
on puettu parhaiten .
Se pienuuttaan ei muista
nyt peitossa korujen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu