Minä soitin parhaalle ystävälleni, Mellille. Hän ei kuintenkaan vastannut. Oli viikonloppu eikä tarvinut mennä kouluun. En jaksanut odottaa, että Melli vastaisi, joten menin kävelemään puistoon.En myöskään halunnut odottaa, että isäni heräisi. Oli kylmä päivä, vaikka aurinko paistoi kirkkaasti. Syksyn saattoi melkein haistaa. Puiden lehdet olivat muuttuneet jo keltaisiksi ja lehtiä oli tippuillut kaikkialle. Oli kylmää ja kuivaa.
Käärin huiviani tiukemmalle. Puistossa oli aina mukava kävellä, siellä oli niin rauhallista. Kuljin polkua pitkin, jossa asfaltti oli halkeillut. Puistossa ei ollut yleensä melkein ollenkaan ihmisiä. Menin istumaan penkille. Suljin silmäni ja rentouduin. Aurinko paistoi ja lämmitti poskiani, vaikka samalla oli purevan kylmä...
"Oletko elossa, Kati?" Kuulin jonkun naurahtavan ja säpsähdin hereille. Olin nukahtanut puiston penkille. Katsahdin ja näin Jukan seisovan edessäni.
"Äh, minä nukahdin! Mitä sinä täällä teet?" Kysyin Jukalta. Jukka oli meidän luokkalainen poika, en ole oikeastaan koskaan kunnolla jutellut hänen kanssaan.
"Olin kävelyllä. Sitten näin sinut penkillä", Jukka sanoi suu hymyssä.
"No jes .. " Minä sanoin hieman turhan vihaisesti, "No mene jatkamaan sinun lenkkiäsi..."
Jukka lähti pois. Hän vilkaisi taaksen ja kun huomasi minun katsovan häntä hän näytti nauravan. Käänsin katseeni kiukkuisena. Yritin soittaa uudelleen Mellille, mutta hän ei vastannut.
Minua ärsytti, mehän olimme sopineet, että olisimme pitkästä aikaa. Melli oli ollut uusien kavereidensa kanssa ja minulla oli ollut yksinäistä. Ja nyt kun hän vihdoin sanoi voivansa olla, hän ei vastaa. Yritin taas soittaa, mutta ei hän vastannut. Suutuin paljon ja päätin soittaa kunnes hän vastaisi. Pitkään istuin siinä soittelemassa Mellille, joka ei edes vaivautunut vastaamaan.
Kirosin rajusti ja kuulin jonkun nauravan vierelläni.
"Miksi olet ollut täällä näin kauan? Oletko liikkunut ollenkaan?" Jukka kysyi.
"Ei se sinulle kuulu, mene muualle ja anna minun olla!" Huusin hänelle. Olin jo valmiiksi huonolla tuulella.
"Kenelle yrität soittaa?" Jukka uteli ja istuutui viereeni. Vetäydyin kauemmas hänestä.
"Se ei kuulu sinulle! Mene jo! Minulla on muutenkin ollut huono päivä ... "
"No mutta mehän voitaisiin tehdä jotain kivaa yhdessä! Eihän sinulla ole parempaakaan tekemistä, vai haluatko jäädä tänne kiroamaan ja raivoamaan yksiksesi?" Jukka sanoi ja katsoi minua vihreillä suurilla silmillään. Hänellä oli ruskea tukka ja ystävälliset kasvonpiirteet.
"No, ihan sama. Mennään yhdessä kävelylle", Myönnyin ja nousin seisomaan. Lähdimme kävelemään puistotietä pitkin. Minulla ei ollut mitään sanottavaa, mutta se ei haitannut. Jukka hoiti keskustelun. Hän kyseli kaikenlaista minulta ja jutteli kaikesta mahdollisesta. Olin kokonaan unohtanut Mellin. Jukka saattoi minut illalla kotiin ja huomasin, että Melli oli lähettänyt minulle viestin.
"Oi anteeksi kamalasti! Unohdin että minun piti olla sinun kanssa! Voidaan olla huomenna."
Vai sillä tavalla, minä tuumin. En jaksanut vastata, minua ärsytti. Jukka oli antanut nimeronsa minulle, hän halusi tavata toistekkin. Ja olihan minullakin melkein hauskaa.
Illemmalla päätin kuitenkin vastata viestiin, en halunnut mököttää. Tiesin kyllä, että paras kaverini ei enään jaksanut olla minun kanssaan ja hän oli tahalteen unohtanut olla minun kanssa. Miksei hän vain voinut sanoa suoraan, että vihasi minua. Koulussa hänen oli pakko olla minun kanssa, koska siellä hänellä ei sentään ollut muita kavereita.
"Ei se mitään. Ollaan sitten joku toinen päivä. Ja jos ei, niin ainakin tavataan koulussa", tekstasin hänelle.
Loput päivästä luin kokeisiin, jotka olisivat ylihuomenna. Siinä ei ollut kuitenkaan ideaa, en ymmärtänyt mitään. Luovutin ja menin nukkumaan. Seuraavana päivänä en edes yrittänyt soittaa Mellille. Hän saisi soittaa jos halusi olla minun kanssani. Ja niin hän soittikin, ihmettelin hieman.
"Moi! Voidaanko nytten olla?" Melli sanoi puhelimessa.
"Totta kai! Mennäänkö teille? Meille ei kannata mennä - isä on kotona. Mutta hän nukkuu nytten, joten ei se toisaalta haittaa.
"Okei, tule tänne kunhan olet valmis" , Melli sanoi ja katkaisi puhelun. Minulla olisi ollut vielä sanottavaa, mutta ajattelin että ihan sama. Pkeuduin nopeasti ja hiljaa, ettei isäni heräisi. Hiivin ja puin kenkäni ja takin. Kiedoin huivin kaulaani ja sitten menin kaivelemaan isäni takkia. Löysin sieltä kympin ja otin sen nopeasti taskuuni. Ostaisin sillä ruokaa.
Nolvelli, ARVOSTELKAA!
5
609
Vastaukset
- *aloittaja*
En jaksanut enään edes katsoa kelloa. Kun alkoi tulla jo hämärä lähdin kävelemään kotia kohti. Sormeni olivat tunnottomat, en ollut odottanut, että tarvitsisin hanskat. En ollut odottanut, että Melli jättäisi minut kylmään.
Kotiovellani epäröin. Avasin oven varovaisesti. Ovi narisi uhkaavasti ja toivoin, että isäni nukkuisi vieläkin. Eteisessä riisuin hiljaa kenkäni ja koska huoneeni oli lähellä eteistä pääsin livahtamaan sinne nopeasti. Lukitsin oven, nyt olin turvassa. Oli menossa istumaan sängylleni, kun huomasin isäni siinä. Tukahdutin kirkaisun ja hypähdin kauemmas. Hän ei kuitenkaan ollut hereillä, olin helpottunut. Isä oli näköjään sammunut.
Minun oli pakko mennä olo-honeeseen. Minua ahdisti olla siellä, se ei tuntunut turvalliselta, kuten oma huoneeni. Missä nyt nukkuisin? Ei olo-huoneen ovea voinut lukita. Jos isä heräisi ja ei olisi hyvällä tuulella, minulla ei olisi toivoa.
Istuin pitkään sohvalla joka oli jo kulunut ja rikki. Katselin ympärilleni. Hyllyillä oli kuvia minusta, kun oli pieni. Istuin kuvassa äitini sylissä ja isä katsoi hellästi ja nauraen minua. Silmäni olivat kirkkaan vaaleansiniset, niin ovat vieläkin. Ainoa ero on se, etten ole ollut noin iloisen näköinen aikoihin ja olen selvästi hoikempi nykyään.
Sen jälkeen kun äitini kuoli on kaikki mennyt alamäkeen. Isäni on muuttunut - hän vain juo ja ei tee mitään. Hän on saanut potkut töistä, hän ei maksa vuokraa (meille on jo tullut siitä muistutuksia), hän ei osta minulle ruokaa, joten joudun varastamaan häneltä rahaa saadakseni ruokaa. Pelkään häntä kamalasti, hän lyö - ja kovaa. Kaikki mustelmani selitin, että minulla on huono tasapaino. Välillä kaatuilin tahalleen. Se on mennyt hyvin läpi.
Kun kello alkoi olla jo paljon päätin lukittautua ja mennä vessan saunaan nukkumaan. En uskaltanut jäädä olo-huoneeseen. En saanut kunnolla unta kovalla alustalla. Menin pitkäkseni lauteille ja nukahdin pitkän valveillaolon jälkeen. Tuntui kuitenkin, että olin hädin tuskin ehtinyt sulkea silmiäni, kun jo ovea hakattiin.
"Ovi auki! Heti!" Isäni karjui. Minä kauhistuin, en tiennyt avatako ovea. En kuitenkaan uskaltanut olla avaamatta ovea. Täristen avasin oven ja astuin sivuun. Isä talsi hieman huojuen ovesta sisään ja pysähtyi huomatessaan minut. Hän näytti siltä kuin olisi tapellut jossain baarissa.
"Älä mene minnekkään! Jää tähän!" Hän käski. Minä olin hiljaa. En tiennyt mitä hän aikoi, tuskin mitään hyvää ainakaan. Hän rupesi laskemaan housujaan ja käänsin katseeni oveen. Hän pissasi välittämättä minusta ja sitten avasi oven, ihankuin minua ei olisi siinä ollutkaan. Olin hämmilläni. Mitä tuo oli ollut olevinaan? Kurkkasin ovesta ulos ja kun en nähnyt isää, kipitin huoneeseeni. Helpotuin kuin hän ei ollut siellä.
Tälle päivälle ei ollut mitään suunnitelmia. Oli sunnuntai ja huomenna olisi jo koulua taas. Isä oli nyt hereillä, en viitsinyt poistua talosta. Olin lukinnut oven ja pystyin melkein rentoutumaan, makoillessani lämpimässä sängyssä. Huoneessani haisi hiki ja halpa viini isän jäljiltä. Avasin ikkunan, kun en enään jaksanut haistella sitä hajua.
Puhelin soi ja menin vastaamaan siihen nopeasti, niin ettei se herättäisi isää. Oli niin hiljaista, että hän näköjään nukkui.
"Haloo?" Sanoin luuriin hiljaa.
"Moi! Liikenisikö sinulta tänään vapaata aikaa minulle?" Kuulin Jukan sanovan innokkaasti.
"Hmm... eiköhän. Milloin tavattaisiin?" Minä sanoin ja hymyilin hieman.
"Heti kun olet valmis! Tavataanko siellä puistossa, sinne me molemmat osaamme varmasti mennä!" Jukka sanoi innoissaan ja minä myönnyin.
Jukka oli jo valmiina puistossa minua vastassa. Hän käveli reippaasti minua kohti hymyillen leveästi.
"Moi!, Henkäisin ja hymyilin hänelle.
"Heipä hei!" Jukka sanoi tomerasti ja nauroi, "Mitäs sinulle kuuluu?"
"Ihan hyväähän tässä... mennäänkö kävelemään?" Minä sanoin vältellen.
"Joo, mennään vaan. Ompas tänään synkkä päivä, yleensä aurinko paistaa. Haluatko mennä jätskille? Minulla olisi rahaa, olen tehnyt töitä hieman..."
"Minulla on omaa rahaa, kiitos", Sanoin ja yritin olla kuulostamatta liian ankaralta.
" No mutta minä tarjoan!" Jukka intoili.
" Eikun oikeasti ei tarvitse. Lopeta tuo, mennään nyt nopeasti!"
Jätkikioskille ei ollut pitkä matka.
"Mikä tuo mustelma sinun poskessasi on?" Jukka sanoi ja katsoi tarkaan minua. Juuri silloin satuin kaatumaan, toisaalta se oli hyvä asia, sillä se vei Jukan ajatukset muualle.- *mie*
"Oi! Oletko kunnossa?" Hän huudahti ja auttoi minut ylös, muttei päästänyt käsistäni irti.
"Joo... " Sanoin tunsien punastuvani. Jukka ei vieläkään päästänyt irti käsistäni. Hän puristi oikeastaan vielä lujempaa.
"Jatketaanko matkaa? Minua nolottaa jo valmiiksi..." Sanoin hieman rukoilevaan sävyyn.'
"Öh, okei", Jukka sanoi ja päästi käsistäni irti. Hän käveli melkein kiinni minussa koko matkan. Perillä annoin lopulta Jukalle ostaa minulle jätskin, kun hän halusi sitä niin kovasti.
"Mistä mausta pidät eniten?" Jukka kysyi.
"Minusta vanilja on ehdottomasti parasta makua", Sanoin.
"Oikeasti? Minä pidän lakritsi jäätelöstä", Jukka sanoi aivain kuin olisi puhunut jostain todella kiinnostavasta.
"Ahaa..." Minä sanoin ja Jukka osti meille jäätelöt. Menimme istumaan penkeille. Minulle tuli kylmä. Minulla oli ollut kamala nälkä ja ahmin jäätelöä. Oli sunnuntai ja kaupat olivat kiinni, enkä ollut eilen ostanut mitään.
"Ohos! Oletpas kova syömään, sitä ei huomaa sinun ulkonäöstäsi, olet niin siro", Jukka totesi, kun minä hotkin jäätelöä suihini. Jukka söi paljon hitaammin kuin minä ja odotin häntä kylmissäni. Hän huomasi, että minulla oli kylmä ja tarjosi nahkatakkiaan, joka oli paljon isompi ja lämpimämpi kuin minun toppatakkini.
"Ei minulla ole edes kylmä", Valehtelin surkeasti.
Jukka ei ei kuunnellut mutinoitani, vaan riisui takkinsa ja puki sen minun päälleni kyselemättä lupia.
Liian pian oli kotiinmeno aika. Jukka saattoi minut kotiin, kuten viimeksikin.
Epäröin ovella, avasoin oven varovaisesti ja kuulin ääniä ilmeisesti keittiöstä. Suljin oven hiljaa perässäni ja riisuin kengät ja takkini. Näköjään olin pitänyt liian kovaa meteliä, isäni oli huomannut tuloni.
"Minne sinä yrität mennä?" Hän sanoi matalasti ja katsoi minua inhoten. Hän ei ollut huomannut, etten ollut menossa minnekkään, vaan olin tullut ulkoa.
"E- en minnekkään ... " Sanoin täristen.
"Älä valehtele minulle" Roni, isäni sähähti.
"M- minä -" Aloitin mutta Isä keskeytti minut.
"Tule lähemmäs..." Hän sanoi uhkaavan lempeästi. En uskaltanut olla tottelematta, astuin askelen lähemmäs häntä.
"NO!" Hän karjahti yhtä-äkkiä niin että hätkähdin ja melkein kaaduin, "Senkin nulikka!"
Hän syöksähti minua kohti kovaa vauhtia. En uskaltanut liikahtaakaan, suljin silmäni tiukasti ja laitoin käteni kasvojeni suojaksi.
"SINÄ YRITIT KARATA JA MINÄ TIEDÄN SEN!" Isä karjui, hämmästyin kun hän ei ollut lyönyt minua ja otin käteni kasvoiltani ja avasin silmäni. Hän oli aivan lähelläni. Ja sitten hänen kätensä heilahti ja tunsin hänen nyrkkinsä poskessani. Hän osui samaan kohtaan kuin viimeksikin ja ulvahdin kivusta. Kaaduin maahan ja silmäni tulvivat kyynelistä, enkä nähnyt mitään. Nousin seisomaan ja taas isän nyrkki heilahti. Väistin iskun kyykistymällä ja sitten nyyhkyttäen onnistuin pääsemään huoneeseeni ja lukitsemaan oven. Valuin ovea pitkin alas ja itkin. Poskessani tykytti ja päähän sattui ja isä jyskytti ovea ja uhkaili tappavansa minut.
"Isä lopeta!" Minä nyyhkytin ja huusin oven lävitse.
"Lopeta mikä?" Hän kysyi ja lopetti oven hakkaamisen. En vastannut vaan nousin täristen ja menin sänkyyn ja nukahdin siihen.
Ja jatkoo tulee tosiaan jos haluatte.. .tämän enempää en ole vielä ainakaan kirjoittanut (: - dasfcas
*mie* kirjoitti:
"Oi! Oletko kunnossa?" Hän huudahti ja auttoi minut ylös, muttei päästänyt käsistäni irti.
"Joo... " Sanoin tunsien punastuvani. Jukka ei vieläkään päästänyt irti käsistäni. Hän puristi oikeastaan vielä lujempaa.
"Jatketaanko matkaa? Minua nolottaa jo valmiiksi..." Sanoin hieman rukoilevaan sävyyn.'
"Öh, okei", Jukka sanoi ja päästi käsistäni irti. Hän käveli melkein kiinni minussa koko matkan. Perillä annoin lopulta Jukalle ostaa minulle jätskin, kun hän halusi sitä niin kovasti.
"Mistä mausta pidät eniten?" Jukka kysyi.
"Minusta vanilja on ehdottomasti parasta makua", Sanoin.
"Oikeasti? Minä pidän lakritsi jäätelöstä", Jukka sanoi aivain kuin olisi puhunut jostain todella kiinnostavasta.
"Ahaa..." Minä sanoin ja Jukka osti meille jäätelöt. Menimme istumaan penkeille. Minulle tuli kylmä. Minulla oli ollut kamala nälkä ja ahmin jäätelöä. Oli sunnuntai ja kaupat olivat kiinni, enkä ollut eilen ostanut mitään.
"Ohos! Oletpas kova syömään, sitä ei huomaa sinun ulkonäöstäsi, olet niin siro", Jukka totesi, kun minä hotkin jäätelöä suihini. Jukka söi paljon hitaammin kuin minä ja odotin häntä kylmissäni. Hän huomasi, että minulla oli kylmä ja tarjosi nahkatakkiaan, joka oli paljon isompi ja lämpimämpi kuin minun toppatakkini.
"Ei minulla ole edes kylmä", Valehtelin surkeasti.
Jukka ei ei kuunnellut mutinoitani, vaan riisui takkinsa ja puki sen minun päälleni kyselemättä lupia.
Liian pian oli kotiinmeno aika. Jukka saattoi minut kotiin, kuten viimeksikin.
Epäröin ovella, avasoin oven varovaisesti ja kuulin ääniä ilmeisesti keittiöstä. Suljin oven hiljaa perässäni ja riisuin kengät ja takkini. Näköjään olin pitänyt liian kovaa meteliä, isäni oli huomannut tuloni.
"Minne sinä yrität mennä?" Hän sanoi matalasti ja katsoi minua inhoten. Hän ei ollut huomannut, etten ollut menossa minnekkään, vaan olin tullut ulkoa.
"E- en minnekkään ... " Sanoin täristen.
"Älä valehtele minulle" Roni, isäni sähähti.
"M- minä -" Aloitin mutta Isä keskeytti minut.
"Tule lähemmäs..." Hän sanoi uhkaavan lempeästi. En uskaltanut olla tottelematta, astuin askelen lähemmäs häntä.
"NO!" Hän karjahti yhtä-äkkiä niin että hätkähdin ja melkein kaaduin, "Senkin nulikka!"
Hän syöksähti minua kohti kovaa vauhtia. En uskaltanut liikahtaakaan, suljin silmäni tiukasti ja laitoin käteni kasvojeni suojaksi.
"SINÄ YRITIT KARATA JA MINÄ TIEDÄN SEN!" Isä karjui, hämmästyin kun hän ei ollut lyönyt minua ja otin käteni kasvoiltani ja avasin silmäni. Hän oli aivan lähelläni. Ja sitten hänen kätensä heilahti ja tunsin hänen nyrkkinsä poskessani. Hän osui samaan kohtaan kuin viimeksikin ja ulvahdin kivusta. Kaaduin maahan ja silmäni tulvivat kyynelistä, enkä nähnyt mitään. Nousin seisomaan ja taas isän nyrkki heilahti. Väistin iskun kyykistymällä ja sitten nyyhkyttäen onnistuin pääsemään huoneeseeni ja lukitsemaan oven. Valuin ovea pitkin alas ja itkin. Poskessani tykytti ja päähän sattui ja isä jyskytti ovea ja uhkaili tappavansa minut.
"Isä lopeta!" Minä nyyhkytin ja huusin oven lävitse.
"Lopeta mikä?" Hän kysyi ja lopetti oven hakkaamisen. En vastannut vaan nousin täristen ja menin sänkyyn ja nukahdin siihen.
Ja jatkoo tulee tosiaan jos haluatte.. .tämän enempää en ole vielä ainakaan kirjoittanut (:kukaan ei sitten jaksa näköjään kommentoida, ei se ny niin kauan vie :)
- (((((((((:
dasfcas kirjoitti:
kukaan ei sitten jaksa näköjään kommentoida, ei se ny niin kauan vie :)
Avasin silmäni. Katsoin kelloa ja huokaisin, kun huomasin olevani myöhässä. En edes vaivautunut kiirehtimään. Otin kympin mukaan, ostaisin sillä ruokaa. Minua suorastaan oksetti nälästä. Nappasin koululaukkuni ja edes pukematta takkia lähdin kävelemään koululle. Isä taisi nukkua vieläkin, hän ei huomannut lähtöäni. Onneeksi hän nukkui niin usein. Se johtui siitä että hän joi paljon alkoholia.
"Missä sinä olit?" Melli kysyi kun puolituntia myöhässä matikan tunnille. Melli katsoi kasvojani ilmeisesti järkyttyneenä. Olin unohtanut katsoa jälkiä, jotka oli tehnyt minulle.
"Kaaduin matkalla!" Sanoin ja sitten kysyin opettajalta : "Voinko mennä vessaan, minun on pakko päästä!"
"Tämän kerran neiti Kolorane", Matikan opettaja sanoi. Vihasin sitä kun minua kutsuttiin sukunimeltäni. En pitänyt siitä ollenkaan, olisin mieluummin ollut Borg äitini mukaan. Lähdin kävelemään koulun vessoja kohti. Koko luokka katsoi minua ja Jukka katsoi kysyvästi minua. Pudistin hänelle päätäni.
En ihmetellyt miksi kaikki olivat katsoneet minua. Olin rähjäisen näköinen. Meikkini olivat levinneet (olin valitettavasti ennen Jukan tapaamista hieman laittanut ripsiväriä) ja poskessani tosiaan oli iso mustelma ja se oli hieman turvonnut. Silmieni alla oli tummat varjot ja hiuksenikin olivat aivan sekaisin. Yritin sormilla haroen saada hiuksiani paremmin. Pesin kasvoni, mutta iso mustelmaa en voinut mitenkään peittää. Tullessani takaisin luokkaan kaikki kääntyivät taas katsomaan minua.
Melli veti tuolin minun puolestani. Hän katsoi minua tarkasti.
"Mitä olet oikein tehnyt itsellesi?" Melli ihmetteli, "Ei tuollaisia jälkiä voi kaatumisesta tulla. Sitäpaitsi tuo on jo toka kerta, kun tulet luokkaan myöhässä ja kasvosi ovat mustelmilla..."
"No ei ole minun vikani, että minulla on huono tasa-paino ja olen huonotuurinen!" Minä sanoin muka hieman loukkaantuneena.
"Minusta tuntuu, ettet sinä mitään kaatuile... hakkaatko itseäsi tahalteen?" Melli mietiskeli ihan naurettavia.
"Miksi ihmeessä löisin itseäni? Sanoinhan jo että kaaduin! Mikä siinä nyt niin hankalaa on?"
"Olkaa hiljaa, saatte kohta jälki-istuntoa!" Opettaja uhkaili ja käänsin katseeni tauluun. Välillä muut silmäilivät minua, kohta pitäisi taas selitellä kaikille, että kaaduin. Ja olinkin oikeassa.
"Mitä sinulle on käynyt? Kamalaa!" Saara kysyi välitunnilla.
"Kati kaatui taas. Täytyy olla tosi huono tasapaino, että onnistuu noin telomaan itsensä!" Melli sanoi jotenkin ivallisen kuuloisesti.
Näin Jukankin tulevan minua kohti ja tartuin Melliä kädestä ja vedin hänet mukanani. Olimme koulun tokassa kerroksessa ja vedin Mellin portaita alas ja sitten niiden taakse. En halunnut, että Jukka vielä rupeisi huolehtimaan, varsinkaan Mellin kuullen.
"Miksi sinä minut tänne toit?" Melli tiuskaisi.
"Älä jaksa...tiuskia koko ajan..." Sanoin huokaisten, "En halua, että kaikki tulee kyselemään. Se on ärsyttävää, kun joutuu koko ajan selittämään kaatuneensa. Ja noloa."
"Joo.. anteeksi..." Melli sanoi ja katsoi minua jonnekkin polviin.
"Ei mitään", Sanoin ja hymyilin, "Miten sinulla meni eilinen?"
Pian Melli olikin sama innokas itsensä. Hän puhui puhumistaan ja näytti siltä oli kauan halunnut kertoa minulle, että oli tavannut oikein mukavan pojan.
"Onko poika meidän luokaltamme?" Kysyin hymyillen leveästi, kun Melli vaikutti niin iloiselta.
"Ei valitettavasti. Toisaalta parempi vain, koska sitten on vielä hauskempi tavata häntä, kun ei näe joka senkunti!"
"Jep.." Sanoin ja välitunti loppuikin siihen. Melli olisi halunnut puhua vaikka kuinka paljon, mutta aika ei riittänyt. Oli matematiikan kaksois tunti ja Melli puhui minulle koko ajan ja opettaja Martti valitti minulle.
"Nyt riitti, puhutaampa koulun jälkeen neiti Kolorane!" Martti huudahti lopulta ja Melli laittoi kädet suulleen ja katsoi minua anteeksipyytävästi. Tunnin jälkeen Melli pyyteli anteeksi, vaikka en ollut edes vihainen. Olin unohtanut Jukan ja hän sai minut kiinni.
"Saanko lainata Katia hetkeksi?" Hän sanoi Mellille ystävällisesti.
"Totta kai!" Melli henkäisi ja katsoi minua uteliaasti. Jukka johdatti minut sen verran kauas Mellistä, ettei hän kuullut.
"Mitä kasvoillesi on käynyt? Löikö joku sinua ?" Jukka sanoi ja katsoi tarkkaavaisesti vammojani.
"Eikun minä kaaduin... Tämä on noloa, mutta minulla on aika huono tasapaino. Muistatko? Eilenkin kaaduin!" Minä sanoin silmät suurina, toivoin, että hän uskoisi. (((((((((: kirjoitti:
Avasin silmäni. Katsoin kelloa ja huokaisin, kun huomasin olevani myöhässä. En edes vaivautunut kiirehtimään. Otin kympin mukaan, ostaisin sillä ruokaa. Minua suorastaan oksetti nälästä. Nappasin koululaukkuni ja edes pukematta takkia lähdin kävelemään koululle. Isä taisi nukkua vieläkin, hän ei huomannut lähtöäni. Onneeksi hän nukkui niin usein. Se johtui siitä että hän joi paljon alkoholia.
"Missä sinä olit?" Melli kysyi kun puolituntia myöhässä matikan tunnille. Melli katsoi kasvojani ilmeisesti järkyttyneenä. Olin unohtanut katsoa jälkiä, jotka oli tehnyt minulle.
"Kaaduin matkalla!" Sanoin ja sitten kysyin opettajalta : "Voinko mennä vessaan, minun on pakko päästä!"
"Tämän kerran neiti Kolorane", Matikan opettaja sanoi. Vihasin sitä kun minua kutsuttiin sukunimeltäni. En pitänyt siitä ollenkaan, olisin mieluummin ollut Borg äitini mukaan. Lähdin kävelemään koulun vessoja kohti. Koko luokka katsoi minua ja Jukka katsoi kysyvästi minua. Pudistin hänelle päätäni.
En ihmetellyt miksi kaikki olivat katsoneet minua. Olin rähjäisen näköinen. Meikkini olivat levinneet (olin valitettavasti ennen Jukan tapaamista hieman laittanut ripsiväriä) ja poskessani tosiaan oli iso mustelma ja se oli hieman turvonnut. Silmieni alla oli tummat varjot ja hiuksenikin olivat aivan sekaisin. Yritin sormilla haroen saada hiuksiani paremmin. Pesin kasvoni, mutta iso mustelmaa en voinut mitenkään peittää. Tullessani takaisin luokkaan kaikki kääntyivät taas katsomaan minua.
Melli veti tuolin minun puolestani. Hän katsoi minua tarkasti.
"Mitä olet oikein tehnyt itsellesi?" Melli ihmetteli, "Ei tuollaisia jälkiä voi kaatumisesta tulla. Sitäpaitsi tuo on jo toka kerta, kun tulet luokkaan myöhässä ja kasvosi ovat mustelmilla..."
"No ei ole minun vikani, että minulla on huono tasa-paino ja olen huonotuurinen!" Minä sanoin muka hieman loukkaantuneena.
"Minusta tuntuu, ettet sinä mitään kaatuile... hakkaatko itseäsi tahalteen?" Melli mietiskeli ihan naurettavia.
"Miksi ihmeessä löisin itseäni? Sanoinhan jo että kaaduin! Mikä siinä nyt niin hankalaa on?"
"Olkaa hiljaa, saatte kohta jälki-istuntoa!" Opettaja uhkaili ja käänsin katseeni tauluun. Välillä muut silmäilivät minua, kohta pitäisi taas selitellä kaikille, että kaaduin. Ja olinkin oikeassa.
"Mitä sinulle on käynyt? Kamalaa!" Saara kysyi välitunnilla.
"Kati kaatui taas. Täytyy olla tosi huono tasapaino, että onnistuu noin telomaan itsensä!" Melli sanoi jotenkin ivallisen kuuloisesti.
Näin Jukankin tulevan minua kohti ja tartuin Melliä kädestä ja vedin hänet mukanani. Olimme koulun tokassa kerroksessa ja vedin Mellin portaita alas ja sitten niiden taakse. En halunnut, että Jukka vielä rupeisi huolehtimaan, varsinkaan Mellin kuullen.
"Miksi sinä minut tänne toit?" Melli tiuskaisi.
"Älä jaksa...tiuskia koko ajan..." Sanoin huokaisten, "En halua, että kaikki tulee kyselemään. Se on ärsyttävää, kun joutuu koko ajan selittämään kaatuneensa. Ja noloa."
"Joo.. anteeksi..." Melli sanoi ja katsoi minua jonnekkin polviin.
"Ei mitään", Sanoin ja hymyilin, "Miten sinulla meni eilinen?"
Pian Melli olikin sama innokas itsensä. Hän puhui puhumistaan ja näytti siltä oli kauan halunnut kertoa minulle, että oli tavannut oikein mukavan pojan.
"Onko poika meidän luokaltamme?" Kysyin hymyillen leveästi, kun Melli vaikutti niin iloiselta.
"Ei valitettavasti. Toisaalta parempi vain, koska sitten on vielä hauskempi tavata häntä, kun ei näe joka senkunti!"
"Jep.." Sanoin ja välitunti loppuikin siihen. Melli olisi halunnut puhua vaikka kuinka paljon, mutta aika ei riittänyt. Oli matematiikan kaksois tunti ja Melli puhui minulle koko ajan ja opettaja Martti valitti minulle.
"Nyt riitti, puhutaampa koulun jälkeen neiti Kolorane!" Martti huudahti lopulta ja Melli laittoi kädet suulleen ja katsoi minua anteeksipyytävästi. Tunnin jälkeen Melli pyyteli anteeksi, vaikka en ollut edes vihainen. Olin unohtanut Jukan ja hän sai minut kiinni.
"Saanko lainata Katia hetkeksi?" Hän sanoi Mellille ystävällisesti.
"Totta kai!" Melli henkäisi ja katsoi minua uteliaasti. Jukka johdatti minut sen verran kauas Mellistä, ettei hän kuullut.
"Mitä kasvoillesi on käynyt? Löikö joku sinua ?" Jukka sanoi ja katsoi tarkkaavaisesti vammojani.
"Eikun minä kaaduin... Tämä on noloa, mutta minulla on aika huono tasapaino. Muistatko? Eilenkin kaaduin!" Minä sanoin silmät suurina, toivoin, että hän uskoisi.en pahemmi voi kommentoida kun en lukenut kun ekan osan. Ei ollut tarpeeksi mielenkiintoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä hittoa tapahtuu nuorille miehillemme?
Mikä on saanut heidän päänsä sekaisin ja kadottamaan järjellisyytensä normaalista elämästä ja ryhtymään hörhöiksi? https2712606- 411421
En sitten aio sinua odotella
Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos e731421Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"
Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevan231179Hei, vain sinä voit tehdä sen.
Only you, can make this world seem right Only you, can make the darkness bright Only you and you alone Can make a change71154En vain ole riittävä
Muutenhan haluaisit minut oikeasti ja tekisit jotain sen eteen. Joo, ja kun et varmaan halua edes leikisti. Kaikki on o271143Kuka sinä oikeen olet
Joka kirjoittelet usein minun kanssa täällä? Olen tunnistanut samaksi kirjoittajaksi sinut. Miksi et anna mitään vinkkej481136- 91131
Oon pahoillani että
Tapasit näin hyödyttömän, arvottoman, ruman ja tylsän ihmisen niinku minä :(461083- 61042