Tapaus Bartholin

Bartholinin rauhaseni tulehtui ja viikon päästä lähden Espanjaan. Antibioottikuuria en halua. Luonnonantibiootteina olen käyttänyt valkosipulia ja siankarsämöä. Rauhasen paise on noin Pandan suklaakonvehdin kokoinen tai suomalaisen luumun. Pakotusta ei ole mutta pyöräillessä tuntuu ikävältä. Onko kukaan fiksu kokeillut jotain muuta itsehoidollista tähän kiusalliseen naistenvaivaan?
2377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

usein sekään ei riitä vaan rauhanen pitää puhkaista, itselläni rauhaset jouduttiin lopulta poistamaan kokonaan.

Toivon mukaan se bakteeritulehdus ei sitten leviä sinne sun tänne!

Äänestä

Mulla on jouduttu kahdesti leikkaamaan auki. Kerran meni itsestään ohi, pääsin hyvin pienellä tulehduksella, ei paisunut juuri ollenkaan. Olen itsekin mittinyt, mitä tein silloin eri tavalla, mutta en keksi mitään. Olen kuullut muiltakin, että joskus se vain meneer ohi tulematta kunnolla päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miinukki kirjoitti:

Bartholinin rauhaseni tulehtui ja viikon päästä lähden Espanjaan. Antibioottikuuria en halua. Luonnonantibiootteina olen käyttänyt valkosipulia ja siankarsämöä. Rauhasen paise on noin Pandan suklaakonvehdin kokoinen tai suomalaisen luumun. Pakotusta ei ole mutta pyöräillessä tuntuu ikävältä. Onko kukaan fiksu kokeillut jotain muuta itsehoidollista tähän kiusalliseen naistenvaivaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu