Stressaan, murehdin, mietiskelen, pohdin, tutkiskelen...
Olen valmistunut yo-merkonomiksi, sitten en oikein tiennyt mitä haluan ja pidin 1,5 vuotta väliä opiskelussa. Sen jälkeen en tiennyt sen paremmin, enkä tiedä vieläkään. Tämän vuoden alussa pääsin lukemaan tradenomiksi ammattikorkeaan, mutta en oikein tiedä kannattaako tämä ja onko tämä edes hyvä kaupunki olla, kaikki haukkuvat ja inhoavat tätä kaupunkia ja muuttavat pois, en tiennyt että tämä on näin vihattu paikka. Myös tämä tradenomin tutkinto on vähän niin ja näin kun kuulee että merkonomitkin pääsevät samoihin työpaikkoihin kuin tradenomit eikä minua kiinnosta kuin pieni osa opinnoista jos nekään. Tosin eipä tässä mikään muukaan sen kummemmin kiinnosta. Ahdistus vaan kasvaa kun aika kuluu eikä minulla ole mitään päämäärää mihin tähdätä. Olen liioittelematta käynyt varmaan 50 kertaa Koulutusnetin koulutusvaihtoehdot läpi yksitellen ja osaan ne ulkoa. Murehdin ajan kulua ja ihan kaikkea... Olen nyt 21-vuotias.
Sen tiedän, että olen kiinnostunut kielistä ja matkustelusta (matkustelusta siis vapaa-ajan toimintana, en halua matkailu-kouluun), haluan vaihto-opiskelemaan ja näkemään maailmaa. Psykologia myös kiinnostaa mutta en halua psykologiksi. Kirjoittaminen ja järjestelmällisyys ovat hyviä puoliani. Toimittajan työtä olen harkinnut mutta ahdistaa kun sillekin työlle pitäisi ehkä omistautua aika paljon (teen työtä vain rahan takia, en halua käyttää vapaa-aikaani kaupungilla viikonloppuisin tapahtumissa kierrellen hankkien journalistista materiaalia). Olen myös melko laiska että lääkäriksi on turha alkaa lukemaan. Kuvankäsittely ja valokuvaus olisi myös ihan mielenkiintoisia. Tämä nykyinen sihteeri-kouluksi haukuttu paikka ei myöskään oikein innosta, konttorirotaksiko tässä nyt sitten 3,5 vuoden päästä valmistuu :D
Voisitteko auttaa?
Olen valmistunut yo-merkonomiksi, sitten en oikein tiennyt mitä haluan ja pidin 1,5 vuotta väliä opiskelussa. Sen jälkeen en tiennyt sen paremmin, enkä tiedä vieläkään. Tämän vuoden alussa pääsin lukemaan tradenomiksi ammattikorkeaan, mutta en oikein tiedä kannattaako tämä ja onko tämä edes hyvä kaupunki olla, kaikki haukkuvat ja inhoavat tätä kaupunkia ja muuttavat pois, en tiennyt että tämä on näin vihattu paikka. Myös tämä tradenomin tutkinto on vähän niin ja näin kun kuulee että merkonomitkin pääsevät samoihin työpaikkoihin kuin tradenomit eikä minua kiinnosta kuin pieni osa opinnoista jos nekään. Tosin eipä tässä mikään muukaan sen kummemmin kiinnosta. Ahdistus vaan kasvaa kun aika kuluu eikä minulla ole mitään päämäärää mihin tähdätä. Olen liioittelematta käynyt varmaan 50 kertaa Koulutusnetin koulutusvaihtoehdot läpi yksitellen ja osaan ne ulkoa. Murehdin ajan kulua ja ihan kaikkea... Olen nyt 21-vuotias.
Sen tiedän, että olen kiinnostunut kielistä ja matkustelusta (matkustelusta siis vapaa-ajan toimintana, en halua matkailu-kouluun), haluan vaihto-opiskelemaan ja näkemään maailmaa. Psykologia myös kiinnostaa mutta en halua psykologiksi. Kirjoittaminen ja järjestelmällisyys ovat hyviä puoliani. Toimittajan työtä olen harkinnut mutta ahdistaa kun sillekin työlle pitäisi ehkä omistautua aika paljon (teen työtä vain rahan takia, en halua käyttää vapaa-aikaani kaupungilla viikonloppuisin tapahtumissa kierrellen hankkien journalistista materiaalia). Olen myös melko laiska että lääkäriksi on turha alkaa lukemaan. Kuvankäsittely ja valokuvaus olisi myös ihan mielenkiintoisia. Tämä nykyinen sihteeri-kouluksi haukuttu paikka ei myöskään oikein innosta, konttorirotaksiko tässä nyt sitten 3,5 vuoden päästä valmistuu :D
Voisitteko auttaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meneppäs töihin paskafirmoihin pariksi vuodeksi. Kyllä alkaa tuntemaan mitä haluaa ja mitä ei halua tehdä.
Oon 20 -vuotias. Valmistuin merkonomiksi keväällä -08 ja sen jälkeen pidin välivuoden, koska en tiennyt mitä haluan. Olin töissä. Töissä kuintenkin aloin kaivata jotain haastetta ja rytmiä elämään. Hain kokeilemalla ammattikorkeaan ja pääsin laboratorioanalyytikoksi lukemaan. Nyt oon tän koko koulun alun ajan ollut, että en tiedä haluanko sittenkään tätä. Työ houkuttelisi nyt taas paljon enemmän. Kauheesti pitäisi tehdä töitä, varsinkaan kun ei ole lukioo taustalla. Tuntuu, ettei sitä ehdi tekeen mitään muuta kun koulua ja koulua. Tosin käyn välillä viikonloppuisin töissä. Onhan se niin, että mihin tahansa menee opiskeleen, täytyy tehdä töitä. Voi olla, että olen laiskakin. Mutta kaiket illat väännän koulujuttuja.
Ja minä myös stressaan, murehdin, mietiskelen, pohdin, tutkiskelen. Että mitä sitä haluaisi ihan oikeasti tulevaisuudessa tehdä. Ja se olo on ihan kammottava, kun näitä asioita oikein alkaa miettimään. Lukion jätin aikoinani väliin, koska en halunnut turhaa stressata. Ja nyt se stressi tulee täällä. Ja nyt olen taas miettinyt, että josko ilmoittautuis kevääksi poissaolevaks ja miettis taas. Se tuntuis niin helpottavalta.
Ja jos osaiskin elää tässä koulujutussa hetkessä. Nyt on syysloma ja minä jo stressaan, että kun tää viikko on ihan kohta ohi ja täytyy palata kouluun tekeen tenttejä ja esseitä.
Olen 21-vuotias ja stressaan myös. Opiskelen yliopistossa toista vuotta enkä tiedä onko tämä kuitenkaan minun alani. Olisi hienoa jos tuntuisi siltä, että tätä minä haluan loppuelämimäni tehdä ja tää on se mun juttu. Kiva, että löytyy kohtalontovereita. :)
Todellakin löytyy kohtalontovereita. Oon tullu taas siihen päätökseen, että jättäisin väliin. Mulla on vakituinen työpaikka, joten voisin työskennellä vielä siellä ja nauttia elämästä. Toisinaan tunnen, että petän itseni, jos nyt lopetan. Tai että pettäisin meidän ryhmäläiset. Mutta mieluummin kävisin tienaamassa, kun kolme vuotta opiskelisin alaa mitä en haluaisikaan. Ja en taida olla mikään pitkän linjan opiskelija, joitain kursseja olisi kiva käydä.
Se olis tosiaan niin mukavaa, jos tietäis mitä haluaa oikeasti tehdä ja mistä olisi tosissaan kiinnostunut. Ja tekisi sen eteen sitten töitä.
Onko se ihan tyhmää vaihtaa ammattikorkeasta amikseen? Kun oon sitäkin vaihtoehtoo miettinyt. Amiksessa opetettaisiin asioita, eikä vaan sanota että katsokaa tuolta ja tuolta. Tosin siellä on läsnäolopakko, mutta kyllä mä tuolla ammattikorkeessakin oon istunu joka tunnilla.
Opiskelin itse ammattiin, jossa jo opiskeluvaiheessa huomasin omaavani "liian vähän" kunnianhimoa halutakseni oikeasti pärjätä työssäni. Tätäpä ei vain tullut miettineeksi alaa valitessa. Lopullisen päätöksenteon kanssa auttoi työelämässä olo ammatin puitteissa. Huomasin inhoavani alan pinnallisuutta ja kaupallisuutta, jotka alkoivat olla elämänmuutoksineen kaikkinensa kaukana omista arvoistani.
Nyt yritän edelleen kovasti vakuuttaa itselleni, etten ole vanha (27) ja olen varma uudesta ammattisuuntauksestani. Vaikeaa tämä aina välillä on, kun ei halua toistamiseen epäonnistua ja pelko siitä on ensimmäisen opiskelukokemuksen jälkeen suuri - ylipäätään olemassa. Mutta aion pitää tästä kiinni ja tehdä niinkuin sydämeni sanoo.
moikka!!! Viestisi kiinnosti minua sen vuoksi, että itsellänikin oli sama tilanne muutama vuosi sitten. Tosin, silloin olin lukiossa että eihän siinä vaiheessa olekaan niin akuuttia tietää mitä haluaa "isona" tehdä, mutta siis kokemuksia on:-)
Minun mielipiteeni on se, että eihän siihen alaan (minkä sitten tulevaisuudessa valitset) tarvitse olla niin suurta intohimoa. Toisin sanoen luulen, että sinä ja monet muut kommentoineet otatte asian liian vakavasti -turhaan.
Ehkäpä tarvitsisit vain kannustusta esimerkiksi tuota journalistin uraa ajatellen? Lähemmin ajateltuna periaatteessa jokainen työ vaatii jonkunnäköisen "omistautumisen" (ainakin alkuaikoina, siis ns. ruuhkavuosina), mutta se ei tarkoita sitä etteikö muuta elämää voisi olla työn ulkopuolella -pitää vain osata aikatauluttaa oikein;-)
Minä ainakin otan koko elämän tällä hetkellä ihan liian vakavasti. Muutin pois kotoa, ja sekin varmaan vaatii multa totuttelua. En tiedä mistä tää lähti tää mun "liian vakavasti" -vaihe. Tuntuu vaan, että nyt yhtäkkiä pitäisi tietää mitä tahtoo tehdä. Siksi haluaisinkin vielä miettiä, vaikka tuskin se vuoden aikana selviää, kun ei viime vuonnakaan. Tosin sen tiedän, että haluaisin päästä sairaalaan toimistotöihin. Sen haluaisin kokeilla.