seinästä tippuu

Meillä on vanha omakotitalo jonka yhdessä seinässä kuuluu vesipisaroiden tippumista. Kyse on ulkoseinästä ja ränni on puhdistettu, eli sieltä ei vettä voi tulla. Kyseisessä seinässä on joskus ollut ikkuna. Kuulostaa siltä että seinässä tippuu pisaroita noin puolen metrin korkeudella lattiasta olevaan tasoon, oli sitten poikkilauta tai mikä lie... Suht sille korkeudelle, missä entisen ikkunan alareuna on ollut. Ääntä on kuulunut noin viikon ajan, muutaman kerran päivässä riippumatta kelistä tai lämpötilasta, eli vettä tippuu satoi tai paistoi, oli lämmintä tai pakkasta.

Onko kellään mitään aavistusta, mistä vettä voi tulla? Onko mitään helppoa ja suht tavisturvallista tapaa ottaa seinää auki? Kattotiiliä ei olla tarkastettu, jos vesi tulee kattotiilien läpi niin miten se päätyy seinään tippumaan?
63453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuulostaa siltä että olisi lämpövuotoa ja ilmankosteus pääsee kondensoitumaan.
Suosittelen että jättää ammattilaisen katsottavaksi sieltä voi tulla aikamoisia ylläreitä jos se on pitkään ollut sellainen. Jos on vuosia tiputellut niin siellä voi olla jo aika moiset kosteus vauriot.
Hyvä paikka löytää ammattilaisia on www.duunarit.fi sivusto.

Äänestä
  • ja yhtä hyvä www.kodinremontit.fi

    Äänestä

  • dfdfdfd kirjoitti:

    ja yhtä hyvä www.kodinremontit.fi

    Joskus myös seinän sisässä menevä lämpö tai vesiputki voi napsua seinän sisässä kun se lämpölaajenee kun kuumaa vettä lasketaan. Eli välttämättä kyse ei ole vuodosta vaan putken napsumisesta. Avata kannattaa joka tapauksessa ja tutkia perusteellisesti.

    Äänestä

Luulen kyllä että kyse on jostain muusta kuin siitä että seinän sisällä tippuisi vettä. Ei siellä ensinnäkään pitäisi olla mitään sellaista suoraan tyhjää tilaa jossa vesi pääsee suoraan tippumaan. Vanhan ikkunan kohdallakin kyllä pitäisi olla eristeet seinän sisällä eikä mitään tyhjää tilaa. Toisekseen laudalle tippuva vesi ei aiheuta mitenkään kovin selvää ääntä jos ei putoa todella korkealta tai johonkin syvempään lätäkköön. Seinän sisällä tuollaista tilaa on vähän vaikea kuvitella. Mutta katsokaa vielä kerran kaikki muutkin mahdollisuudet (patterien aiheuttamat äänet yms.) ja avatkaa seinä vasta sitten kun kaikki muut syyt on suljettu pois.

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastanneille. Nyt kevään alettua tippuminen on alkanut uudestaan, koko pakkasajan talvella se pysyi poissa. Syksyn pienillä alkupakkasilla vettä myös tippui, mutta loppui siinä marras-joulukuun paikkeilla.

    Ongelma on lähinnä siinä, ettei itse talon omistaja pidä ongelmaa vakavana. Siksi ei ole voitu ottaa seinää auki, ja ongelma on alkanut nyt sitten uudestaan ja vaivaa todennäköisesti koko kesän taas syksyyn asti, jollei itse talon omistajaa saada havahtumaan.

    Eli vettä tippuu taas samalta kohdalta, ja kuulostaa täsmälleen siltä kuin vesipisaroita tippuu yksittäin jonkin laudan tms. päälle. Kohta on juuri sängyn takana joten nukkumaanmeno on kuin kiinalaista vesikidutusta, eikä koskaan tiedä milloin vesi tulee seinästä sisään lattialle. Nyttemmin seinän läpi kuuluu myös ulkoatulevat äänet hiukan lentokonemaisena ambienssihurinana. Mitään vesijohtoa ei tällä kohtaa seinää kulje, josta äänet voi olla peräisin. Veikkaan, että eristeenä käytetty materiaali on jotenkin vaurioitunut tuolta kohdalta. Voiko esimerkiksi hiiret syödä eristevillat seinästä pois?

    Seinä on ulkopuolelta vaalean kivimurskan näköistä levyä, sisältä kiprokkia. Pääseekö eristysvillat tarkastamaan sisäpuolelta kiprokkilevyjä poistamalla?

    Äänestä

  • vettä... kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastanneille. Nyt kevään alettua tippuminen on alkanut uudestaan, koko pakkasajan talvella se pysyi poissa. Syksyn pienillä alkupakkasilla vettä myös tippui, mutta loppui siinä marras-joulukuun paikkeilla.

    Ongelma on lähinnä siinä, ettei itse talon omistaja pidä ongelmaa vakavana. Siksi ei ole voitu ottaa seinää auki, ja ongelma on alkanut nyt sitten uudestaan ja vaivaa todennäköisesti koko kesän taas syksyyn asti, jollei itse talon omistajaa saada havahtumaan.

    Eli vettä tippuu taas samalta kohdalta, ja kuulostaa täsmälleen siltä kuin vesipisaroita tippuu yksittäin jonkin laudan tms. päälle. Kohta on juuri sängyn takana joten nukkumaanmeno on kuin kiinalaista vesikidutusta, eikä koskaan tiedä milloin vesi tulee seinästä sisään lattialle. Nyttemmin seinän läpi kuuluu myös ulkoatulevat äänet hiukan lentokonemaisena ambienssihurinana. Mitään vesijohtoa ei tällä kohtaa seinää kulje, josta äänet voi olla peräisin. Veikkaan, että eristeenä käytetty materiaali on jotenkin vaurioitunut tuolta kohdalta. Voiko esimerkiksi hiiret syödä eristevillat seinästä pois?

    Seinä on ulkopuolelta vaalean kivimurskan näköistä levyä, sisältä kiprokkia. Pääseekö eristysvillat tarkastamaan sisäpuolelta kiprokkilevyjä poistamalla?

    Tarkoittanet kiprokilla Gyproc-levyä? (kipsilevy). Kyllä tuollaisen seinän voi aukaista ja tutkia sisälmyksiä. Irroita sopivankokoinen pala levystä, leikkaa höyrynsulkumuoviin reikä (jätä sen verran liepeitä, jotta saat teipattua sen myöhemmin ehjäksi. Villat pos ja runkorakenne on näkyvillä. Rungon takapinnassa pitäisikin sitten olla tuulensuojalevy, siihenkin voi tehdä tarvittaessa aukon.(korjauksessa kiinnität aukkoa hieman suuremman palan aukon päälle vaikka sikaflexillä). Tuulensuojalevyn takana pitäisi olla sitten ulkoseinärakennetta tuuletusrakoioneen. Toki seinän rakenne saattaa tästä poiketakkin, mutta yleensä puurunkoisen seinän rakenne on tuonkaltainen. Kipsilevyn paikkaus on myös melko helppoa. Laita vaikka aukkoon rimat joihin kiinnitätä paikkapalan ruuveilla. Levyjen reunoja on hyvä viistota ennen asennusta. Sitten vaan paperinauhaa ja kittiä, hiomista ja kittausta kunnes tulos tyydyttää. Lopuksi pinnoitus. Kannattaa avatessa varautua siihen että seinästä saattaa tulla pölyä/ mahdollisia homepölyjä jos mahdollista että kastunut. Rajaa avattava tila muista tiloista mahdollisimman hyvin vaikka rakennusmuovilla. Alipaieneista tila jos mahdollista (puhallus suoraan ulos) ja käytä hengityssuojaimia FFP3 (vähintään FFP2).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vettä... kirjoitti:

Meillä on vanha omakotitalo jonka yhdessä seinässä kuuluu vesipisaroiden tippumista. Kyse on ulkoseinästä ja ränni on puhdistettu, eli sieltä ei vettä voi tulla. Kyseisessä seinässä on joskus ollut ikkuna. Kuulostaa siltä että seinässä tippuu pisaroita noin puolen metrin korkeudella lattiasta olevaan tasoon, oli sitten poikkilauta tai mikä lie... Suht sille korkeudelle, missä entisen ikkunan alareuna on ollut. Ääntä on kuulunut noin viikon ajan, muutaman kerran päivässä riippumatta kelistä tai lämpötilasta, eli vettä tippuu satoi tai paistoi, oli lämmintä tai pakkasta.

Onko kellään mitään aavistusta, mistä vettä voi tulla? Onko mitään helppoa ja suht tavisturvallista tapaa ottaa seinää auki? Kattotiiliä ei olla tarkastettu, jos vesi tulee kattotiilien läpi niin miten se päätyy seinään tippumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu