Tervehdys!

En ole pitkään aikaa palstalla joutanut käymäänkään, mutta meno on näyttänyt jatkuvan samalla tasolla kuin ennenkin ;)

Ensi viikonloppuna pitäisi koiralle tulla ensimmäinen lähetys hirvenlihaa, luita, perkkuujätettä ym eli sille on joulu alkamassa. Muutenkin elämä on mallillaan, vaikkakin melkoista vilinää :)

Kasvimaan sadosta sen verran, että osa kerkesi mennä parempiin suihin. Nimittäin hirvi kävi popsimassa osan sadosta :( Mutta jätti onneksi jotain maahankin. Kyllä oman maan sato maistuukin hyvältä!

Mitäpä muidoen syksyyn? Joko nesilumet on maassa käynneet ja talvea odottelette? Täällä on jo käynnyt lumipeite ja raepeite kumpikin maassa, mutta jälleen on maa ihan kuiva ja luemton, mutta pakkasöitä on ollut ja luvattukin. Loppuviikosta pitäisi vettä sataa ja yöpakkasetkin jäädä hetkeksi.
9115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei ole vielä lunta näkynyt,mutta hetki sitten hiukan räntää tihuutti ja kyyylmä on :(
Päivällä asteita kyllä 5- 10 vaikka öisin on jo pakastanutkin..kyllä se talvi tulee...
Hirvenlihaa ei ole tulossa,mutta eilenkin tuossa metsästäjiä harmaineen metsään marssi,taitaa olla parempi ettei mene sinne vähään aikaan kävelemään :)

Äänestä

Ei näy täällä lunta ei räntää. Taivas on pilvessä joten jos sieltä Davan suunnasta sitten tännekkin tulisi.
Kivaa kuulla sustakin taas.:-DD

Äänestä
  • TOI ON SAKULI TASA VARMASTI !!!!!! JA TUNTUU OLEVAN VOIMIENSA TUNNOSSA. Laita ylläpitoon palautteen kera, niin että menee keskusteluun, mutta toinen muut palautteet. Jos on sakuli piilosefuna tai sen tuttu tai ylläpidossa vuorossa se tuttu, menee palaute muuallekkin ja sitä kautta poistuu.

    Äänestä

  • 9+9=? kirjoitti:

    TOI ON SAKULI TASA VARMASTI !!!!!! JA TUNTUU OLEVAN VOIMIENSA TUNNOSSA. Laita ylläpitoon palautteen kera, niin että menee keskusteluun, mutta toinen muut palautteet. Jos on sakuli piilosefuna tai sen tuttu tai ylläpidossa vuorossa se tuttu, menee palaute muuallekkin ja sitä kautta poistuu.

    ??????????????????????????????

    Tänäänkö te vasta heräsitte? :D :D :D
    Huomenta!

    Äänestä

  • 10+21 kirjoitti:

    Tänäänkö te vasta heräsitte? :D :D :D
    Huomenta!

    on jo herännyt, toivon niin. :D :D :D

    Äänestä

  • viilaa kynsiään kirjoitti:

    on jo herännyt, toivon niin. :D :D :D

    Ainakin ne joita se tällä kertaa höynäytti oikein olan takaa. On ollut vähän puhetta jutusta yhen kanssa... Johonkin toiseenkin ylläpitoon on tainnu mennä ilmoa.

    Äänestä

Pakkasta on ollut ja satanu räntää mutta ei ole lumipeitettä näkyny. Odotan talvea, pakko myöntää! Kiirettä on pitänyt koko kesän ja syksyn. Tämän kuun lopussa lomaillaan.

Taitaa olla niin että luonto antaa ja ottaa, koirille tulee hirvestä herkkupaloja mutta hirvi käy myös ottamassa omansa sieltä teidän kasvimaalta.

Äänestä

meno... o_O

Hirvenroippeita täälläkin ootellaan.Jos vaikka saisi tuolta yheltä mettästysporukalta vähän koissuille jyystettävää.

Ei ole lumia vielä ollut,onneksi,eikä talvea,yäks,pahemmin odotella...
Minä väkisin riipun vielä kesänrippeissä.Jotain rännänpoikasta voi olla tiedossa,joten tänään pistin pihan loppukuntoon talven varalle pitkin hampain.
Tosin lehdethän on vielä tippumatta,joten ne sitten kondikseen,kun se aika tulee.Toivottavasti ei nyt sitten räntäkelit iske ennen sitä.Parit isot istutuksetkin vielä eilen riskasin maahan pistää,joten mitään ihan jäätä maahan ei tarttis vielä myöskään ihmeemmin tulla.
Kesätakit on järjestetty jo pois,ja ulkovaattteitten kaappi pullottaa nyt sitten ulkoilupukuja ja goretexiä vaan lähinnä.Ja tietty papparaisen karteroopi otettu esille,että pappa pysyy kunnolla lämpimänä :)

Mutta on teillä ollut kiva hirvilö,kun jätti teillekkin jotain.Tosin tiedä jäikö enemmänkin,jos vaikka ne edesmenneet tuleekin takaisin sitten siinä tulevassa lähetyksessä :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

serop1 kirjoitti:

En ole pitkään aikaa palstalla joutanut käymäänkään, mutta meno on näyttänyt jatkuvan samalla tasolla kuin ennenkin ;)

Ensi viikonloppuna pitäisi koiralle tulla ensimmäinen lähetys hirvenlihaa, luita, perkkuujätettä ym eli sille on joulu alkamassa. Muutenkin elämä on mallillaan, vaikkakin melkoista vilinää :)

Kasvimaan sadosta sen verran, että osa kerkesi mennä parempiin suihin. Nimittäin hirvi kävi popsimassa osan sadosta :( Mutta jätti onneksi jotain maahankin. Kyllä oman maan sato maistuukin hyvältä!

Mitäpä muidoen syksyyn? Joko nesilumet on maassa käynneet ja talvea odottelette? Täällä on jo käynnyt lumipeite ja raepeite kumpikin maassa, mutta jälleen on maa ihan kuiva ja luemton, mutta pakkasöitä on ollut ja luvattukin. Loppuviikosta pitäisi vettä sataa ja yöpakkasetkin jäädä hetkeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu