Aina kahvilla

Olin firman juhlissa. Paikalla ei juuri ollut tanssinharrastajia.

Porukat tanssi keskenään.

Jos en osaisi yhtään tanssia, olisin ulkona tuosta kuviosta. Näin tanssinharrastajana olen yhtä ulkona.
3460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Selvitäs vähän enempi että tiedän mihin voin ottaa kantaa. Onhan tämä keskustelupalsta, että keskustellaan vaan aiheestasi.

Äänestä
  • Siis!

    Juhlaporukasta suurin osa oli juuri ja juuri foksin perusaskeleen osaavia. Joillakin jousto oli aivan omituinen.

    Eli!

    Jos en osaisi yhtään tanssia, en voisi osallistua tanssiin ollenkaan.

    Nyt kun osaan kohtuu hyvin tanssia, daamit eivät uskalla lähteä kanssani tanssimaan. Tai, jos lähtivät, niin kova selittely alkoi heti siitä, että kun hän ei osaa tanssia. Minä en kommentoinut mitään enkä kenellekään osoittanut eleilläkään mitään!

    Joillakin lavoillakin olen huomannut saman. Naiset eivät uskalla hakea!

    Äänestä

  • Tanssin taikaa kirjoitti:

    Siis!

    Haluaisit luultavasti että sinua hakisivat naiset tanssimaan kun vielä osaat tanssiakin. Koet olevasi ainoa tannsitaitoinen porukasta, ainakin firman juhlissa?!
    Vois auttaa asiaa sillä että ei ollenkaan miettisi että osaako joku vai eikö. Vielä vähemmin seurais sitä että osaako joku vai ei. Hakis vaan ite, eikä odottelis että joku tulis hakemaan.
    Selittelyt joita saat ottaa vastaan johtuvat daamin epävarmuudesta omien taitojen riittävyydestä. Kyllä luultavasti nämä daamit siinä tapauksessa ovat seuranneet siinua ja toteavat sinut aoka mestariksi ja kalpenevat sinun läheisyyteen joutuessaan, joko vapaaehtoisesti itse hakien tai että itse olet hakenut.
    Selittelyn syitä voi vaan arvailla. Niitä voi olla muitakin. Firman juhlissa ainakin on tilanne ja suhteet toisiin työkavereihin yleensä vähän monimutkaisemmat kuin lavoilla jossa ehkä ei ihan kaikki tunne sinua.
    Oliskohan kuitenkin kysymys siitä että olet itse epävarma omista taidoistasi?
    Kirjoitat että et mitään näytä. Taitoa tarvitaan myös siihen että näyttää mitä koet. Se on vastapuolelle yksi epävarmuutta aiheuttava(selittelyjä)seikka.
    Jos itse olet "luonnollinen" ja vapaa olemukseltasi sekä "näytät" että olet sosiaalinen, siis sopivasti käyttäytyvä ja seurallinen, niin ei kukaan voi sellaista ihmistä vastustaa, vaan naiset ovat kiinni kuin liimapaperissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tanssin taikaa kirjoitti:

Olin firman juhlissa. Paikalla ei juuri ollut tanssinharrastajia.

Porukat tanssi keskenään.

Jos en osaisi yhtään tanssia, olisin ulkona tuosta kuviosta. Näin tanssinharrastajana olen yhtä ulkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu