Hynnisongelma

Von Ämberg

Tapani Kansa faneilla on joku Jorma Hynninen ongelma. Heidän vihansa klassista musiikkia kohtaan kanavoituu yhteen henkilöön- Jorma Hynniseen. Vaikka hän laulaisi kuinka hiljaa ja kauniisti väitetään hänen mylvivän ja laulavan rumasti. Usein esitetään jopa suoranaisia valheita, väitetään että ollaan kuultu joku ooppera jossa Hynninen on laulanut, mutta asiayhteydestä huomaa että kyseistä oopperaa ei ole kuultu.
Sitten on kirjoitettu: aloin kuunnella oopperaa, mutta oksennus tuli jo alussa. Tälläiset viestit kertovat paljon kirjoittajasta eikä niitä tietenkään voi ottaa vakavasti.

Luulen tämän ongelman johtuvan siitä, että Tapani Kansalla on viha-rakkaus suhde Jorma Hynniseen. Välillä hän kehuu kuinka Hynninen on uskomattoman upea laulaja ja hänellä on kauneimpia ääniä mioä hän on kuullut- välillä haukutaan esitykset mauttomiksi jne.
60-luvun lopulla Tapsalle oli kova paikka kun hänen ystävänsä Mikko Niskanen ei ottanut Tapsaa elokuvaansa vaan olisi kiinnittänyt Jorma Hynnisen koska hän oli parempi koekuvauksessa. Uskon tämän vihan alkaneen tästä. Samoin kun menestystä tuli Hynniselle nopeaan tahtiin-oli se Tapsalle kova paikka. Hänhän kuvitteli ja kuvittelee olevansa joka asiassa paras. Tämän takia fanit vihaavat Jorma Hynnistä.
Vaikka jotakin fanittaa, voi myös käyttää omia aivoja ja korvia. Jos musikaalisuutta on edes vähän luulisi kyllä huomaavan kyseisten laulajien tasoerot tietenkin Jorma Hynnisen hyväksi.
Jos ei kuule, on syytä tietää faktat: Jorma Hynninen on maailman parhaimpia mieslaulajia, joka on laulanut kaikissa suurissa oopperataloissa ja hän sai itse määrätä 80-90 luvuilla ḿissä laulaa kuten vielä nytkin.
Hän laulaa sellaisia rooleja joihin Tapani Kansa ei ole koskaan pystynyt. Ne eivät ole mitään kolmen minuutin pikalauluja vaan laulusarjoja ja oopperarooleja jossa vivahteita ja sävyjä laulajalla täytyy olla valtava määrä.

24

724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ZaiZai

      Jos ei pidä Jorma Hynnisen laulusta niin ei se tarkoita ,että häntä vihaisi. Musiikimakuja on vaan niin erillaisia.
      Ja tuskinpa vaan Tapsakaan Jorma Hynnistä vihaa. Jos ja kun Jorma Hynnisen tangotuilkinnat olivat Tapsan mielestä mauttamoia, niin suotakoon hänelle se mielipiteensä. Kirjastosta lainasin Tuon Jorma Hynnisen " Hurmio"-tangolevyn kerran , enkä minäkään erityisemmin ihastunut häneen tapaansa tulkita tangoja, vaikkA hänellä hyvä ääni onkin, mutta jotenkin se laulutyyli ei oikein sopinut niihin tangoihin.
      Tapsa on sen sortin tyyppi ,että hän tuskin kaunaa ja katkeruutta iankaiken kantaa jostain menetetystä elokuvaroolista tms. (Tapsan vaimohan sanoi kerran, että Tapsalla on ihailtava taito unohtaa nopeasti kaikki ikävät asiat ja jatkaa eteenpäin uusiin haasteisiin.)

      Se on hienoa ,että Hynnienen on laulanut kaikissa suurissa oopperataloissa jne, mutta suurin asia mitä laulaja voi kuulijassaan saavuttaa on saada tämä herkistymään laulullaan, ja sitä Hynninen ei ole minussa ainakaan aikaansaanut, mutta Tapsa sitävastoin on.

    • ei oopperafani

      Hynninen on syntynyt kultalusikka suussaan. Saanut kaiken helpommalla, kuin esim. Tapsa.

    • En mä Jorma Hynnistä inhoaisi ( tai en mä sitä nyt varsinaisesti niin inhoa, mutten tykkääkkään )jos sen fanit ei kävisi täälä Tapsan foorumilla aina meuhkaamassa ja ylistämässä Hynnisen ylivertaisuutta ja Tapsan taitoja ja osaamista mitätöimässä, niinkuin taas tuossa aloitusviestissäkin.

      • oree

    • pulitsepalkintoraati

      No miksei Hynninen kelvannut Niskasen elokuvaan.Asiahan on aivan selvä.Hynnisen olemuksella ei näytellä mitään ensirakastajaa,Ei siinä auta vaikka kuinka kailottaa korkealta ja kovaa,kun neitoset juoksevat kilpaa pakoon.
      Missä ne Hynnisen elokuvaroolit viipyvät.Luulisi,että maailman parhaat ohjaajat kilvan juoksisivat tämän ihmeen perässä.
      En minä ainakaan Hynnistä vihaa,mutta ei hän tavallista kuolevaista kummempi ole.Maailma on tulvillaan huviä laulajia,mutta Hynninen ei niihin kuulu,
      Kun kuuntelee Usko Viitasta Tai Jussi Björlingiä ,ei tule mieleenkään rääkätä korviaan jollakin peräkylän entisellä kansakoulun opettajalla.Harmoonin polkemiseen hän on koulut käynyt ,sinne hän kuuluu.

      • Suuremmat foorumit

        Jorma Hynninen kelpasi Niskasen elokuvaan ja ohjaaja häntä läjes rukoili siihen.
        Samana vuonna eli vuonna 1969 Horma Hynninen voitti Lappeenrannan laulukilpailun joka on kaikkien aikojen tasokkain kilpailu, koska se oli ensimmäinen ja suuret ikäluokat siihen osallistuivat.
        Tämän kilpailun voitosta alkoi hyvin nopeasti Jorma Hynnisen nousu laulutaiteen huipulle, jonka hän saavutti 80-luvun alussa. Eli maailman huipun.
        Häm ei tarvinnut mitään elokuvaroolia, mutta Tapsa olisi varmaan tarvinnut. Siitä katkeruus.

        Kysytpä keneltä tahansa musiikin ammattilaiselta, kaikilta kuulet saman vastauksen: Jorma Hynninen on uskomattoman hyvä laulaja ja tehnyt upean kansainvälisen uran. Hänen laulutaiteensa elää jos ei ikuisesti niin hyvin pitkään. Tapani Kansaa kukaa ei muista 30 vuoden päästä.

        Ja miksi muistaisikaan?

      • Lorujaje
        Suuremmat foorumit kirjoitti:

        Tapsa on aivan omassa kategoriassaan suomalaisessa musagenressä. Kerrassaan loistava laulaja monipuolisuudessaan, lahjakkuudessaan ja persoonallisuudessaan. Ei ole vastaavanlaista ollut eikä toista samanmoista tule koskaan olemaankaan. Jorma Hynninen on oopperalaulaja oopperalaulajien joukossa. Hyvä ja lahjakas alallaan, mutta ei muuta. Ei hän erotu muista oman alansa laulajista mitenkään toisin, kuin Tapsa.
        Tapsa ja Tapsan laulut tullaan muistamaan vielä 30- vuoden päästäkin, mutta Hynnisestä en olisi lainkaan niin varma.

      • Suuremmat foorumit kirjoitti:

        Jorma Hynninen kelpasi Niskasen elokuvaan ja ohjaaja häntä läjes rukoili siihen.
        Samana vuonna eli vuonna 1969 Horma Hynninen voitti Lappeenrannan laulukilpailun joka on kaikkien aikojen tasokkain kilpailu, koska se oli ensimmäinen ja suuret ikäluokat siihen osallistuivat.
        Tämän kilpailun voitosta alkoi hyvin nopeasti Jorma Hynnisen nousu laulutaiteen huipulle, jonka hän saavutti 80-luvun alussa. Eli maailman huipun.
        Häm ei tarvinnut mitään elokuvaroolia, mutta Tapsa olisi varmaan tarvinnut. Siitä katkeruus.

        Kysytpä keneltä tahansa musiikin ammattilaiselta, kaikilta kuulet saman vastauksen: Jorma Hynninen on uskomattoman hyvä laulaja ja tehnyt upean kansainvälisen uran. Hänen laulutaiteensa elää jos ei ikuisesti niin hyvin pitkään. Tapani Kansaa kukaa ei muista 30 vuoden päästä.

        Ja miksi muistaisikaan?

        Tapsa on lähtemättömästi laulanut itsensä osaksi suomalaisen musiikin historiaa . Hänen nimensä tullaan muistamaan aikojenkin päästä siinä missä mm. Mauno Kuusistot, Olavi Virrat, Georg Malmstenit jne...

      • Kuusistot...
        Justiinax kirjoitti:

        Montako Mauno Kuusistoa, Olavi Virtaa tai Georg Malmstenia tiedät?

        no tuo ei nyt pidä paikkaansa. uskon vakaasti että tapsa muistetaan pitkään, harvalla suomalaisella laulajalla on niin pitkä ura kuin TAPANI KANSALLA. Meillä ainakin nuoriso tietää Tapsan hyvin ja kuuntelee häntä myös paljon ...

      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Tapsa on lähtemättömästi laulanut itsensä osaksi suomalaisen musiikin historiaa . Hänen nimensä tullaan muistamaan aikojenkin päästä siinä missä mm. Mauno Kuusistot, Olavi Virrat, Georg Malmstenit jne...

        Ainakin kaikkien aikojen kiukkuisimpana ja hankalimpana artistina. Siitä hänen nimensä todella tullaan muistamaan.

    • njanatuinen

      Kyllä se minusta tuntuu olevan niin ,että Jorma Hynnisen fanit tekevät ihan itse tuosta T.Kansasta itselleen jonkun ongelman. Ihan niinkuin se olisi heiltä tai Jorma Hynniseltä jotain pois ,että T.Kansalla on omat faninsa. Miksi heitä pitää yrittää käännyttää Jorma Hynnis- faneiksi ? Ei kenenkään laulajan tai fanien mollaaminen ja vähättely tai ainakaan lisää sen oman suosikin arvoa.

      • Rusger

        Jorma Hynninen on uskomaton laulaja.

      • Largamento
        Rusger kirjoitti:

        Jorma Hynninen on uskomaton laulaja.

        Hynninen on maailman parhaimpia laulajia. Tapani Kansa on keskinkertainen laulaja.

      • totta on

        "Ei kenenkään laulajan tai fanien mollaaminen ja vähättely tai ainakaan lisää sen oman suosikin arvoa. "

        Tuo on niin totta. Tapsukkafanit, tai ainakin Justiinax, ovat aina haukkumassa ja vähättelemässä muita artisteja ja heidän fanejaan.

      • Minna---
        totta on kirjoitti:

        "Ei kenenkään laulajan tai fanien mollaaminen ja vähättely tai ainakaan lisää sen oman suosikin arvoa. "

        Tuo on niin totta. Tapsukkafanit, tai ainakin Justiinax, ovat aina haukkumassa ja vähättelemässä muita artisteja ja heidän fanejaan.

        Näin on todellakin, ja täytyy surukseni todeta että Justiinax ja muutama muu kiihkofani omalla käytöksellään tekee vahinkoa Tapaninkin imagolle. Näin se vaan on. Sen kun he tajuaisivat.

      • 8888
        Minna--- kirjoitti:

        Näin on todellakin, ja täytyy surukseni todeta että Justiinax ja muutama muu kiihkofani omalla käytöksellään tekee vahinkoa Tapaninkin imagolle. Näin se vaan on. Sen kun he tajuaisivat.

        eikä kannattaisi yhtä ainutta nimimerkkiä parjata alvariinsa. päivästä toiseen. pitäisi nyt keskittyä siihen Tapani Kansan musiikkiin. ei ulkomusiikillisiin seikkoihin eikä faneihinkaan.

      • fanny fanny
        8888 kirjoitti:

        eikä kannattaisi yhtä ainutta nimimerkkiä parjata alvariinsa. päivästä toiseen. pitäisi nyt keskittyä siihen Tapani Kansan musiikkiin. ei ulkomusiikillisiin seikkoihin eikä faneihinkaan.

        Hei äläs nyt viitti kun et mitään tiedä! Justiinax on oma tapauksensa, häiriköi täällä jos joku on vähänki ei mieltä kuin hän. Lietsoo tänne pahaa ilmapiiriä ja samalla pilaa koko palstan ja Tapsankin imagoon eittämättä vaikuttaa negatiivisesti. Näin se vain on, tästä on jo aiemminkin keskusteltu täällä.
        Täällä nimenomaan keskustellaan Tapsan musiikista mutta jos joku heitttää jotain negatiivista niin jo on Justiinax ja muutama muu "suu vaahdossa" repimässä peliverkkareitaan, ja tuomassa keskusteluun Kari Tapiota ja ketä milloinkin että saa haukkua oikein kunnolla.
        Kyllä kritiikkiä pitää saada antaa mutta täällä nämä muutama kiihkofani pilaa kaiken. Heidän mielestään tämä pitäisi olla Tapsan ylistyspalsta eikä mitään muuta.

      • fanny fanny kirjoitti:

        En tiedä vaan miten mä muka pilaan Tapsan imagon jos ja kun mä pidän hänen puoliaan täällä kaikenmaailman pahansuopia kälättäjiä ja mustamaalaajia vastaan. Jos se imago menee sitten siitä pilalle, niin ei voi mitään. Tapsaa aion puolustaa vastedeskin perättömiä väitteitä vastaan. NIH!

    • ritari x

      Ei meillä Tapani Kansan faneilla ole mitään Hynnis-ongelmaa. Ainut surullinen ongelma on että hynnis-fanit pitävät tätä tapani kansan palstaa omana kusialustanaan kun ei omalle hynniselle riitä tarpeeksi faneja perustaakseen J Hynniselle omat sivustonsa. No sitä sitten saa lukea tuota jaskaa täältä vaikka se ei tänne kuulu. Hoh hoijaa.

      • Jusonius

        Jorma Hynnisen levyjä on myyty miljoonia ympäri maailmaa, hänet tunnetaan kaikkialla eikä klassisessa musiikissa ole edes tälläistä pinnallista fanitussysteemiä kuin iskelmämusiikissa.

        Kukaan ei enää muista Tapani Kansaa muutaman kymmenen vuoden päästä kun viimeinen fani on joko kuollut tai joutunut vanhainkotiin.
        Klassinen musiikki elää ikuisesti ja sitä kautta uudet ihmiset tutustuvat Jorma Hynnisen upeisiin tulkintoihin. Hän tulee jäämään taidemusiikin historiaan ikuisesti.

      • ritari x
        Jusonius kirjoitti:

        ja kaikesta musiikista tulee ajan myötä klassista. Tapani Kansan musiikista myös.

      • Varmasti...
        ritari x kirjoitti:

        ja kaikesta musiikista tulee ajan myötä klassista. Tapani Kansan musiikista myös.

        Tapani Kansa on unohdettu 30 vuoden päästä.

      • Muisto Ei
        Varmasti... kirjoitti:

        Tapani Kansa on unohdettu 30 vuoden päästä.

        Mä luulen että kolmen kuukauden päästä kun lopettaa/kuolee.

        Kukaan ei muista Kirkaa vaikka kovasti itkettiin.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5166
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      35
      3563
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3223
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2365
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1976
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1887
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1821
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1332
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1208
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe