Olen nainen 55v. ja minulla on kuulolaite, ja silti on vaikeuksia kuulla.
Olen jäänyt työttömäksi, ja minua ei työllistetä koska en pärjää kuuloni vuoksi edes työhaastattelussa. Uskon, että minut potkittiin töistäkin huonon kuuloni vuoksi, eikä taloudellisista syistä, kuten kirjattiin.
En pärjää juuri missään ja olen jo eristätynytkin kuuloni takia, kun en pysty keskustelemaan.
Kaikki on niin vaikeaa.
Saako työkyvyttömyyseläkkeen huonokuuloisuudesta?
4
869
Vastaukset 4
- eläkeläinen32
sairauslomalla jne.
- elämänmuutokseen
Työllistyminen entiseen ammattiin tai työhön voi olla tosiaan vaikeaa, tai jopa mahdotonta, jos työnteko edellytti hyvää kuuloa.
Mutta onhan niitä paljon töitä, joissa kuulon käyttö ei ole merkitsevää!
Ota ihmeessä heti yhteyttä kuulovammaisten tukijärjestöihin, sieltä saa tukea ja lisätietoja monenlaisista asioista.
Ja ihan ensin voisit käydä lääkärissä ja puhua ongelmistasi. Vaikuttaa siltä, että voisit hyötyä esim ammattiauttajan (psykologi) juttutuokiosta. Sen verran iso elämänmuutos sinulla on menossa. Sanoisin sitä jopa kriisiksi, ja kriisistähän ihminen ei selviä ilman ulkopuolista apua! ... Sinua. Olen itse ollut "yksikorvainen" koko elämäni, nyt 2 vuotta onnellisesti eläkkeellä. Luulen että ikäsi huomioiden olisi mahdollisuuksia päästä eläkkeelle, jos itse koet olevasi työkyvytön. Toivon hyviä ratkaisuja asiassa ja kaikkea hyvää elämääsi!
- vm-59
Hei!
Älä jää yksin ota oman paikkakunnan kuuloliittoon yhteyttä.Työkyvyttömyyseläkettä ei saa pelkän kuulovamman tai kuurouden perusteella.Ota rohkeasti yhteyttä omaan korvalääkäriin ja kysy sisäkorvaistute mahdollisuutta.Kokemuksesta tiedän kuinka vaikeaa on pärjätä huonolla kuulolla.
Hae heti apua.terv.vm -59
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 781144
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä28852Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19725- 46589
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13577Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja180542Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita123510Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13510Maajussi-Tarjan Marko-rakas täräyttää suhteen alusta - Meinasi tulla hätä käteen Viinijuhlilla
Maajussi-Tarja ja Marko löysivät toisensa pari vuotta sitten romanssimielessä. Nyt Marko kertoo suhteen alusta: https:/3447On ollut syyllinen olo viime päivinä
Olen niin täpöllä ollut sinussa kiinni tunteiden tasolla. Unet ja kaikki. Nainen, toisaalta tuntuu pahalta, mutta kun si23440