Marssijärjestys mökin rakentamisessa

Tontti on ja rakennusoikeus, kaavatontti.
Tarkoitus on itse teetättää omien piirrustusten pohjalta sauna ja mökki.

Eli pitääkö ensin tilata joltain insinööritoimistolta oikeat rakennuspiirrustukset (omien piirrustusten pohjalta), jossa näkyy miten rakennukset sijoittuu tontille ja itse rakennusten piirrustukset.

Kun nuo oikeat piirrustukset on käsissä niin rakennuslupaa hakemaan kunnalta ja odottamaan päätöstä?

Saako jätevesisuunnitelmat yleensä samoilta insinööritoimistoilta?
43400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarvitsette rakennuslupaa varten viralliset pääpiirustukset kaikkine liitteineen ja myös kohteelle pääsuunnittelijan joka laittaa nimensä alle kuviin ja hakukaavakkeisiin. Se, kuka voi toimia tuollaisen kohteen pääsuunnittelijana kannattaa selvittää kunnalta sillä käytännöt vaihtelevat eri paikoissa. Joissain paikoissa vaaditaan arkkitehti/rak.arkkitehti, joissain käy melkein kuka vaan.
Joku pienempi paikallinen arkkitehti/arkitehtuuritoimisto voisi olla kuitenkin hyvä valinta. Tietävät jo valmiiksi kaikki sen kunnan lupakiemurat ja luvista päättävät ihmiseet joten saavat luvan nopeasti ja vaivatta läpi. Viet vain omat suunnitelmasi sinne niin he hoitavat kaikki viralliset kuvat ja luvat kuntoon. Osaavat myös samalla sanoa jos joku kohta suunnitelmissasi ei ehkä ole kaikkein järkevin tai taloudellisin. Monesti tämä on lopulta halvempaakin kuin yrittää suunnitella kaikki itse ja haalia suunnitelmia sieltä täältä ja huomata yrityksen ja erehdyksen kautta mitä kaikkea pitää olla ja miten tehdä että saa luvat läpi.

Äänestä

* luonnos (tämä on usein se omatekoinen kuva)
* pääkuvat
* asemapiirros
* pääsuunnittelija
* rakennekuvat
* lvi-kuvat
* sähkökuvat
* mökkitoimittaja
* vastaava työnjohtaja

Pääkuvat (pohja, leikkaus, julkisivut) saa yleensä mökkitoimittajalta.

Pääsuunnittelijan roolina on usein asemakuvan tekeminen, kun mökkitoimittajat eivät usein asemapiirroksia tee.

LVI- ja sähkösuunnittelijat on kaikki erikseen.

Rakennekuvat tekee useimmiten mökkitoimittaja - tosin useimmat heistä eivät tee perustussuunnittelua - tosin perustussuunnittelun tarve kyseenalainen pienissä saunamökeissä.

Vastaava työnjohtaja kruunaa tuon sillisalaatin.

Rakentaminen on siinä mielessä metkaa puuhaa, että pienimmissä saunamökeissäkin byrokratia on kerrostaloluokkaa - eli pienuus ei tuo helpotuksia hankkeen koon suhteessa.

Ainoa tapa hakea helpotusta mökkibyrokratiaan, on etsiä pääuunnittelijaksi hemmo, joka hoitaa tarvittaessa laajemmankin postin, prustussuunnittelija, vastaava työnjohtaja...

Äänestä
  • huh huh....

    Eli minimissään tuohon tarvitsee kaksi ulkopuolista?

    - Pääsuunnittelija (pätevä insinööri, arkkitehti $$$$) tekemään viralliset piirrustukset
    rakennuslupahakemusta varten
    - Vastaava työnjohtaja, vai voiko tai kannattaako tuohon itse ruveta jos ei kokemusta ole?

    Sähköjä ja vesiputkea ei vedetä. Ulkohuussi hoituu kompostoinnilla.

    Pitääkö jätevesisuunnittelu (mitä saunasta valuu) pyytää erikseen jostain muualta vai onnistuuko se yleensä saman pääsuunnittelijan kautta?

    Äänestä

  • haksunaksu kirjoitti:

    huh huh....

    ...voivat toki olla samakin tyyppi. Ja periaatteessa lienee mahdollista myös saman pyytin tehdä jätevesien käsittelysuunnitelma - etenkin, kun ei ole painevesijärjestelmää. Vaikkaisin kuitenkin helpoimmaksi ratkaisuksi vastaava/pääsuunnittelija (yksi hemmo) jolla sitten suhteet siihen LVI-suunnittelijaan, jolta otetaan se jätevesipuoli alihankintana.

    Tuon yksinkertaisempaa se ei sitten juuri voi ollakaan - patsi, jos itsellä sattuu rakennustieteitten maisteritutkinto, rakennusmestarin paperit tai vastaavaa olemaan takataskussa - tosin kokeneen rakennusmiehenkin tiedän mökkikohteissa kelvanneen noihin hommiin joissain maalaiskunnissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haksunaksu kirjoitti:

Tontti on ja rakennusoikeus, kaavatontti.
Tarkoitus on itse teetättää omien piirrustusten pohjalta sauna ja mökki.

Eli pitääkö ensin tilata joltain insinööritoimistolta oikeat rakennuspiirrustukset (omien piirrustusten pohjalta), jossa näkyy miten rakennukset sijoittuu tontille ja itse rakennusten piirrustukset.

Kun nuo oikeat piirrustukset on käsissä niin rakennuslupaa hakemaan kunnalta ja odottamaan päätöstä?

Saako jätevesisuunnitelmat yleensä samoilta insinööritoimistoilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu