Suojaympyrä

Vastaan tällä jutulla ensimmäiseksi Agwén haasteeseen laittaa magiaosastoon 3 juttua magiasta, joka sisältää omaa tietoani ja oivalluksiani ja aloitan vanhemmasta päästä joka sijoittuu n.v.1997 aikoihin, jolloin en ollut vielä tutustunut mihinkään ko. aihetta käsitteleviin kirjallisiin tietolähteisiin, joihin ekan kerran pääsin käsiksi vasta v.2000.

En tiedä sitten millainen taso ja arvo näillä tiedoilla on muiden silmissä katsottuna ja nämä ehkä saattavat kuulostaa lapsellisilta, mutta odotan myös palautteita näistä.

Yritän myös vähän muotoilla ja päivittää jonkin verran näitä tietoja tähän päivään tietotasoani vastaavaksi. En todella kuitenkaan koe olevani mikään asiantuntija alalla, joten itse suhtaudun näihin varauksella ja varovaisesti.

Suojaympyrän teko-ohjeet:
v.1997
Lataa itseesi käyttöenergiaa eli pyydä korkeammilta voimilta energiaa, jolla voit aikaansaada suojaympyrän itsesi tai muiden , sekä ympäristön suojaksi tai käyttää sitä energian vangitsemiseen tai estääkseen läpikulun esim. PUOLIYMPYRÄLLÄ eli KAARELLA tai pelkällä VIIVALLA.

Piirrä sitten ilmaan tai maahan YMPYRÄ, KAARI tai VIIVA. Sen täytyy olla selkeä, symmetrinen ja suora, sekä aivan kiinni sen alku, loppuosaan Suoja Ympyrässä, kaaripäät muihin esteisiin Kaaressa ja Viivassa sen on oltava selkeä ja vailla isompia mutkia, sitä tarkempi ja vahvempi voima vaikutus sillä on, mitä selkeämpi se on.
Ympyrää, Kaarta ja Viivaa voidaan ohjelmoida halutunlaiseen toimintaan käyttämällä erilaisia loitsuja eli taikasanoja, merisuolaa tai tavallista suolaa, valkosipulia, tulta, eri värisiä jalokiviä riippuen tarkoituksesta ja halutunlaisesta vaikutusalueesta. Tai tehdä se vain sormella, jalalla, kepillä, liidulla, savella yms. piirtämällä ilmaan tai maahan/ lattiaan. Ympyrän, Kaaren ja Viivan voidaan saada aikaan, sekä tarkoituksen voidaan ohjelmoida myös pelkillä ajatuksen ja tunteen voimilla.
Myötäpäivään se yleensä aktivoidaan ja vahvistetaan vaikutusta ja vastapäivään lopetetaan eli passivoidaan ja vähennetään sen vaikutusta. Sen reuna eli seinämä on yleensä näkymätön tai se voi olla näkyvä ainakin kun siihen törmää, koska se sisältää paljon käyttämätöntä potentiaalista sähköenergiaa (jolla voidaan vaikka ladata auton akun). Näkyvänä voi leiskua sinistä liekkiä tai sinistä sähkövirtaa joka lyö keltaisia/ valkoisia salamoita. Tietenkin lisäversioina Ympyrän, Kaaren tai Viivan sisä- ja /tai ulkokuolella voidaan käyttää erilaisia muita maagisia esineitä ja/ tai kiviä värittääkseen, lisätääkseen, tarkentaakseen ja/ tai vahvistaakseen ohjelmointeja.

Viivalla sinä voit estää jonkun kohteen kulkemasta ko. viivan kulkureitin läpi.

Suojaympyrä ja henget:
Jos järjestetään istunto, on tarpeen olla mukana kokenut ihminen, jolla on kokemusta erilaisten henkien kanssakäymisestä. Silloin tämä henkilö voi tarvittaessa istunnon alussa tai sen aikana suojata ryhmä Maagisella Suoja Ympyrällä. Silloin nämä pahat henkivallat jäävät auttamattomasti tämän suojaympyrän ulkopuolelle, eivätkä millään lailla voi enään vaikuttaa näihin ryhmän ihmisiin. Hyvä ja tehokas Maaginen Suoja Ympyrä on tehokkain, 100%.nen suoja näitä vastaan. Samalla tavalla voidaan tällä suojalla vangita esim.paha henkiolento ympyrän sisään jolloin se ei pääse pois ja komennolla voidaan tätä ympyrään siirtää halumaansa paikkaan esim. sinne mistä henkiolento tuli ja siellä vasta puhkaista ympyrä eli laukaista Maaginen taika joka vapauttaa henkiolennon ympyrän vaikutuksesta. Samalla lailla voidaan käyttää myös Maagista Kaarta ja Maagista Viivaa.
Kolmas Maagisen Ympyrän käyttötarkoitus on vangitessasi sen sisälle kohteen voit siitä vapauttaa energiaa ja tämän energian saada talteen ympyrän avulla siten, että se on rajoittanut sisälleen tämän vapautuneen energin ja siten sitä on helppo kerätä talteen pieneltä rajatulta alueelta.

Tiivistelmä Maagisen Taikaympyrän käyttötarkoituksista:
- Suojata itsensä, toiset ihmiset yms. kohteet, niin että itse/ toiset ovat sen sisällä tai ulkopuolella, eikä siten mikään pääse sen läpi.
- Vangita kohde ympyrän sisälle ja siten saada sen siirettyä haluttuun paikkaan, jossa ympyrä hajoitetaan ja sen sisällä oleva kohde vapautuu siitä.
- Vangita kohde sen sisälle niin, että sen jälkeen voidaan vapauttaa kohteessa oleva energia, joka jää rajatulle alueelle ympyrän sisälle, josta vapautunut energia on helppo kerätä talteen.
- Puhdistaa tietty alue tai sen läpi kulkeva kohde.

MAAGISTA TAIKAYMPYRÄÄ, KAARTA, ETTÄ VIIVAA VOIDAAN KÄYTTÄÄ HYVÄÄN, ETTÄ PAHAAN TARKOITUKSEEN (niinkuin kaikkia muitakin maagisia/ okkulttisia taikakeinoja eli energiaan vaikuttamista ja muuttamista tähtääviin keinoihin) RIIPPUEN KÄYTTÄJÄN TARKOITUSPERISTÄ!!!

19.3.-04 päivitys: Nykyisellään wiccat käyttävät tuollaista ympyrää erottaakseen alueen eli työskentelytilan muusta tilasta ja pyhittää se alue maagista työskentelyä varten, eikä välttämättä suojatakseen itsensä.
Muinaisajan velhot käyttivät suojaympyrää ylläolevan tekstin käyttötarkoituksen mukaisesti esim. manatakseen hengen ko. ympyrän sisälle, jolloin pystyy ko. henkeä käskemään, ohjaamaan ja hallitsemaan.

Usva
4324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minua kiinnostaisi tietää, mitä asioita, periaatteita tai tekoja yleisesti ottaen pidit magiassa kaikkein tärkeimpänä, toimivuuden kannalta ajateltuna, tuon tekstin kirjoittamisen aikoihin?

:a:

Äänestä
  • Vertaan nyt noita v.1997 käsitteitä, tämän päivän käsityksiin.
    Tuohon aikaan en tiennyt, enkä tuntenut magian perusperiaatteita niin kuin nykyään, enkä tiennyt mihin magian toiminta perustuu, vaikkakin tänä päivänä minulla on siitä joitakin tietoja.
    Tuo tieto tuohon aikaan suojaympyrän laadinnasta tuli vain mieleeni, mistä sitä en tiedä.

    Tosin jo tuohon aikaan ihmettelin sitä että miksi ihmiset suhtautuvat peläten ja välttäen demonisiin henkiin, kun voi kuitenkin olla niihin yhteydessä ja tutustua näiden ajatusmaailmaan, jos nyt voidaan niitä ajattelijoiksi kutsua tai edes älyllisiksi olennoiksi (tietyin arvoaste poikkeuksin), tai kaikki eivät edes usko demoneiden olemassaoloon tai ne koetaan vain ihmisen psyyken osasiksi ja projisoituvan joskus tietyissä tilanteissa ihmisen ulkopuolelle koetuksi olennoiksi, joiden ulkonäkö, vaikutus ja asenne sekä suhtautuminen ihmisiin muodostuvat ihmisten omista mielikuvista, odotuksista, ennakkoluuloista, -käsityksistä ja viitekehyksistä.

    Tuohon aikaan v.1997 minulla saattoi olla lapsellinen suhtautuminen magiaan, koska uskoin että sillä voidaan todella saada aikaan ulkoisia ja kontreettisia temppuja esim. todella vaikuttaa ja ohjata toista ihmistä, pystyä vetämään rahaa puoleensa, joka todella tulee mitä ihmeellisin keinoin esim. saa vaikka oikeat numerot lottoon,
    todella pystyy siirtämään, materilisoimaan ja hävittämään esineitä sekä muuttamaan aineita toisiksi ajatuksen voimalla jne…

    Nämä em. asiat pidin tärkeimpänä magialla saavutetuista asioista, vaikkakin ei tänäänkään ole pahitteeksi saavuttaa magialla näyttäviä temppuja ja rahaa, mutta nyt suhtaudun tuollaisiiin haaveisiin realistisemmin, että ei tämä näin toimi, vaan ehkä voivat olla mahdollisia astraalisella tasolla ja sen minkä sinne luo, on mahdollista että myöhemmin lainlaisuuksien mukaisesti jossakin muodossa voi toteutua myös täällä fyysisellä tasolla, muttei ehkä siinä muodossa kuin sen haluaa tai on luonut astraaliselle tasolle.

    Nykyään olen huomannut että magia toimii lähinnä oman psyyken ja alitajunnan kautta, eikä pystytä sillä vaikuttamaan suoraan toisiin ihmisiin kuin oman suhtautumistavan ja asenteen muuttamisen kautta ja rahaa ei pysty vetämään puoleensa kuin vain muuttamalla ajatustottumuksiaan rahaan ja aineelliseen rikkauteen kohdistuen ja motivoimalla itseään etsimään työpaikkoja, joista saa palkkaa.

    Siten v.1997 periaatekäsitys magiasta ehkä oli sellainen, että uskoin että sillä saattoi ylittää luonnonvoimat, hallita ja käskeä henkiä ja tehdä muitakin ihmetekoja.

    Mutta nykyään tuo käsitys on muuttunut realistisemmaksi ja enkä enää usko em. lapsellisiin mahdollisuuksiin. Magia toimii luonnnonlakien eli tiettyjen lainalaisuuksien alaisesti, eikä sen toimintaperiaate niitä ylitä, tosin näennäiset magialla saavutettavat ihmeet voivat johtua siitä tavasta miten ihmiset suhtautuvat magiaan. Ihmiset eivät pysty tieteellä selittämään magian perusperiaatteita ja siksi magian toiminta voi ylittää näennäisesti luonnonvoimat.
    Ja henkiäkään ei ehkä voi suoraan käskeä, ellei itse ole niitä vahvempi, vaan on tehtävä yhteistyötä niiden kanssa niin kuin muidenkin ihmisten ja suhtautua niihin kunnioittaen ja arvostaen.

    Samoin saatoin ajatella että henget tekevät mitä vain ihmisten hyväksi, jos ihminen tekee jotain vastapalvelusta tai uhraa jotakin niille.
    Nykyään ajattelen ettei tämä ihan näin mene, koska ne henget eivät myöskään voi tehdä suoraan mitään kontreettisia asioita noin vain, vaan nekin toimivat tiettyjen lainalaisuuksien alaisuudessa, jotka sitovat tai rajoittavat niiden toimintaa astraaliseen maailmaan ja psyyken että alitajunnan tasolle.

    Siihen aikaan myös pidin demoneita pelottavina ja pahoina henkinä, mutta tämäkin käsitys on nykyään toisenlainen. Demoneilla on omat lainalaisuutensa joiden alaisuudessa toimivat ja niillä on myös oma ”maailmankatsomuksensa”, joiden pohjalta ne toimivat ja suhtautuvat kuolevaisiin. Eivätkä siis koe oman näkemyksensä ja suhtautumisensa ihmisiin nähden olevan ”pahaa”, eivätkä koe itse olevan mitään ”pahoja” niin kuin ihmisillä on tälläisiä ennakkoluuloja johtuen median ja kristinuskonnon antamista värittyneistä mielikuvista.

    Usva

    Äänestä

  • Usva kirjoitti:

    Vertaan nyt noita v.1997 käsitteitä, tämän päivän käsityksiin.

    Mainiota. Tällainen vertaileva tarkastelu laajemmassa ajallisessa mittakaavassa antaa hyvää perspektiiviä.

    Usvan näkemykset ovat kuudessa vuodessa muuttuneet tällä tavalla, minun mielestäni vähemmän tarusormustenherrastamaisiksi, oletettavasti koska hän on syventynyt aiheeseen entistä vakavammin.

    Mielestäni aina voi liikkua uudelleen ja uudelleen entistä parempiin asemiin, vaikka omat näkemykset tuntuisivatkin jo sopivilta. Liike ajattelutavoista toisiin vuosien saatossa kasvattaa ja tekee omista näkemyksistä vähemmän mustavalkoisia. Lopulta syntyy ymmärrys, joka ei taivu sanoiksi, jota ei voi selittää.

    Niinpä kannustan kaikkia etsimään maagista oivallusta pitemmältä kuin lähimmästä kirjakaupasta. Ei saisi juurtua liiaksi yhteen paikkaan, paradigmaan tai näkemykseen (paitsi sitten kun ne on aika koetellut).

    Maagikon paradoksaalinen olemus on mielestäni kuin jykevä puu, joka juoksee juurillaan kuin pantteri.

    :a:

    Äänestä

  • Usva kirjoitti:

    Vertaan nyt noita v.1997 käsitteitä, tämän päivän käsityksiin.
    Tuohon aikaan en tiennyt, enkä tuntenut magian perusperiaatteita niin kuin nykyään, enkä tiennyt mihin magian toiminta perustuu, vaikkakin tänä päivänä minulla on siitä joitakin tietoja.
    Tuo tieto tuohon aikaan suojaympyrän laadinnasta tuli vain mieleeni, mistä sitä en tiedä.

    Tosin jo tuohon aikaan ihmettelin sitä että miksi ihmiset suhtautuvat peläten ja välttäen demonisiin henkiin, kun voi kuitenkin olla niihin yhteydessä ja tutustua näiden ajatusmaailmaan, jos nyt voidaan niitä ajattelijoiksi kutsua tai edes älyllisiksi olennoiksi (tietyin arvoaste poikkeuksin), tai kaikki eivät edes usko demoneiden olemassaoloon tai ne koetaan vain ihmisen psyyken osasiksi ja projisoituvan joskus tietyissä tilanteissa ihmisen ulkopuolelle koetuksi olennoiksi, joiden ulkonäkö, vaikutus ja asenne sekä suhtautuminen ihmisiin muodostuvat ihmisten omista mielikuvista, odotuksista, ennakkoluuloista, -käsityksistä ja viitekehyksistä.

    Tuohon aikaan v.1997 minulla saattoi olla lapsellinen suhtautuminen magiaan, koska uskoin että sillä voidaan todella saada aikaan ulkoisia ja kontreettisia temppuja esim. todella vaikuttaa ja ohjata toista ihmistä, pystyä vetämään rahaa puoleensa, joka todella tulee mitä ihmeellisin keinoin esim. saa vaikka oikeat numerot lottoon,
    todella pystyy siirtämään, materilisoimaan ja hävittämään esineitä sekä muuttamaan aineita toisiksi ajatuksen voimalla jne…

    Nämä em. asiat pidin tärkeimpänä magialla saavutetuista asioista, vaikkakin ei tänäänkään ole pahitteeksi saavuttaa magialla näyttäviä temppuja ja rahaa, mutta nyt suhtaudun tuollaisiiin haaveisiin realistisemmin, että ei tämä näin toimi, vaan ehkä voivat olla mahdollisia astraalisella tasolla ja sen minkä sinne luo, on mahdollista että myöhemmin lainlaisuuksien mukaisesti jossakin muodossa voi toteutua myös täällä fyysisellä tasolla, muttei ehkä siinä muodossa kuin sen haluaa tai on luonut astraaliselle tasolle.

    Nykyään olen huomannut että magia toimii lähinnä oman psyyken ja alitajunnan kautta, eikä pystytä sillä vaikuttamaan suoraan toisiin ihmisiin kuin oman suhtautumistavan ja asenteen muuttamisen kautta ja rahaa ei pysty vetämään puoleensa kuin vain muuttamalla ajatustottumuksiaan rahaan ja aineelliseen rikkauteen kohdistuen ja motivoimalla itseään etsimään työpaikkoja, joista saa palkkaa.

    Siten v.1997 periaatekäsitys magiasta ehkä oli sellainen, että uskoin että sillä saattoi ylittää luonnonvoimat, hallita ja käskeä henkiä ja tehdä muitakin ihmetekoja.

    Mutta nykyään tuo käsitys on muuttunut realistisemmaksi ja enkä enää usko em. lapsellisiin mahdollisuuksiin. Magia toimii luonnnonlakien eli tiettyjen lainalaisuuksien alaisesti, eikä sen toimintaperiaate niitä ylitä, tosin näennäiset magialla saavutettavat ihmeet voivat johtua siitä tavasta miten ihmiset suhtautuvat magiaan. Ihmiset eivät pysty tieteellä selittämään magian perusperiaatteita ja siksi magian toiminta voi ylittää näennäisesti luonnonvoimat.
    Ja henkiäkään ei ehkä voi suoraan käskeä, ellei itse ole niitä vahvempi, vaan on tehtävä yhteistyötä niiden kanssa niin kuin muidenkin ihmisten ja suhtautua niihin kunnioittaen ja arvostaen.

    Samoin saatoin ajatella että henget tekevät mitä vain ihmisten hyväksi, jos ihminen tekee jotain vastapalvelusta tai uhraa jotakin niille.
    Nykyään ajattelen ettei tämä ihan näin mene, koska ne henget eivät myöskään voi tehdä suoraan mitään kontreettisia asioita noin vain, vaan nekin toimivat tiettyjen lainalaisuuksien alaisuudessa, jotka sitovat tai rajoittavat niiden toimintaa astraaliseen maailmaan ja psyyken että alitajunnan tasolle.

    Siihen aikaan myös pidin demoneita pelottavina ja pahoina henkinä, mutta tämäkin käsitys on nykyään toisenlainen. Demoneilla on omat lainalaisuutensa joiden alaisuudessa toimivat ja niillä on myös oma ”maailmankatsomuksensa”, joiden pohjalta ne toimivat ja suhtautuvat kuolevaisiin. Eivätkä siis koe oman näkemyksensä ja suhtautumisensa ihmisiin nähden olevan ”pahaa”, eivätkä koe itse olevan mitään ”pahoja” niin kuin ihmisillä on tälläisiä ennakkoluuloja johtuen median ja kristinuskonnon antamista värittyneistä mielikuvista.

    Usva

    "Nykyään olen huomannut että magia toimii lähinnä oman psyyken ja alitajunnan kautta, eikä pystytä sillä vaikuttamaan suoraan toisiin ihmisiin kuin oman suhtautumistavan ja asenteen muuttamisen kautta ja rahaa ei pysty vetämään puoleensa kuin vain muuttamalla ajatustottumuksiaan rahaan ja aineelliseen rikkauteen kohdistuen ja motivoimalla itseään etsimään työpaikkoja, joista saa palkkaa. "

    Jep, osuit hampaan ytimeen niin sanoakseni. Olen tuumannut että magia on kuin sähkövirta - se kulkee aina pienimmän vastuksen kautta, oli asia hyvä eli ei.
    Eli jos teen "rikastumisloitsun", niin sen sijaan että kämppääni sataisi kultaharkkoja loitsu onnistuessaan vaikuttaa minuun henkilökohtaisesti. Osaankin ehkä olla käyttämättä niin paljoa rahaa. En hommaa turhia laskuja. Saan parempia töitä. Ja kas, pari vuosikymmentä kuluu ja huomaankin että olen merkittävän varakas!

    Hienoa kai sinäänsä - mutta se lapsellinen (?) akuutti rahantarve on jo poistunut - parikymmentä vuotta sitten.

    Tulee väkisinkin mieleeni eräs kuulemani juttu, jossa mies rukoilee hartaasti yläkertaan päin ja pyytää "Rakas jumala, anna minulle se mitä haluan juuri tänään, eikä vast sitten kun sillä on minulle yhtä paljon merkitystä kuin lapsena kiihkeästi toivomallani helistimellä."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Usva kirjoitti:

Vastaan tällä jutulla ensimmäiseksi Agwén haasteeseen laittaa magiaosastoon 3 juttua magiasta, joka sisältää omaa tietoani ja oivalluksiani ja aloitan vanhemmasta päästä joka sijoittuu n.v.1997 aikoihin, jolloin en ollut vielä tutustunut mihinkään ko. aihetta käsitteleviin kirjallisiin tietolähteisiin, joihin ekan kerran pääsin käsiksi vasta v.2000.

En tiedä sitten millainen taso ja arvo näillä tiedoilla on muiden silmissä katsottuna ja nämä ehkä saattavat kuulostaa lapsellisilta, mutta odotan myös palautteita näistä.

Yritän myös vähän muotoilla ja päivittää jonkin verran näitä tietoja tähän päivään tietotasoani vastaavaksi. En todella kuitenkaan koe olevani mikään asiantuntija alalla, joten itse suhtaudun näihin varauksella ja varovaisesti.

Suojaympyrän teko-ohjeet:
v.1997
Lataa itseesi käyttöenergiaa eli pyydä korkeammilta voimilta energiaa, jolla voit aikaansaada suojaympyrän itsesi tai muiden , sekä ympäristön suojaksi tai käyttää sitä energian vangitsemiseen tai estääkseen läpikulun esim. PUOLIYMPYRÄLLÄ eli KAARELLA tai pelkällä VIIVALLA.

Piirrä sitten ilmaan tai maahan YMPYRÄ, KAARI tai VIIVA. Sen täytyy olla selkeä, symmetrinen ja suora, sekä aivan kiinni sen alku, loppuosaan Suoja Ympyrässä, kaaripäät muihin esteisiin Kaaressa ja Viivassa sen on oltava selkeä ja vailla isompia mutkia, sitä tarkempi ja vahvempi voima vaikutus sillä on, mitä selkeämpi se on.
Ympyrää, Kaarta ja Viivaa voidaan ohjelmoida halutunlaiseen toimintaan käyttämällä erilaisia loitsuja eli taikasanoja, merisuolaa tai tavallista suolaa, valkosipulia, tulta, eri värisiä jalokiviä riippuen tarkoituksesta ja halutunlaisesta vaikutusalueesta. Tai tehdä se vain sormella, jalalla, kepillä, liidulla, savella yms. piirtämällä ilmaan tai maahan/ lattiaan. Ympyrän, Kaaren ja Viivan voidaan saada aikaan, sekä tarkoituksen voidaan ohjelmoida myös pelkillä ajatuksen ja tunteen voimilla.
Myötäpäivään se yleensä aktivoidaan ja vahvistetaan vaikutusta ja vastapäivään lopetetaan eli passivoidaan ja vähennetään sen vaikutusta. Sen reuna eli seinämä on yleensä näkymätön tai se voi olla näkyvä ainakin kun siihen törmää, koska se sisältää paljon käyttämätöntä potentiaalista sähköenergiaa (jolla voidaan vaikka ladata auton akun). Näkyvänä voi leiskua sinistä liekkiä tai sinistä sähkövirtaa joka lyö keltaisia/ valkoisia salamoita. Tietenkin lisäversioina Ympyrän, Kaaren tai Viivan sisä- ja /tai ulkokuolella voidaan käyttää erilaisia muita maagisia esineitä ja/ tai kiviä värittääkseen, lisätääkseen, tarkentaakseen ja/ tai vahvistaakseen ohjelmointeja.

Viivalla sinä voit estää jonkun kohteen kulkemasta ko. viivan kulkureitin läpi.

Suojaympyrä ja henget:
Jos järjestetään istunto, on tarpeen olla mukana kokenut ihminen, jolla on kokemusta erilaisten henkien kanssakäymisestä. Silloin tämä henkilö voi tarvittaessa istunnon alussa tai sen aikana suojata ryhmä Maagisella Suoja Ympyrällä. Silloin nämä pahat henkivallat jäävät auttamattomasti tämän suojaympyrän ulkopuolelle, eivätkä millään lailla voi enään vaikuttaa näihin ryhmän ihmisiin. Hyvä ja tehokas Maaginen Suoja Ympyrä on tehokkain, 100%.nen suoja näitä vastaan. Samalla tavalla voidaan tällä suojalla vangita esim.paha henkiolento ympyrän sisään jolloin se ei pääse pois ja komennolla voidaan tätä ympyrään siirtää halumaansa paikkaan esim. sinne mistä henkiolento tuli ja siellä vasta puhkaista ympyrä eli laukaista Maaginen taika joka vapauttaa henkiolennon ympyrän vaikutuksesta. Samalla lailla voidaan käyttää myös Maagista Kaarta ja Maagista Viivaa.
Kolmas Maagisen Ympyrän käyttötarkoitus on vangitessasi sen sisälle kohteen voit siitä vapauttaa energiaa ja tämän energian saada talteen ympyrän avulla siten, että se on rajoittanut sisälleen tämän vapautuneen energin ja siten sitä on helppo kerätä talteen pieneltä rajatulta alueelta.

Tiivistelmä Maagisen Taikaympyrän käyttötarkoituksista:
- Suojata itsensä, toiset ihmiset yms. kohteet, niin että itse/ toiset ovat sen sisällä tai ulkopuolella, eikä siten mikään pääse sen läpi.
- Vangita kohde ympyrän sisälle ja siten saada sen siirettyä haluttuun paikkaan, jossa ympyrä hajoitetaan ja sen sisällä oleva kohde vapautuu siitä.
- Vangita kohde sen sisälle niin, että sen jälkeen voidaan vapauttaa kohteessa oleva energia, joka jää rajatulle alueelle ympyrän sisälle, josta vapautunut energia on helppo kerätä talteen.
- Puhdistaa tietty alue tai sen läpi kulkeva kohde.

MAAGISTA TAIKAYMPYRÄÄ, KAARTA, ETTÄ VIIVAA VOIDAAN KÄYTTÄÄ HYVÄÄN, ETTÄ PAHAAN TARKOITUKSEEN (niinkuin kaikkia muitakin maagisia/ okkulttisia taikakeinoja eli energiaan vaikuttamista ja muuttamista tähtääviin keinoihin) RIIPPUEN KÄYTTÄJÄN TARKOITUSPERISTÄ!!!

19.3.-04 päivitys: Nykyisellään wiccat käyttävät tuollaista ympyrää erottaakseen alueen eli työskentelytilan muusta tilasta ja pyhittää se alue maagista työskentelyä varten, eikä välttämättä suojatakseen itsensä.
Muinaisajan velhot käyttivät suojaympyrää ylläolevan tekstin käyttötarkoituksen mukaisesti esim. manatakseen hengen ko. ympyrän sisälle, jolloin pystyy ko. henkeä käskemään, ohjaamaan ja hallitsemaan.

Usva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu