köh..

Olen kuullut monta kertaa, että spiritismistä on todellisia haittoja jos sen vie liian pitkälle, kuten että voi sairastua vakavasti tai kuolla..
..Siis mitä se tarkoittaa?
Mikä siinä sitten aiheuttaa sen? Mielestäni spiritismi on harmitonta leikkiä..
En ole harrastanut sitä, mutta terve järki lähinnä sanoo, ettei siitä voi seurata mitään..?
Vai?
6264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Haamujen kanssa konsultoimisesta ei sinäänsä lienee mitään haittaa, mutta psyykeen jäävät vaikutukset ovatkin sitten kokonaan toinen juttu. Eli jos sitten kun se haamu sattuukin kolistamaan niitä ullakon nurkkia session aikana se yöuni jää tulevina viikkoina vähemmälle, on hyvinkin mahdollista teloa itsensä viimeisen päälle. Tai joutua lataamoon jos se nyt sitten niin pienestä on kellään kiinni.

Äänestä
  • Enkä nyt puhu kenestäkään vessassa kusella olevasta mieshenkilöstä.

    Eli siis: kyllä se lataamoon joutuminen joillakin saattaa olla hyvinkin pienestä kiinni - tai jopa pienemmästäkin, jos niikseen tulee. Jos tapulissa on reilusti lepakoita, ei niitä paljoa tarvitse hätistellä että ne lähtevät lentoon. Jos ihmisen psyyken "hardwareen" sisältyy voimakas taipumus psykoottisiin muutoksiin, pienet ja tavallisetkin asiat voivat toimia laukaisevina tekijöinä "sekoamiselle". Terveellistä lienee myöskin tiedostaa se, että jokaista manifestoitunutta psykoositapausta kohden on arvioitu olevan noin kymmenen kappaletta potentiaalisesti psykoottisia latentteja tapauksia.

    Silti, vaikka tietty varovaisuus on varmaankin viisasta, paniikkia lähentelevän varovaisuuden pitäisi hälytellä kelloja. Syystä että rajoittamatta ja eksponentiaalisesti kasvava paniikki johtaa loppuviimeksi psykoosiin.

    Summa summarum: jos kokeileminen jo valmiiksi "pelottaa niin helvetisti", saattaa olla parempi jättää liiemmät kokeilut väliin. Ellei, niin antaa mennä.

    teidän

    Helvetin Pelle

    Äänestä

  • Helvetin Pelle kirjoitti:

    Enkä nyt puhu kenestäkään vessassa kusella olevasta mieshenkilöstä.

    Jep, kokeiltu on jo kaikella mahdollisella, mutta pöntön perkele tuntuu edelleen raksuttavan kuin ruosteinen kello.
    Tai sitten mun kuula on ollut jumissa jo niin pitkään etten havaitse enää asiassa mitään erikoista :D

    Oli miten oli, Pelle puhuu kyllä asiaa - jos ei koe itse olevansa valmis melttoamaan yliluonnollisten voimien kanssa, kannattaa tehdä jotain ihan muuta.
    Niillä kun on sellainen ikävä ominaisuus, että (vertaa eräs toinen puheenvuoroni sähkönjohtavuudesta) jos riittävästi pelkää jotain maagista tapahtuvaksi, on todennäköistä että käy juuri niin.

    Äänestä

  • Aztharoth Hourupää kirjoitti:

    Älkää naurattako... x)))

    Hahahhahahahahehhehhehahah...

    Äänestä

Kyllä siitä voi seurata. Magiaa opetellessa voi järki lähteä, jos ei ole varovainen. Tämä on ihan kylmä alan standardi. Tietysti jos on joku puhtoinen teosofi, joka pukeutuu aina valkoisiin, rukoilee jumalaa ja syö vihanneksia, niin ei sekoamisesta ole paljoa vaaraa. Tosin siinä taas sitten saattaa pää niinsanotusti pehmetä... Tällaisia new age tossuja on kyllä nähty.

Magialla voi puuttua asioihin. Se on valtaa. Joka ottaa miekan käteensä, ottaa riskejä ja joutuu kantamaan seuraukset. Magia ei ole ilmaista.

Jos spiritismistä ei seuraa mitään, mistä voisi olla jonkinlaista haittaa, se tuskin on lainkaan silloin spiritismiä, vaan vain jotain mielikuvitusleikkiä. Oikeat esoteeriset kokemukset ovat aina mieltä järkyttäviä, silloinkin kun ne ovat jotenkin hyödyttäviä.

:a:

Äänestä
  • Vakuuttavaa tekstiä osaat vääntää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nora kirjoitti:

Olen kuullut monta kertaa, että spiritismistä on todellisia haittoja jos sen vie liian pitkälle, kuten että voi sairastua vakavasti tai kuolla..
..Siis mitä se tarkoittaa?
Mikä siinä sitten aiheuttaa sen? Mielestäni spiritismi on harmitonta leikkiä..
En ole harrastanut sitä, mutta terve järki lähinnä sanoo, ettei siitä voi seurata mitään..?
Vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu