Kanilämpöä

koteihin, mitäs mieltä ollaan. Toisaalta mikäs olisi sitten vaihtoehtona, ravintola-annos?
4206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Tuhansia puolikesyjä kaneja ammutaan vuosittain Tukholman keskustassa. Iltapäivälehti Aftonbladetin mukaan kanit poltetaan ja lämpö otetaan talteen.

    Tukholman kaupunki pitää kaneja tuhoeläiminä ja on antanut määräyksen niiden hävittämisestä. Viime vuonna Tukholmassa ammuttiin kuutisentuhatta pupua.

    Aiemmin kanit vietiin kaatopaikalle, mutta EU:n direktiivi kielsi käytännön 2006. Nyt raadot kootaan yhteen ja niitä säilytetään suurissa pakastimissa odottamassa kuljetusta polttolaitokseen Karlskogaan Värmlantiin. Siellä niistä tulee bioenergiaa, kertoo kaupunkilehti Vårt Kungsholmen.

    -Minä kyllä haluaisin ehdottmasti asua paikassa, jota lämmitetään sillä tavoin, sanoo Ruotsin vegetaarisen yhdistyksen puheenjohtaja Henrik Sundström ja puree porkkanaa.

    Eläinten oikeus -järjestön puheenjohtaja Kai Zimmerl on yhtä kauhistunut.-Onko se todella totta? eikö kukaan rakasta pupua? Se järkyttää varmasti monia, Karlstadissa asuva Zimmerl toteaa ja ampuu itsensä.

    Äänestä

  • mets .ässä kirjoitti:

    Tuhansia puolikesyjä kaneja ammutaan vuosittain Tukholman keskustassa. Iltapäivälehti Aftonbladetin mukaan kanit poltetaan ja lämpö otetaan talteen.

    Tukholman kaupunki pitää kaneja tuhoeläiminä ja on antanut määräyksen niiden hävittämisestä. Viime vuonna Tukholmassa ammuttiin kuutisentuhatta pupua.

    Aiemmin kanit vietiin kaatopaikalle, mutta EU:n direktiivi kielsi käytännön 2006. Nyt raadot kootaan yhteen ja niitä säilytetään suurissa pakastimissa odottamassa kuljetusta polttolaitokseen Karlskogaan Värmlantiin. Siellä niistä tulee bioenergiaa, kertoo kaupunkilehti Vårt Kungsholmen.

    -Minä kyllä haluaisin ehdottmasti asua paikassa, jota lämmitetään sillä tavoin, sanoo Ruotsin vegetaarisen yhdistyksen puheenjohtaja Henrik Sundström ja puree porkkanaa.

    Eläinten oikeus -järjestön puheenjohtaja Kai Zimmerl on yhtä kauhistunut.-Onko se todella totta? eikö kukaan rakasta pupua? Se järkyttää varmasti monia, Karlstadissa asuva Zimmerl toteaa ja ampuu itsensä.

    nyt ne keksivät missä turvallisesti? voi käydä lämmittelemässä. Iltapäivä lehdet varmaan otsikoivat tuon; kanit hyökkää ihmisten kimppuun!

    Vaan entas jos käykin näin, isossa kerrostalossa syttyy tulipalo. Pelastustiethän perinteisesti on tukittu autoilla joita edestä siirettäessä tällainen ikävä juttu paljastuu haitaten sammutuskaluston paikalle saantia ratkaisevasti tuossa tilanteessa...

    Onko otsikot sitten; kanit aiheuttivat miljoona vahingon, xx kuoli, xxx loukkaantui tuhoisassa palossa.

    Tuulesta temmattua juttuahan tuo vaan miksei täysin mahdollinenkin myös jos kaikki menee pieleen tosipaikan tullen...

    Äänestä

  • Hitsi, kirjoitti:

    se linkki...

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/12/29170&ext=rss

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tukholman kirjoitti:

koteihin, mitäs mieltä ollaan. Toisaalta mikäs olisi sitten vaihtoehtona, ravintola-annos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu