Johonkin on kai hyvä kertoa ajatuksiaan: moni muukin tällä palstalla on kirjoittanut epätietoisuudestaan, kun pikku hiljaa on alkanut epäilyttämään, josko mielenkiinto suuntautuisi kuitenkin omaan sukupuoleen.
Olen seurustellut miehen kanssa muutamaan otteeseen, kerran pidemmästikin. Alun kiinnostuksen jälkeen olen vaipunut suhteessa jonkinlaiseen tottumukseen ja platoniseen olotilaan, jossa toinen ei herätä sen erityisempiä tunteita kuin kämppäkaveri tai tuttava, jonka kanssa voi kyllä mennä kahville, muttei olla läheisemmissä tekemisissä. Koskaan en ole tuntenut suhteessa erityistä intohimoa. Joskus nuorempana pohdin mahdollisuutta, olisinko ehkä tyttöihin päin kallellaan, mutta kun aloin seurustella miehen kanssa, en tätä vaihtoehtoa enää kummemmin miettinyt enkä parisuhdettani kyseenalaistanut.
En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut seksistä (ainakaan miehen kanssa. Naisista ei olekaan muita kokemuksia kuin ajatuksen tasolla). Olin ajatellut, että ehkä vain olen sellainen, jota ei ole tarkoitettu parisuhteeseen ja seksiin. Ja ainakin tällä hetkellä, ajatus siitä, että jakaisin kotini ja sänkyni miehen kanssa, ei houkuta lainkaan. Mutta taas ajatus, että vierelläni olisi mukava nainen, jonka kanssa edellämainitut asiat jakaa, ei tuntuisi lainkaan hullummalta. Mutta vaikka tapaisinkin mukavan naisen ja jopa suhdekin, tulisiko vastaan pian samanlainen yhdentekevyyden tunne.
Mutta mistä voisin olla varma? En ole koskaan ollut naisen kanssa, en tapaillut tai mitään muutakaan. Jospa vain jostain syystä kuvittelen nämä tunteet, ehkä todellisuudessa olen vain parisuhdekelvoton normihetero. Vai voisiko olla, että naiset olisivatkin minua varten, mutta sisäänajettu heteronormatiivisuus on estänyt minua harkitsemasta tätä mahdollisuutta.
Vaikkei suuntautumisellani olekaan suurta merkitystä, niin ilmeisesti (ainakin tällä) ihmisellä on kova tarve lokeroida itsensä jotenkin. Sen jälkeen kun olen alkanut kyseenalaistaa itseäni, on tuntunut melko kummalta mennä sinkkuystävieni kanssa baariin "kattelemaan miehiä". Ja vaikka mieleni tekisi jutella ystävieninkin kanssa näistä ajatuksista, en uskoisi monenkaan ymmärtävän, varsinkin kun seksuaalihistoriani on miesten kirjoittamaa.
Että tämmösiä pohdintoja tänään =)
Olen seurustellut miehen kanssa muutamaan otteeseen, kerran pidemmästikin. Alun kiinnostuksen jälkeen olen vaipunut suhteessa jonkinlaiseen tottumukseen ja platoniseen olotilaan, jossa toinen ei herätä sen erityisempiä tunteita kuin kämppäkaveri tai tuttava, jonka kanssa voi kyllä mennä kahville, muttei olla läheisemmissä tekemisissä. Koskaan en ole tuntenut suhteessa erityistä intohimoa. Joskus nuorempana pohdin mahdollisuutta, olisinko ehkä tyttöihin päin kallellaan, mutta kun aloin seurustella miehen kanssa, en tätä vaihtoehtoa enää kummemmin miettinyt enkä parisuhdettani kyseenalaistanut.
En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut seksistä (ainakaan miehen kanssa. Naisista ei olekaan muita kokemuksia kuin ajatuksen tasolla). Olin ajatellut, että ehkä vain olen sellainen, jota ei ole tarkoitettu parisuhteeseen ja seksiin. Ja ainakin tällä hetkellä, ajatus siitä, että jakaisin kotini ja sänkyni miehen kanssa, ei houkuta lainkaan. Mutta taas ajatus, että vierelläni olisi mukava nainen, jonka kanssa edellämainitut asiat jakaa, ei tuntuisi lainkaan hullummalta. Mutta vaikka tapaisinkin mukavan naisen ja jopa suhdekin, tulisiko vastaan pian samanlainen yhdentekevyyden tunne.
Mutta mistä voisin olla varma? En ole koskaan ollut naisen kanssa, en tapaillut tai mitään muutakaan. Jospa vain jostain syystä kuvittelen nämä tunteet, ehkä todellisuudessa olen vain parisuhdekelvoton normihetero. Vai voisiko olla, että naiset olisivatkin minua varten, mutta sisäänajettu heteronormatiivisuus on estänyt minua harkitsemasta tätä mahdollisuutta.
Vaikkei suuntautumisellani olekaan suurta merkitystä, niin ilmeisesti (ainakin tällä) ihmisellä on kova tarve lokeroida itsensä jotenkin. Sen jälkeen kun olen alkanut kyseenalaistaa itseäni, on tuntunut melko kummalta mennä sinkkuystävieni kanssa baariin "kattelemaan miehiä". Ja vaikka mieleni tekisi jutella ystävieninkin kanssa näistä ajatuksista, en uskoisi monenkaan ymmärtävän, varsinkin kun seksuaalihistoriani on miesten kirjoittamaa.
Että tämmösiä pohdintoja tänään =)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kirjoituksessasi on paljon tuttua. Minun kokemukseni mukaan aika monet naiset kokevat jonkinlaisen seksuaalisen heräämisen reilusti aikuisella iällä, myös keski-ikäisenä. Minun suppean kokemusmaailmani mukaan näin voi olla sekä lesbo- että heteronaisilla, so. naisilla ylipäätään.
Ei ole ehkä kaikkein tärkeintä voida lokeroida itseään johonkin lokeroon, mutta on ymmärrettävää että ihminen miettii omia tuntemuksiaan: olenko seksuaalinen, mihin mahdollinen seksuaalisuuteni suuntautuu.
Aika harva kai loppujen lopuksi on 100% varma suuntautumisestaan. Minä ajattelisin lokeroiden sijaan mieluummin niin, että seksuaalisuus on jana, jolla ihmiset sijoittuvat eri kohtiin ja suurin osa sijoittuu muualle kuin aivan päihin tai täsmälleen keskelle. Ja janalla voi siirtyä ainakin jonkin verran.
Epäilet että kuvittelet tunteet naisia kohtaan. Mutta ajattelepa jotain nuorta, vaikka 15-vuotiasta jolla ei ole mitään kokemusta seksuaalisesta suhteesta. Kuvitteleeko hänkin kaikki tunteet? Mikä tunne on tosi tunne ja mikä kuviteltu tunne? Ajattelisin, että ns. kuviteltu tunne voi olla toive, mutta kyllä sen huomaa jossain vaiheessa jos toive on vain päässä eikä ole tunnetta syvällä vatsanpohjassa ja joka paikassa. Minä joskus nuorena halusin olla rakastunut opiskelutoveriini, joka oli kaikin tavoin ihana. Tein erilaisia rakastumisriittejä, piirtelin hänen kuvaansa jne. ehkä tuottaakseni rakastumista mutta en oikeasti ollut tippaakaan rakastunut. Jossain vaiheessa sen vaan tajusi.
Tämä nyt kuulostaa lattelta mutta sanon silti: elä ja ole utelias, voi olla että saat vastauksia kysymyksiisi. Etukäteen et voi tietää miltä suhde naisen kanssa tuntuu ja tuleeko latteus vai ei. Mutta ensin tarvitaan se joku tietty nainen, jonka mahdollisesti tapaat. Ja jos latteus tulee jonkun naisen kanssa niin eihän se tarkoita että se tulisi kaikissa naissuhteissa.
Äh, yritin olla rohkaiseva mutta juutuin ympäripyöreyksiin.
Hei, olen kohta kolmekymppinen nainen. Kirjoitukset tuntuivat hyvin tutuilta. Olen seurustellut aikaisemmin vain miesten kanssa ja takana on kaksi viiden vuoden suhdetta. Mullekin kumppanini tuntuivat enemmän kavereilta ja seksi ei mitenkään hirveästi innostanut heidän kanssaan. Olen joskus nuorempana humalassa suudellut ystävääni, mutta muita kokemuksia naisten kanssa mulla ei ole. Viime keväänä heräsin toden teolla ajatukseen, että haluaisin seurustella naisen kanssa. Välillä tuo tunne tuntuu jotenkin pelottavalta ja en ole varma mitä tunnen. Olen antanut itselleni aikaa kuulostella.. Olen pohtinut miessuhteitani ja niissä koin aina "jonkin asian" olevan pielessä, en vain tiennyt mikä se voisi olla.
Haaveilen naisista ja haluaisin kovasti tavata jonkun.. Seksi miesten kanssa ei kiinnosta yhtään, tulee todella huono olo pelkästä ajatuksesta. Olisi kivaa tavata joku ja edetä rauhallisesti. Toivottavasti se päivä vielä koittaa!
Itseään ja sisintään kannattaa kuunnella, elämä voi muuttua täysin.
toivottavasti löydät jonkun ihanan naisen! mäkään en ole ikinä ollut naisen kanssa mutta haluaisin kyllä olla! en ole kyllä oikein uskaltanut lähestyä ketään.. nyt olen taas ihastunut ja yritän rohkastua ottamaan selvää tästä typystä:)
Olen seurustellut vain kerran, miehen kanssa.. se ei kauaa kestänyt:D ei edes suudeltu kun mua ei oikeen sitten se kiinnostanut ja siihen se jäi.. silloin mietin kyllä että mitä ihmettä? miksen halua olla intiimimmin tän mukavan miehen kanssa mutta en uskaltanut myöntää itselleni että naiset on mun juttu.. ehkä vielä rohkaistun:)
Kirjoitukset ovat niin tuttuja, mietinnät kuin omasta päästäni. :) Itse lähentelen kolmeakymppiä iässäni, on lapsiakin eli heterosuhde tuttu, MUTTA, samat on tuntemukset. Rakastan toki miestäni, mutta lähinnä kaverillisella, sisarillisella tavalla, ja yhteiset vuodetkin (niitä 10 takana) on toki hitsannut meitä yhteen. Mutta kun en tunne intohimoa, en halua seksiä, en oikein mitään mikä kuuluisi avioliittoon. Ajattelen naisia paljon, mietin millaista se olisi. Tuntisinko silloin jotain syvemmin? Nyt joku sanoo että minulla on vain kriisi avioliitossani, ei se niin kuitenkaan ole. Tälle on tuntunut aina miesten kanssa...
Olen ollut ihastunut naiseen ja voi luoja mille on tuntunut istua edes ihastuksen kohteen vieressä! Joka paikkaa ihan todella kihelmöi ja vatsa vääntää, punastuttaa. En ole ikinä kokenut tuollaista miehen kanssa...
Minäkin annan itselleni aikaa ja tunnustelen mille tuntuu, ja luulen että vaikka saisinkin selkoa tunteisiini, en voisi koskaan jättää miestäni... Hän on sentään lasteni isä. Ehkä elän ikuisesti heterosuhteessa ja ajattelen vain naisia.. En tiedä, kaikki jää nähtäväksi tässä elämässä.
itse olen juuri samassa tilanteessa. ja olen päättänyt olla utelias ja katsoa mitä elämä tuo... niin on käynyt että olen sydänjuuriani myöten rakastunut ihanan naiseen, ja pian tulen elämään lapseni kanssa sateenkaariperheessä. tällaista oloa en ole koskaan kokenut, näin syvää ja kaunista. miehen ´kanssa meillä oli hyvä ja pitkiä suhde, mutta ehkäpä minun puolestani enemmänkin kaverillinen... toki tässä vaatii minultakin voimia päästää hänestä irti, mutta tiedän nyt mitä haluan. koska uskalsin olla rohkea ja katsoa sisimpääni...
Suurin osa kirjoituksetasi voisi olla suoraan omasta elämästäni! Varsinkin seuraavat kommentit "Olen seurustellut miehen kanssa muutamaan otteeseen, kerran pidemmästikin. Alun kiinnostuksen jälkeen olen vaipunut suhteessa jonkinlaiseen tottumukseen ja platoniseen olotilaan, jossa toinen ei herätä sen erityisempiä tunteita kuin kämppäkaveri tai tuttava, jonka kanssa voi kyllä mennä kahville, muttei olla läheisemmissä tekemisissä" ja "En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut seksistä".
Vähän sattumalta tutustuin jotain vuosia sitten naiseen josta tuli ensin kaveri ja sitten enemmänkin ja ensimmäinen kerta elämässäni ymmärsin, mitä toisen rakastaminen oikeesti on :)
Minustakin lokeroiminen on jotenkin harmillista. Olen itse ollut sekä naisten että miesten kanssa, ihastunut molempiin, naisiin tosin yleensä enemmän ja vahvemmin. Pelottaa nyt vaan kertoa eräälle mielenkiintoiselle tytölle tästä historiastani jos on se vaara etten biseksuaalisuuteni takia hänelle kelpaisi. Jos muutenkaan siis, mutta tämä syy olisi tosi harmillinen.
helppo ratkaistava.
En tiedä? Ei kai siinä mitään menetä jos vähän ottaa asiasta selvää.
Ainakin yrittää päästä itsestään selville.
On paljon helpompi ja vähemmän pelottavaa tutustua niihin "kaverimieleisiin"..
Mitä jos tutustut siihen ihmiseen, joka saa jotain tuntemuksia aikaan sinussa, vaikka hän ei olisi sen tyyppinen mihin olet tottunut? Mies tai nainen who cares.