pieni metsikkö

Ostin kesällä vapaa-ajan paikan 2.5 ha maineen. Suurin osa noin 2 ha on metsää joka koostuu lähinnä suurista kuusista, muutamista suurista männyistä ja koivuista.
Metsä on osittain hyvin tiheää ja siellä on viime kevään myrskyn kaatamia suuria tukkeja muutamia korjaamatta.
Kiinteistövälittäjä mainitsi metsän olevan muutaman vuoden kuluttua päätehakkuu kypsää.
Aluksi olin ostamassa vain rakennuksia ½ha tontilla, mutta kun metsäkin oli myynnissä ostin senkin koska pelkäsin jos omistaja myy tai hakkauttaa sen itse, niin maisema mökkini ympärillä menisi pilalle.
Nyt haluaisin tietää pitäisikö minun liittyä johonkin metsänhoitoyhdistykseen tai muuta vastaavaa velvoitetta.
En aio tehdä muita toimenpiteitä metsässä kuin teettää ne kaatuneet rungot haloiksi.
Sitten kun aikaa riittää voin harvennella pahimpia tiheiköitä.
Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta metsän omistamisesta. Lisäksi asiaa pahentaa vielä se, että olen vanhempi naishenkilö, joten ymmärtänette minun tarvitsevan ihan alkeellisiakin neuvoja.
Kiitos jo etukäteen jos joku haluaisi vastata.
16598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

soita paikaliseen mhy.ja kysäse sieltä neuvoa..saat ainakin luotetavaa tietoo

Äänestä

Vapaa-ajantontin yläraja on 2ha, ja sitä suuremmat katsotaan metsätilaksi. Todennäköisesti maapahjasta ei mene edes kiinteistöveroa - kiitos kepun. Joudut varmaan väkisin maksamaan metsänhoitomaksua, ellei Sirkka-Liisa ehdi muuttaa lakia enen sitä. Koska kyseessä on metsätila, niin sulla on oikeus metsävähenykseenkin, kysy lisää mhy:stä

Metsälläsi saat ilman lupaa tehdä mitä vain, paitsi päätehakkuun. Kaadata suurimmat puut ja sahauta siitä rakennuspuutavara mökkiäsi varten.

Äänestä

Metsänhoitomaksua ei mene. Rajat on 4ha etelässä, 7 Oulussa, 12 ha lapissa (linkki)

http://www.metsakeskus.fi/web/fin/palvelut/viranomaispalvelut/mh_maksusta_vapauttaminen/etusivu.htm

Ey tarvitse MHY:ta todennäköisesti yhtään mihinkään. Pinta-alasi on aika pieni ja metsätaloudellinen tuotto aika vaatimatonta. Tuntuisi siltä, että tässä tapauksessa maisemalliset ja luonnonsuojelulliset arvot ovat etusijalla (jos nyt ei sulla ihan viimeisestä eurosta ole kiinni).

Teetä ne tuulenkaadot polttopuiksi, mutta entäs jos jätät niitäkin muutaman sinne tänne lahoamaan ja ötököiden möyhittäväksi. Huolehdi siitä, että näkymä mielyttää juuri sinun omaa silmääsi ja sillä hyvä. Jos haluat valoa rakennustesi ympärille, kaadata "tonttia isommaksi" jne., pehmeällä kädellä. Jos hakkaat sen uudistuskypsän metsäsi esim. aukoksi, menee kuitenkin se 10 vuotta (etelässä) että edes pahin raiskiovaihe peittyy. Vielä silloinkin näky voi olla aika shokeeraava.

Äänestä

Vaikka ei tarvisikaan liittyä alueelliseen metsänhoitoyhdistykseen niin soita sinne ja sovi aika metsäneuvojan kanssa. Saat tietoa miten kannatta palstaa hoitaa tai jättää hoitamatta. Puuhapalstana ihan mukava mökkiympäristö.

Äänestä
  • Kiitos neuvoista jokaiselle vastanneelle!
    Sain niistä tosi hyviä vinkkejä kuinka edelleen toimia.
    Rakennusten ympärillä on se ½ ha aukeata, joten siihen aion istuttaa pensaita ja puita.
    Itse en tarvitse tukkeja rakentamiseen, koska päärakennus on 85m2 kerrosala kahdessa kerroksessa käsinveistetystä järeästä pyöröhirrestä ja varasto-liiterirakennuskin on hyväkuntoinen, lisäksi on rantasauna-takkatupa joenrannalla ja pyöröhirsinen grillikota. Enempää rakennuksia en tarvitsekaan.
    Maisemallisesti haluan säästää metsän mahdollisimman koskemattomana, mutta kuitenkin hoidetun näköisenä.
    Joen rannalla on rinteessä kiinteistövälittäjän kertoman mukaan muutamia suojeltuja kuusia, mutta en tiedä mitä ne voisivat olla kun näyttävät kaikki niin samanlaisilta.
    Onko tietoa siitä merkitäänkö ne jollain lailla, vai mistä saisi tietää mitkä ne ovat ?
    Joen, tai oikeastaan puron yli on kaatunut ikivanhoja puita, joista osa on jo lahoamassa ja saavat minun puolestani sellaiseksi jäädäkin. Ainoastaan saunarannan uimapaikan olen raivannut.
    Saakohan joesta kalastaa, siinä nimittäin näkyy olevan ainakin ahvenia ja särkiä.
    Rapuja pyydystettiin parikymmentä kappaletta saunarannasta.
    Ps. tämä on mukava palsta kysellä neuvoja kun tänne kirjoittelevat asialliset ihmiset, jotka haluavat auttaa.

    Äänestä

  • nainen 60 ja risat kirjoitti:

    Kiitos neuvoista jokaiselle vastanneelle!

    saa kalastaa.jos ei oo rauhoitettu joki..mato onki on jokamiehen oikeutta ,virveliin tarvitaan lupa samoiten verkko ,katiska..no natura määrää suoja vyöhkeet vesistöjen varsille.oliko jokeen noin 5m.ei niitä merkailla nauhoilla tai muuten mut hakkuissa säästetään.ja tuo raja ei estä raivaamasta esm pajuja rannasta koskee vaan niitä isoja kuusia....

    Äänestä

  • 345fxt kirjoitti:

    ravustamistakin jo harrastettiin.

    Äänestä

  • luvatonta kirjoitti:

    ravustamistakin jo harrastettiin.

    Tänä aamuna on otettu yhteyttä kalastuskuntaan ja saatu luvat verkoille ja katiskalle.
    Kalastuskunta myönsi myös luvan rapumerroille, joita toistaiseksi on vain yksi kappale.
    Hankin ehkä ensi kesänä lisää. Nythän ravustuskausi on jo loppunut.
    Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

    Äänestä

  • nainen 60 ja risat kirjoitti:

    Kiitos neuvoista jokaiselle vastanneelle!
    Sain niistä tosi hyviä vinkkejä kuinka edelleen toimia.
    Rakennusten ympärillä on se ½ ha aukeata, joten siihen aion istuttaa pensaita ja puita.
    Itse en tarvitse tukkeja rakentamiseen, koska päärakennus on 85m2 kerrosala kahdessa kerroksessa käsinveistetystä järeästä pyöröhirrestä ja varasto-liiterirakennuskin on hyväkuntoinen, lisäksi on rantasauna-takkatupa joenrannalla ja pyöröhirsinen grillikota. Enempää rakennuksia en tarvitsekaan.
    Maisemallisesti haluan säästää metsän mahdollisimman koskemattomana, mutta kuitenkin hoidetun näköisenä.
    Joen rannalla on rinteessä kiinteistövälittäjän kertoman mukaan muutamia suojeltuja kuusia, mutta en tiedä mitä ne voisivat olla kun näyttävät kaikki niin samanlaisilta.
    Onko tietoa siitä merkitäänkö ne jollain lailla, vai mistä saisi tietää mitkä ne ovat ?
    Joen, tai oikeastaan puron yli on kaatunut ikivanhoja puita, joista osa on jo lahoamassa ja saavat minun puolestani sellaiseksi jäädäkin. Ainoastaan saunarannan uimapaikan olen raivannut.
    Saakohan joesta kalastaa, siinä nimittäin näkyy olevan ainakin ahvenia ja särkiä.
    Rapuja pyydystettiin parikymmentä kappaletta saunarannasta.
    Ps. tämä on mukava palsta kysellä neuvoja kun tänne kirjoittelevat asialliset ihmiset, jotka haluavat auttaa.

    Voisiko kuuset olla suojeltuja metsälain kymppi pykälän vuoksi (Monimuotoisuuden säilyttäminen ja erityisen tärkeät elinympäristöt). Eli kuuset ovat suojeltuja lähinnä suojavyöhykkeenä tuolle purolle. Luonnontilaisen puron välitön lähiympäristö pitää säilyttää.

    Äänestä

  • metsä vastaa kirjoitti:

    Näinhän se tietysti onkin. Ne kaikki kuuset onkin rauhoitettu sen puron varrelta eikä vain joitakin erikoiskuusia. Varmaan koivut ja männytkin on rauhoitettuja.
    Itseäni se ei todellakaan haittaa, päinvastoin, on hyvä kun ovat säästyneet hakkuilta.
    Tässä purossa on saunarannan kohdalla leveyttä vain nelisen metriä ja syvyyttä alle kaksi metriä. Yläpuolella virtaa on parinsadan metrin päässä vanha käytöstä poistettu vehnämylly ja naapurilla on siinä koskessa generaattori josta tulee heille sähköä. Minun rantani kohdalla virta on heikentynyt ja alempana puro levenee puolta leveämmäksi ja samalla madaltuu ehkä alle metrin syvyiseksi. Ranta on jyrkkää ja kivikkoista. Veneellä, eikä edes kanootilla pysty liikkumaan kun puron pohja on kovin kivikkoinen ja joistain kohdista kovin matalakin, lisäksi on puron yli ikivanhoja kaatuneita puita.
    Täytyy tutustua paremmin noihin Natura määräyksiin, ettei tule tehtyä laittomuuksia.

    Metsälain kymppipykälä ei aseta minkäänlaisia suojeluvaatimuksia, ainoastaan rajoitteita sille miten metsää käsitellään. Eli hakkuut ei ole kiellettyjä. Suojelu tapahtuu luonnonsuojelulain puitteissa ei metsälain. Tämä vaan ihan tarkennuksena.

    jokena, kun on noinkin leveä ja syvä. Missä kulkenee joen ja puron raja? Nauti metsästäsi. Minulla on vähän enemmän, jota raivaan vahvoilla oksasaksilla ja raivaussahalla. Itselläni on myös järvenrantamökki ja tontti on kolmannes hehtaari. Olen miettinyt, että puita pitäisi kaataa, etteivät kaatuisi mökin päälle. Joku sanoi, että kaada pois äläkä kysele keltään. Liekö asia ihan noinkaan?

    Äänestä

  • eri asia kirjoitti:

    kiitos tarkennuksesta.
    Täytyy ottaa selvää onko niitä kuusia suojeltu sitten luonnonsuojelulain perusteella.
    Ehkä MHY osaa selvittää asian.

    Äänestä

  • sibyllavon kirjoitti:

    jokena, kun on noinkin leveä ja syvä. Missä kulkenee joen ja puron raja? Nauti metsästäsi. Minulla on vähän enemmän, jota raivaan vahvoilla oksasaksilla ja raivaussahalla. Itselläni on myös järvenrantamökki ja tontti on kolmannes hehtaari. Olen miettinyt, että puita pitäisi kaataa, etteivät kaatuisi mökin päälle. Joku sanoi, että kaada pois äläkä kysele keltään. Liekö asia ihan noinkaan?

    Kertoi sen olevan isomman joen sivujoki, joka ei täytä joen kriteereitä siinä mielessä kun siinä ei voi soutaa veneellä läpi. On paikoittain liian kapea ja leveiltä kohdin ei tarpeeksi syvä.
    Minusta on samantekevää onko se luonnonoja, puro vai joki.
    Lähinnä kiehtoo sen korpimainen maisema ja solina. Kesällä siinä oli paljon sudekorentoja ja upeita smaragdinvihreitä neitokorentoja.
    Ensi kesänä aion retkeillä sen joen alavirtaan noin kahden kilometrin matkan jossa se laskee järveen.

    Olen tullut vähän araksi noitten puitten kanssa.
    Muutama vuosi sitten kaadatin palolaitoksen metsurilla kaupunkitontiltani valtavan lehtikuusen.
    Se oli liian lähellä katua, sekä naapurin- että omaa taloani. Pelkäsin myrskyn voivan kaataa sen.
    En ollut tehnyt kirjallista anomusta rakennuslautakunnalle puun kaatamisesta, eikä metsurikaan lupia kysellyt.
    Jostain oli sitten mennyt tieto tästä luvattomasta puunkaadosta rakennusvirastoon ja jouduin tekemään selkoa asiasta.
    Hankin lausunnon puun kaataneelta metsurilta, sekä naapureilta, jotka tietysti puolsivat puun kaatoa. Selvisin suullisella huomautuksella ja kehoituksella jos muita puita aion kaataa hakemaan virastolta luvan.
    Omistan moottorisahan, mutta en uskalla käyttää sitä itse, joten raivaamiseni rajoittuu vain mitä tavallisella sahalla ja kassaralla pystyn tekemään.

    Äänestä

  • nainen 60 ja risat kirjoitti:

    Tänä aamuna on otettu yhteyttä kalastuskuntaan ja saatu luvat verkoille ja katiskalle.
    Kalastuskunta myönsi myös luvan rapumerroille, joita toistaiseksi on vain yksi kappale.
    Hankin ehkä ensi kesänä lisää. Nythän ravustuskausi on jo loppunut.
    Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

    Hommaa hyvä nainen ainakin kuusi mertaa lisää. Ei ole oikein järkeä, jos yhden merran kokoanissaalis on vaikka neljä kolme rapua ja syöjiä on viisi .... kuudella merralla saa jo todennäköisesti enemmin.

    Äänestä

  • mökkiravustaja kirjoitti:

    Hommaa hyvä nainen ainakin kuusi mertaa lisää. Ei ole oikein järkeä, jos yhden merran kokoanissaalis on vaikka neljä kolme rapua ja syöjiä on viisi .... kuudella merralla saa jo todennäköisesti enemmin.

    Aioinkin ensi kesänä hankkia muutaman merran lisää.
    Ei tarvitse sitten torilta hakea lisärapuja, niin kuin viime kesänä jouduin tekemään, kun pidin rapujuhlat.
    Minulla jo niihin ravunsyöttikaloihin meni varmaan enemmän rahaa, kuin mitä tuli saaliiksi rapuja, mutta harrastuksestahan saa aina maksaa.
    Hankin myös katiskan, jolla voin pyydystää edes ne ravunsyöttikalat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen 60 ja risat kirjoitti:

Ostin kesällä vapaa-ajan paikan 2.5 ha maineen. Suurin osa noin 2 ha on metsää joka koostuu lähinnä suurista kuusista, muutamista suurista männyistä ja koivuista.
Metsä on osittain hyvin tiheää ja siellä on viime kevään myrskyn kaatamia suuria tukkeja muutamia korjaamatta.
Kiinteistövälittäjä mainitsi metsän olevan muutaman vuoden kuluttua päätehakkuu kypsää.
Aluksi olin ostamassa vain rakennuksia ½ha tontilla, mutta kun metsäkin oli myynnissä ostin senkin koska pelkäsin jos omistaja myy tai hakkauttaa sen itse, niin maisema mökkini ympärillä menisi pilalle.
Nyt haluaisin tietää pitäisikö minun liittyä johonkin metsänhoitoyhdistykseen tai muuta vastaavaa velvoitetta.
En aio tehdä muita toimenpiteitä metsässä kuin teettää ne kaatuneet rungot haloiksi.
Sitten kun aikaa riittää voin harvennella pahimpia tiheiköitä.
Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta metsän omistamisesta. Lisäksi asiaa pahentaa vielä se, että olen vanhempi naishenkilö, joten ymmärtänette minun tarvitsevan ihan alkeellisiakin neuvoja.
Kiitos jo etukäteen jos joku haluaisi vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu