...nimittäin sellaista lasten / nuorten kirjaa, jossa piti ratkoa erilaisia mysteereitä, esimerkiksi piti löytää reitti kivikon halki "linnaan", kun nousuvesi oli matalalla. Ratkaisut olivat mielestäni kirjan lopussa. Nimi taisi olla kummitus-jotain. Luin kirjaa kun olin ala-asteella, eli tuossa noin 90-luvun alussa. Kirja oli suomenkielinen, mutta mielestäni suomennettu. Ja jos vielä muistan oikein, niin mielestäni näitä oli ainakin 2 erilaista kirjaa. Tämä mitä kuvailin, oli sinikantinen (valkoinen selkämys), hieman leveämpi kuin A4. Mikäköhän tämä kirjan nimi tai tekijä olisi ollut kun niin haluaisin sellaisen vielä löytää jostain!
Muistaakohan joku, kun itse en...
2
879
Vastaukset
- nimetön.
Mutten millään muista kirjan nimeä.
Näitä tämän tyyppisiä ongelma / "valitse oma reittisi" tyyppisiä kirjoja julkaistiin joskus 70- ja 80-luvulla paljon. 90-luvun alku oli otollista aikaa saada sellaisia käsiinsä.
Muistaakseni kuvailemasi kirjan lisäksi sarjaan kuuluin aikamatka Antiikin Roomaan. Muistan myös tosiaan kuvailemasi kaltaisen kirjan. Nimi ei vain tosiaan tule mieleen.
Minulla on muutama vastaava kirja säilössä "jossakin" = äitini asunnon häkkivarastoon laitetuista joistakin lukemattomista pahvilaatikoissa, johon lapsuuteni aikana keräämäni roina on säilötty (kerrostalojen häkkivarastot ovat täynnä vaikka mitä aarteita, esimerkiksi nykyisen vuokra-asuntoni häkkivarastoon on entiset asukkaat jättäneet ties mitä, mm. useita laatikoita vanhoja kirjoja ja sarjakuvalehtiä, varasto siis jo muuttaessani lähes ääriään myöten täynnä!).
Muistan kyseisten kirjojen yhden alatyypin kuitenkin hyvin: Valitse oma seikkailusi.
Näissä kirjoissa ei varsinaisesti ratkaistu ongelmia, vaan ainoastaan valittiin mille sivulle seuraavaksi käännetään, esimerkiksi:
http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=117357249- Muistamaton
...avustasi - sain myös vastauksen täältä ja tämä on juuri se kirja, mitä etsin. :)
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?id=9c7b4bb7-1642-4eec-8271-c4469a71ed9b
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471012
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153902Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717837- 88812
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182790Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka49697