Kun äiti/isä sairastaa

Hatunnosto sinulle joka jaksat silti pysyä positiivisena ja avoimena elämälle.

satu50 kirjoitti:

Hatunnosto sinulle joka jaksat silti pysyä positiivisena ja avoimena elämälle.

Meillä on lomitusoikeus ja kodinhoitajaa tarjotaan usein,muttemme ainakaan vielä ole ottaneet.Jos mies on kipeä(tosi harvoin)niin tekee minkä pystyy samoin kuin minä.Viimeksi olin pedissä 6 vuotta sitten kun oli kuume,flunssaa tms ei oikein voin jäädä potemaan.Eli jos ei tolpillaan pysy niin sitten lepäämään,niin kauan kun pystyssä on niin se on jatkettava: )

satu50 kirjoitti:

Hatunnosto sinulle joka jaksat silti pysyä positiivisena ja avoimena elämälle.

Elämä on rankkaa jos ajattelee että se on sitä. Vaikeina aikoina mietin että onhan tämä taas vähän rankkaa mutta kohta helpottaa. Lapset kasvavat koko ajan ja omalla tavallaan se helpottaa elämää ja arkea. Toki tuo uusia asioita ja onhan se totta että pienet lapset, pienet murheet ja isot lapset, isot murheet. Minulla on ihanat naapurit ja jos oikein tiukka paikka tulee niin sieltä saan kyllä apua. Mutta esim. sairastaessani ei ole tullut pyydettyä sieltä apua vaan olen ajatellut, että tämä ei vielä niin tarpeellinen tilanne. Toista on kun lähden viemään yhtä lasta päivystykseen ja toiset jää kotiin. Silloin apu on tarpeen mutta omalla kohdalla on korkea kynnys kysyä. Nyt olen vähän enemmän naapuriapua pyytänyt siihen että pääsen "vapaalle". Kyllä sitä näköjään tarvitse joskus aikaa jolloin saa olla ilman lapsia.