Erityisoppilas voi olla integroituna vaikka joka ikisessä aineessa. Erityisoppilaan status ei edellytä käytöshäiriöitä, vaan sellaisen voi saada esimerkiksi lukihäiriön perusteella. Erityisoppilaan integroituminen luokkaan tuo terveille oppilaille sellaisen edun, että he oppivat näkemään elämää vähän laajemmaltikin kuin ainoastaan kauniiden ja rohkeiden näkökulmasta. He huomaavat, että on täysin mahdollista viettää aikaansa sellaisen ihmisen seurassa, joka ei esimerkiksi kolmannella luokalla ole vielä oppinut kunnolla lukemaan. He huomaavat, että vaikka joku on erityisoppilas, se ei tarkoita sitä, etteikö hän voisi olla hyvä tyyppi ja mukava kaveri - edellyttäen tietysti, että sen terveen lapsen vanhemmat eivät ole syöttäneet omia ennakkoluulojaan kovin törkeästi sille lapselleen.
Erityislasten integroinnissa täytyy noudattaa suurta huolellisuutta: aina integraatio ei ole erityislapsen edun mukaista. Joskus voi olla hänen itsetunnolleen ja itseluottamukselleen suorastaan tuhoisaa laittaa hänet väkisin opiskelemaan sellaiseen luokkaan, jossa ei ole edellytyksiä ottaa huomioon hänen erityistarpeitaan. Henkilökohtaisen avustajan tai ainakin luokka-avustajan käyttöä ei pitäisi integraatiotilanteissa kaihtaa, ja opettajan tulisi muistaa, että avustaja ei ole mikään opettajan piika tai renki. Avustaja ei ole paikalla, jotta voisi kipaista monistamassa opettajan puolesta, leikata valmiiksi osia askarteluun koko luokalle, tai jotta hän voisi teroittaa luokan värikynät. Hän on paikalla lasta tai lapsia varten, auttamassa, ohjaamassa ja neuvomassa apua tarvitsevaa yksilöä, ja sitä työtä hänen tulisi saada tehdä, koska siitä hänelle maksetaan.
0Äänestä
Koulunkäynnin ohjaaj
ei välttämättä haeta luokan etua, vaan yksittäisen oppilaan etua. Esimerkiksi pienryhmän oppilas, jolle on diagnosoitu lievä kehitysvamma, hyötyy yleisopetuksen matikan tunnista, jos hänellä huomataan olevan sillä alueella normaalit taidot. Koulunkäynninohjaaja on tukena oppilaalle näillä tunneilla, jos tarvitaan. Integraation avulla voidaan oppilasta "totuttaa" yleisopetuksen luokkaan, koska josku käy niinkin, että diagnoosi puretaan ja lapsi siirtyy yleisopetukseen.
Ja täytyy sanoa, että toisinaan pienryhmän oppilas onkin esimerkkinä yleisopetuksen oppilaille mm. käyttäytymisessä:)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erityisoppilas voi olla integroituna vaikka joka ikisessä aineessa. Erityisoppilaan status ei edellytä käytöshäiriöitä, vaan sellaisen voi saada esimerkiksi lukihäiriön perusteella. Erityisoppilaan integroituminen luokkaan tuo terveille oppilaille sellaisen edun, että he oppivat näkemään elämää vähän laajemmaltikin kuin ainoastaan kauniiden ja rohkeiden näkökulmasta. He huomaavat, että on täysin mahdollista viettää aikaansa sellaisen ihmisen seurassa, joka ei esimerkiksi kolmannella luokalla ole vielä oppinut kunnolla lukemaan. He huomaavat, että vaikka joku on erityisoppilas, se ei tarkoita sitä, etteikö hän voisi olla hyvä tyyppi ja mukava kaveri - edellyttäen tietysti, että sen terveen lapsen vanhemmat eivät ole syöttäneet omia ennakkoluulojaan kovin törkeästi sille lapselleen.
Erityislasten integroinnissa täytyy noudattaa suurta huolellisuutta: aina integraatio ei ole erityislapsen edun mukaista. Joskus voi olla hänen itsetunnolleen ja itseluottamukselleen suorastaan tuhoisaa laittaa hänet väkisin opiskelemaan sellaiseen luokkaan, jossa ei ole edellytyksiä ottaa huomioon hänen erityistarpeitaan. Henkilökohtaisen avustajan tai ainakin luokka-avustajan käyttöä ei pitäisi integraatiotilanteissa kaihtaa, ja opettajan tulisi muistaa, että avustaja ei ole mikään opettajan piika tai renki. Avustaja ei ole paikalla, jotta voisi kipaista monistamassa opettajan puolesta, leikata valmiiksi osia askarteluun koko luokalle, tai jotta hän voisi teroittaa luokan värikynät. Hän on paikalla lasta tai lapsia varten, auttamassa, ohjaamassa ja neuvomassa apua tarvitsevaa yksilöä, ja sitä työtä hänen tulisi saada tehdä, koska siitä hänelle maksetaan.
ei välttämättä haeta luokan etua, vaan yksittäisen oppilaan etua. Esimerkiksi pienryhmän oppilas, jolle on diagnosoitu lievä kehitysvamma, hyötyy yleisopetuksen matikan tunnista, jos hänellä huomataan olevan sillä alueella normaalit taidot.
Koulunkäynninohjaaja on tukena oppilaalle näillä tunneilla, jos tarvitaan. Integraation avulla voidaan oppilasta
"totuttaa" yleisopetuksen luokkaan, koska josku käy niinkin, että diagnoosi puretaan ja lapsi siirtyy yleisopetukseen.