On se niin ihanaa. Täytyy kyllä pienten puolen (0-3-vuotiaiden) hoitajana todeta, että kylläpä olette kotiäidit ja isät tehneet hyvän ratkaisun, kun olette tuoneet pikkuisenne meidän päiväkotiin, jossa me aamusta iltaan kasvatamme teidän lapsianne.
Voi sitä oppimisen riemua, kun lapsi vihdoin 2-vuotiaana oivaltaa, että "siellä se äiti hoitaa sitä pikkusiskoa kotona ja hän joutuu tulla tekemään 9 tunnin työpäivää tähän karmeuteen jossa hoitajan kaikki aika menee vieressä istuvan 11-kk vauvan, ja vastapäätä istuvan vilkkaan pojan kaitsemiseen. Lisäksi on mukavaa, kun oman itkun lisäksi kuuntelee 12 muun lapsen itkua pienessä tilassa, hieman korvaan särkee ehkä. Mutta meillähän on niiin mukavaa!!!".
Onnekseni täytyy sanoa, että oma aikani riittää sentään tämän 11-kk vauvan varhaiskasvatukseen. Onhan se aivan ymmärrettävää, että yleensä vuoden vanha lapsi joka opettelee elämisen perustoimia, kuten: käveleminen, syöminen, käsien pesu, tarvitsee tottakai virikkeitä ja lto.n pedagogista osaamista.
Vanhemmathan ajattelevat vain lapsen parasta tuodessaan vapaa päivinään, kotona turhautuvan VAUVAN päivähoitoon. Ja älkää yhtään tuomitko! Olen minäkin kuullut kaikkea soopaa, kuten "mitä virikkeitä 1-vuotias tarvitsee?" Ei kyllä mene läpi. On päivän selvää, että rinnakkaisleikkejä leikkivä taapero tarvitsee KAVEREITA!!! Siis niitä kavereita jotka näkevät kaverin kädessä olevan lelun eivätkä kaveria! Jos jollekin täytyy selittää tarkemmin, niin kirjastosta saattaa löytyä kehityspsykologiaa selventävää kirjallisuutta.
Sitten aiheeseen miten varhainen päivähoito takaa lapsen menestyksen elämässä?
Vastaus on kristallin kirkas! Tehdäänpä testi, jossa laitetaan 2-vuotiaat Antti (päivähoidossa) ja Pekka (kotihoidossa) samaan tyhjään huoneeseen, laitetaan sinne yksi leikkiauto ja katsotaan kuka vie voiton. Mitähän mahdatte arvailla? ;)
Ovatko vanhemmat todellakin näin sokeita? Pieni lapsi nauttii päivähoidossa olemisesta? Voi se katkera totuus joka sinne seinien taakse jää.
Päiväkoti on kamalaa lapsille, sekä työntekijöille. Valitettavaa on vain, että joka ikinen kerta kun te tuotte lapsenne päivähoitoon ja meille ei ole saatu sijaista, jos joku on poissa ja me joudumme yksin hoitamaan teidän lastanne 12 muun ohessa, MEIDÄT ON VAIENNETTU!
Me hymyilemme teille ja suollamme valheita, kuinka tilanne on täysin hallinnassa. Todellisuudessa EI OLE! Me olemme ristitulessa. Työnantaja, joka vaientaa meidät kaikista niistä laittomuuksista joita työssämme joudumme toteuttamaan lastenne kustannuksella, sekä teidän 1-3- vuotiaiden vanhempien vaatimusten ristitulessa.
Uskokaa tai älkää lastenne hoitopäivä on jotain niin kammottavaa todellisuudessa, että siinä ei paljon yhdestä retkestä poisjääminen paina :D Lisäksi eipä sellaisista se 1-2-vuotias vielä kovin paljon saa irtikään.
Kiristyvät resurssit työntekijöiden suhteen uuvuttavat lapsia ja aikuisia. Ala joka oli ennen kutsumusala kutsuu tänäpäivänä yhä harvempia.
Ne jotka tulevat naurettavasta palkasta huolimatta hoitamaan ihania lapsia, havahtuvat loputtomaan paperisotkuun, ymärtävät todellisuuden ja vaihtavat alaa.
Kaupungit tekevät lastenne kustannuksella säästöjä ja *naps* laitosapulaiset ovat poissa. Ne ovat poissa, jotka aikoinaan saattoivat keretä ottamaan teidän itkevän lapsenne syliin, kun omalla hoitajalla on taas joku palaveri/koulutus!
Valittakaa tästä systeemistä hyvät vanhemmat, sillä me emme voi sitä tehdä! Ja lisäksi ymmärtäkää jo tietyt realiteetit ja lopettakaa se valheelinen "se tykkää olla siellä" puolustelu tähän paikkaan. Vauvojen massahoito on tarkoitettu viimeiseksi vaihtoehdoksi, kun itse ei pysty hoitamaan!
Voi sitä oppimisen riemua, kun lapsi vihdoin 2-vuotiaana oivaltaa, että "siellä se äiti hoitaa sitä pikkusiskoa kotona ja hän joutuu tulla tekemään 9 tunnin työpäivää tähän karmeuteen jossa hoitajan kaikki aika menee vieressä istuvan 11-kk vauvan, ja vastapäätä istuvan vilkkaan pojan kaitsemiseen. Lisäksi on mukavaa, kun oman itkun lisäksi kuuntelee 12 muun lapsen itkua pienessä tilassa, hieman korvaan särkee ehkä. Mutta meillähän on niiin mukavaa!!!".
Onnekseni täytyy sanoa, että oma aikani riittää sentään tämän 11-kk vauvan varhaiskasvatukseen. Onhan se aivan ymmärrettävää, että yleensä vuoden vanha lapsi joka opettelee elämisen perustoimia, kuten: käveleminen, syöminen, käsien pesu, tarvitsee tottakai virikkeitä ja lto.n pedagogista osaamista.
Vanhemmathan ajattelevat vain lapsen parasta tuodessaan vapaa päivinään, kotona turhautuvan VAUVAN päivähoitoon. Ja älkää yhtään tuomitko! Olen minäkin kuullut kaikkea soopaa, kuten "mitä virikkeitä 1-vuotias tarvitsee?" Ei kyllä mene läpi. On päivän selvää, että rinnakkaisleikkejä leikkivä taapero tarvitsee KAVEREITA!!! Siis niitä kavereita jotka näkevät kaverin kädessä olevan lelun eivätkä kaveria! Jos jollekin täytyy selittää tarkemmin, niin kirjastosta saattaa löytyä kehityspsykologiaa selventävää kirjallisuutta.
Sitten aiheeseen miten varhainen päivähoito takaa lapsen menestyksen elämässä?
Vastaus on kristallin kirkas! Tehdäänpä testi, jossa laitetaan 2-vuotiaat Antti (päivähoidossa) ja Pekka (kotihoidossa) samaan tyhjään huoneeseen, laitetaan sinne yksi leikkiauto ja katsotaan kuka vie voiton. Mitähän mahdatte arvailla? ;)
Ovatko vanhemmat todellakin näin sokeita? Pieni lapsi nauttii päivähoidossa olemisesta? Voi se katkera totuus joka sinne seinien taakse jää.
Päiväkoti on kamalaa lapsille, sekä työntekijöille. Valitettavaa on vain, että joka ikinen kerta kun te tuotte lapsenne päivähoitoon ja meille ei ole saatu sijaista, jos joku on poissa ja me joudumme yksin hoitamaan teidän lastanne 12 muun ohessa, MEIDÄT ON VAIENNETTU!
Me hymyilemme teille ja suollamme valheita, kuinka tilanne on täysin hallinnassa. Todellisuudessa EI OLE! Me olemme ristitulessa. Työnantaja, joka vaientaa meidät kaikista niistä laittomuuksista joita työssämme joudumme toteuttamaan lastenne kustannuksella, sekä teidän 1-3- vuotiaiden vanhempien vaatimusten ristitulessa.
Uskokaa tai älkää lastenne hoitopäivä on jotain niin kammottavaa todellisuudessa, että siinä ei paljon yhdestä retkestä poisjääminen paina :D Lisäksi eipä sellaisista se 1-2-vuotias vielä kovin paljon saa irtikään.
Kiristyvät resurssit työntekijöiden suhteen uuvuttavat lapsia ja aikuisia. Ala joka oli ennen kutsumusala kutsuu tänäpäivänä yhä harvempia.
Ne jotka tulevat naurettavasta palkasta huolimatta hoitamaan ihania lapsia, havahtuvat loputtomaan paperisotkuun, ymärtävät todellisuuden ja vaihtavat alaa.
Kaupungit tekevät lastenne kustannuksella säästöjä ja *naps* laitosapulaiset ovat poissa. Ne ovat poissa, jotka aikoinaan saattoivat keretä ottamaan teidän itkevän lapsenne syliin, kun omalla hoitajalla on taas joku palaveri/koulutus!
Valittakaa tästä systeemistä hyvät vanhemmat, sillä me emme voi sitä tehdä! Ja lisäksi ymmärtäkää jo tietyt realiteetit ja lopettakaa se valheelinen "se tykkää olla siellä" puolustelu tähän paikkaan. Vauvojen massahoito on tarkoitettu viimeiseksi vaihtoehdoksi, kun itse ei pysty hoitamaan!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Onneksi kuulun niihin äiteihin jotka eivät tuo noin pientä lasta päiväkotihoitoon. Mutta sitten olen vienyt kyllä 2vuotiaan pph:oon 2 päivää viikossa vuorotyöni takia. Hoisin itse vapaapäivinä. Pakko oli käydä välillä töissä. Sitten tein toisen lapsen ja tämä lapsonen oli jo isompi ja hoito jatkui. Mutta tosiaan 2 pvää viikossa. En koe olevani huono äiti. Tämä kakkonen saa olla kotona myös ainakin siihen 2v.-3v. koska en varmaan töihin mene ihan heti, kun on tulossa jo tässä välissä kolmas. Esikoinen ei ole kyllä mitenkään kärsinyt hoitopaikassa olosta. Pikkusisaruksista ei seuraa vielä ole suuremman ikäeron takia.
Perhepäivähoito onkin pienille alle 3-vuotiaille paras hoitomuoto kotihoidon jälkeen.
Pieni ryhmä ja kodinomaisuus sekä oma tuttu hoitaja koko ajan.
Päiväkotiin ehtii sitten kun ihan oikeasti tarvitsee enemmän virikkeitä ja kavereita.
Mutta jos on mahdollisuus hoitaa lapsensa itse kotona, niin se on kaikkein paras ratkaisu. Lapset on vain hetken pieniä.
Niin, surullista on tämä alle kolmevuotiaiden, heidän vanhempien ja heitä hoitavien kasvattajien todellisuus päiväkotihoidossa. Todellisuus joka pidetään vanhemmilta piilossa koska uskotaan että täten suojellaan vanhempia syyllisyyden tunteilta kun heidän on kuitenkin pakko olla töissä. Hyvää tarkoittava päivähoito tekee kuitenkin karhunpalveluksen sekä lapselle että vanhemmille. Vanhemmat eivät pysty lastaan auttamaan arkeen liittyvien usein hyvinkin stressaavien asioiden kanssa jos hoitaja ei näistä kerro. Vanhemmat tietenkin tällöin uskovat että heidän vaikeutensa kotona liittyvät vain heidän omiin puutteisiin vanhempana eikä siihen että lapsi kiukuttelullaan pyrkii vanhemmille kertomaan asioita ja tunteita päiväkodista. Alle kolmevuotiaalla ei vielä ole kykyä kertoa vanhemmille vaikeista asioista päivähoidossa. Lapsi tarvitsee vielä jatkuvasti turvallisen aikuisen lähelleen aikuisen joka myös pystyy riittävän hyvin kertomaan vanhemille lapsen päivästä yksityiskohtaisesti. Vanhempien kyky ja mahdollisuus ymmärtää mitä pitkä päivähoitopäivä ja ero vanhemmista lapselle merkitsee riippuu täysin siitä miten hyvin ja miten läheisesti päivähoito pystyy auttamaan vanhempia säilyttämään elävä suhde lapseen.
Omalla toiminnallaan ja työtavoillaan, hyvää tarkoittaen, päivähoito on edesauttanut epäsuotuisaa kehitystä jossa vanhemmat ovat joutuneet liian etäälle lastensa arjesta jossa tunnesuhde lapsiin ei enää pelaa.Olen omassa työssäni nähnyt miten etenkin alle 3-vuotiaiden kohdalla on selkeästi nähtävissä miten paljon vaikeuksia sekä lapselle, vanhemmille että hoitohenkilökunnalle tästä suraa.
Todellinen vanhempien ja lasten suhdetta tukeva päiväkodin ja vanhempien yhteistyö toteutuu hyvin heikosti Suomessa. Tähän on lukuisia syitä joihin paneutuminen ja niihin vaikuttaminen muulla kun "oikeiden fraasien" tai lisääntyvien lappusten tasolla, joissa paljon hienoja sanoja peräkkäin kasvatuksesta ja tavoitteista, joita tarkastellaan pari kertaa vuodessa ja sitten pistetään mappiin odottamaan seuraavaa vuotta.
On myös surullista että tilanne päivähoidossa on jatkunut näin pitkään. Että kasvattajan tuska , turhautuminen ja hätä on pakko tuoda näin esille, että päivähoidosta vastaavat tahot ovat niin kauan vaienneet ja pyrkineet vähättelemään niin keskeisiä asioita kun pohdimme lasten ja vanhempien hyvinvointia ja laajemmin koko yhteiskunnan hyvinvointia.
on ilmeisesti tosi huonosti :( mutta yleistää ei silti kannata. Ennemminkin tehdä asialle jotain... Miksi 12 lasta itkee ryhmässänne? Mitä voisitte tehdä, että tilanne muuttuisi? Älä kuvittele, ettei se ole mahdollista. Muualla se kyllä on.
Ei ole mahdollista kahden tai maksimissaan kolmen aikuisen lohduttaa yhtäaikaisesti kahtatoista äitiään ikävöivää lasta. Ei missään. Ei mitenkään. Muun väittäminen on valehtelua.
Vanhusten huonot olot laitoshoidossa ovat jälleen kerran keskustelun kohteena, mutta kukapa puuttuisi kaikkein pienimpien kohteluun päiväkodeissa? Syy ei ole niiden hoitajien, jotka tekevät parhaansa. Heillähän on vain kaksi kättä kullakin. (Olen kyllä nähnyt sellaisiakin "hoitajia", jotka juttelevat keskenään omiaan ja antavat lasten siinä sivussa vaikka repiä toisiaan hiuksista tai heitellä palikoilla ihan rauhassa. Lastenhoitajien päiden päällä ei leiju sen kummempia pyhimyskehiä kuin muidenkaan ihmisten.)
Inhottavaa tietää, että jos ja kun kunnat suostuvat satsaamaan muutaman lisäeuron sinne vanhustenhoitoon, on lastenhoito helposti se, mistä ne eurot otetaan.
Ja entäs sitten kun esim. alle 2-vuotias lapsi viedään hoitoon kun vanhemat käyvät töissä eikä vain virikkeiden takia? Onko silloin näilä lapsilla ihan yhtä huonot oltavat kun niillä joita "huvikseen" viedään. Joskus vaan näistä kirjoituksista paistaa se että halutaan pelotella varsinkin niitä vanhempia jotka vievät lapsensa hoitoon vaikka olisivatkin kotona ja liioitellaan niitä huonoja oloja. Sitten taas jos viedään sen takia että käydään töissä niin on ihan eri ääni kellossa ja sama tyyppi voi sanoa että ei se nyt niin kauheeta ole lapselle jos kerran vanhempien on käytävät töissä.
Ihmettelen kyllä tuota kirjoitustasi sillä se on tosi pieni joukko jotka vievät 1 tai 2-vuotiaan lapsen hoitoon jos ovat itse kotona äitiyslomalla tai työttömänä. Se on ihan tutkittu ja tilastoitu juttu että suurin osa lapsista jotka viedään niiden virikkeiden ja kavereiden takia ovat kyllä reilusti yli 3-vuotiaita ja tekevät vielä lyhyempää päivää kun työssäkäyvien vanhempien lapset. Muistakaamme että tuossa on eroa kun yö ja päivä että minkäikäinen lapsi on kun puhutaan mitä positiivista päiväkoti voi tarjota lapselle.
Aloittajan kirjoituksessa on kyllä paljon asiaakin, mutta olenko ainoa jonka mielestä kirjoittajan kannattaisi itsekkin miettiä ja nopeesti alan vaihtoa. Poltat itsesi loppuun ja ryhmässäsi ei varmasti ole kenelläkään hyvä olla. Olet tunnollinen ja herkkä ihminen, mutta selvästi todella kyllästynyt työhösi. Jos aikuisella hoitaessa niitä pieniä on noin paha olla niin se heijastuu niihin lapsiin. Eli toisaalta jos 12 lasta itkee samanaikaiseti äitiään niin ryhmän toiminnassa on todellakin jotain pielessä ja pahasti. Olen pahoillani puolestasi ja väärästä uranvalinnasta. Kaikki kunnia jokaikistä ihmistä kohtaan jotka hoitavat muiden lapsia.
Näinhän siinä sitten käy. Kun ahdistus päiväkodin vaikeasta arjesta lopulta ilmaistaan näin avoimeisti ja näin paljon pitkään patoutunutta turhautumista ilmaisten, kauhistuttaa se ymmärrettävästi vanhempia, joiden mielikuvat päiväkotihoidosta poikkeavat niin täydellisesti todellisesta tilanteesta. On surullista että epäkohdista ei olla haluttu puhua avoimesti silloin kun ongelmien yhteinen rauhallinen pohdinta olisi ollut mahdollista. Jostakin kummallisesta syystä ollaan pidetty eettisesti oikeana että vanhemmille ei anneta todenperäistä kuvaa sekä hyvistä että ongelmallisista päivähoitoon liittyvistä asioista.
Tuntuu siltä että hoitajien mitta alkaa olla täysi. Mahdollisuus tehdä merkitsevää lapsen hyvinvointia ja kehitystä tukevaa työtä on viimeisen vuosikymmenen aikana jatkuvasti heikentynyt, ja tämän myötä ymmärrettävästi hoitajien turhautuminen tilanteeseen on kasvanut.
Olisihan se helpottavaa jos hoitajan tunnepurkaus kertoisi yksittäisen hoitajan sopimattomuudesta työtehtäväänsä. Näin ei ikävä kyllä ole, vaan pikemmin purkaus kertoo siitä hädästä jota hoitajat, etenkin alle kolmevuotiaiden päiväkotiryhmissä varsin yleisesti tuntevat.
olen alkuperäisen kirjoittajan kanssa niin samaa mieltä,eikä tämä tarkoita että olisin kyllästynyt työhöni.totuus päiväkodin arjesta kun vaan sattuu nykyään olemaan kaikkea muuta kuin hyvä.ja mikäs tähän mahtaa olla syynä:jatkuvat säästöt,ryhmiä suurennetaan ja jos henkilökuntaa on esim sairaana,säästösyistä ei sijaisia palkata.ei ihme että henkilökuntakin alkaa jo oirehtimaan valtavan työtaakkansa alla.
ei ole lainkaan harvinaista että yksi aikuinen on monta tuntia päivässä koko ryhmän kanssa,siinä sitten voit yksin joutua pukemaan esim 12 pienelle kuravaatteet päälle.eikä tosiaankaan kerkeä lohduttelemaan tai sylissä kanniskelemaan niitä joilla on ikävä äitiä ja itkevät.sääliksi käy näitä pieniä.
mutta suuri syy tähän on myös se,ettei äideille anneta mahdollisuutta jäädä kotiin hoitamaan lasta.
kotihoidontuki on naurettavan pieni,lapset vaan tarhaan ja mitäköhän maksaa lapsen tarhapäivä yhteiskunnalle....
Alle kolmivuotiaitten ryhmässä pitää olla kolme hoitajaa suurimman osan päivästä, kun lapsiryhmässä on 12 lasta. Jos vain yksi aikuinen on pukemassa kahtatoista pientä, niin tilanne on kaaos. Siinä kohtaa ei yksi ihminen pysty katsomaan mitä ne muut lapset tekevät, kun pukemistilanteessa on vaikkapa neljä lasta . Toki useat lapset pukevat jo itsenäisesti 2-3vuotiaina.
Olen myös päiväkodissa työssä ja tiukassa tilanteessa pyydetään naapuriosastolta apua juuri haasteellisissa siirtymätilanteissa, eli pukemis- ja riisumiskohdassa.
Lasten kanssa on pakko olla laillinen määrä aikuisia, jos jotakin ikävää sattuu niin siinä ollaankin sitten vastaamassa "miksi näin on käynyt".
Päiväkotihoito on mielestäni hyvää ja turvallista hoitoa, kun vain pysytään lain vaatimissa puitteissa.
"Meidän" kunnassa on päivähoito vielä hyvässä mallissa ja työntekijöitä on ollut riittävästi, toivottavasti näin on jatkossakin.
Yksi merkittävä seikka pisti silmääni. Monet paheksuvat sitä, kun kotona oleva äiti tuo lapsensa päivähoitoon ja menee vauvan kanssa kotiin. No, olenhan sitä itsekin paheksunut, mutta, laki antaa tämän oikeuden vanhemmille. Monasti onkin lapselle hyväksi olla muitten lasten kanssa, kun taas sitten on myös niitä lapsia, jotka olisivat "onnellisimpia" kotona. Hyvin usein onkin käynyt niin, että jossakin vaiheessa äiti ottaa tämän toisenkin lapsen kotihoitoon, kun vauva on kasvanut tai sitten on vain joitakin päiviä kuukaudessa hoidossa ja tämä toimii.
Loppujen lopuksi tärkeintä lapsen elämässä on se, että hän menee mielellään päivähoitoon ja lähtee mielellään sieltä pois silloin "kaikki" on hyvin. Samoin, kun lapsi on omassa kodissaan äidin hoivassa ja elämä on "tavallista", kodikasta ja kaikkien on hyvä olla niin silloin myös kaikki on hyvin.
Eli, kumman perheet valitsevat se on heidän oma valintansa ja heidän perheelleen paras ratkaisu olkoonpa se kumpi tahansa.
Oikein hyvää syksy ja kohtapuoliin joulun odotusta kaikille pienten lasten perheille toivottelee
Loppujen lopuksi tärkeintä lapsen elämässä on se, että hän menee mielellään päivähoitoon ja lähtee mielellään sieltä pois silloin "kaikki" on hyvin
mulla monikin on tullut mielellään mut lähtee kotiin itkun kanssa(kun ei haluis lähtee) tai että kumpaankin suuntaan itkun kanssa, aamulla ei jäätäis ja illalla ei lähettäis pois.
ja niitäkin on että tulee aamulla iloiten ja tarraa hoitajaan kuin hukkuva pelastusrenkaaseen(eikä edes halua huomata enää vanhempia) ja illalla ei lähtis pois.
Jos näin tapahtuu alle 3-vuotiaalla lapsella, eli jos äiti saa juosta lapsen perässä pitkin päiväkodin käytäviä, kun pitäisi kotiin lähteä, on kyse lapsen mielenosoituksesta!
Ammattilaisena luulisi sinun tietävän!
Myöskin alle 3-vuotias (TAAPERO) jos tarrautuu hoitajaan aamusta eikä huomaa vanhempiaan, on kyse lapsen tunteiden ristiriitaisuudesta. Asiat eivät ole tuolloin hyvin!
http://autalastakasvamaan.blogspot.com/2009/03/taapero-paivahoidossa.html
"pelastusrengas" sai minut muistamaan aikaani eräässä päiväkodissa. "hoituliini" käytti sitä sanaa, jonka kuulin jälkeen päin...
Olin yksityisessä päiväkodissa muutamia vuosia työssä. (Tittelillä ei ole merkitystä, työ lasten parissa vastuullisena..)
Silloin tällöin ryhmään tulee uusia lapsia kesken toimintakauden. Noin 3-vuotiaat lapset saattavat ikävöidä vanhemman lähdettyä, ja jos uusia lapsia ei samaan aikaan ole montaa, on aikuisilla mahdollisuus antaa totuttelijalle perusturvaa, tunnetta että hänestä huolehditaan ja kotiin haetaan ym.
Eräs pieni lapsi sitten aloitti kesken kauden, alku oli tosi vaikeaa, mutta äidin oli käytävä työssä joten näin. Olin aina vastassa kun tiesin lapsen tulevan säännöllisiin aikoihin. Itsekin tein ns. välivuoroa, päiväkoti sulljettiin klo.17.00
Tämä lapsi alkoi tottumaan tulemiseen ja hänestä näkyi ajan kuluessa se, että viihtyi ja oli kuten muutkin, aamuitkuja ei enää ollut ja kaikki meni muutenkin työympäristössäni hyvin, meille työntekijöille lasten hyvinvointi oli tärkeä asia.
Vaihdoin työpaikkaa matkavaikeuksíen takia silloin, kun tämä "uusi" lapsi oli jo hyvin päässyt sopeutumaan ja viihtymään hoidossa, n. vuoden hän oli jo ollut kun lähdin muualle.
Näin kolme vuotta myöhemmin äidin ja tämän lapsen, jolla oli ollut vaikeaa alussa aika pitkäänkin, vaikka lopulta ihan OK. Äiti kertoi siinä jotain, jota en olisi halunut tapahtuneen -Lapsi ei enää suostunut menemään sinne päiväkotiin kun olit lähtenyt, sinähän olit sellainen "pelastusrengas", muistathan kuinka hän aamuisin juoksi syliisi...
Huh, tuli kyllä jotenkin sellainen olo, että mitä olen tehnyt. En nyt sentään olisi uskonut lapsen voivan reagoida noin rajusti, ei ollut suostunut enää menemään sinne kun en ollutkan siellä..oli jouduttu lopettaman hoito siellä, mummi jäi hoitamaan lopulta.
Siellä oli toiset tutut hoitajat, vain minun tilalleni tuli uusi työntekijä. Koko se ilta sai ajatukset välillä palaamaan siihen aikaan.
Tässä huomaa tuon kiintymyssuhteen, lapset ovat herkkiä, he saattavat turvautua tiettyyn henkilöön...jos mahdollista.
tuntuu viihtyvän hoidossa, saa syliä ja turvaa kun sitä tarvitsee, pitää kavereista.
ja jos vanhemmat närkästyneenä lapsen kommenttiin tai reaktioon lipsauttavat tyylin:
"jää sitten tänne kun täällä on niin mukavaa" tai aamulla kun lapsi ei enää halua vilkuttaa vanhemmilleen pitääkö muka väkisin vaatia lasta vilkuttamaan, itkun kanssa?? vaikka vanhemmat sanovat taas että: "ei edes vilkuta äidille/isälle, eipä me kelvata"
en ymmärrä mitä tarkoitat tuolla "ammattilaisena luulisi sinun tietävän"??
tiedän toki, mut mitä mielestäsi teen väärin??
neuvokaa te viisaammat.
Ei ole aina tosiaankaan helppoa tulkita pienen lapsen käyttäytymistä. Taapero ei vielä osaa kertoa sanoin miltä hänestä tuntuu, vaan pyrkii meille aikuisille viestittämään tunnetilan jonka kanssa tarvitsee meidän apuamme, käyttäytymisen kautta.Kun me ymmärrämme mitkä asiat ovat taaperoikäiselle vielä vaikeita, pystymme usein paremmin tulkitsemaan mistä kulloinkin on kysy.
Taapero-ikäinen on vielä täysin riippuvainen turvallisen aikuisen jatkuvasta läsnäolosta. Taapero on tottunut siihen että äidin apu on aina saatavilla, omia kykyjä kun vielä ei ole. Taaperoilla on siksi aina vaikeata olla äidistä erossa. Päiväkodin aikuisista tulee hiljalleen tuttuja ja turvallisia mutta se ei koskaan poista sitä tosiasiaa että taaperolla on äitiä ikävä ja taaperoa myös kiukuttaa että äiti jättää päiväkotiin niin pitkäksi päiväksi. Taaperot näyttävät kiukkunsa usein juuri niin etteivät ole äidin lähtöä huomaavinaankaan tai sitten ei halua kotiin äidin kanssa lähteä. Silloinhan taapero antaa äidin tuntea nahoissaan miltä tuntuu tulla hylätyksi.
Olemme työssämme päiväkodin ammattilaisten kanssa usein nähneet miten paljon apua äidille ja taaperolle on kun hoitaja auttaa äitiä ymmärtämään mistä on kyse toteamalla esim."Nyt kyllä näyttää siltä että Emmi näyttää äidille miten ikävä on ollut äitiä". Ja kun äiti ymmärtää ja ottaa Emmin syliin ja kertoo että äidilläkin on ollut niin ikävä,tilanne tavallisesti laukeaa. Aikuiset ovat "kuulleet" lapsen viestin ja auttaneet sen kanssa.
Taapero-ikäinen lapsi tarvitsee jatkuvasti apua päivän aikana äitiin liittyvien tunteideen kanssa. Suuri apu taaperolle on äidin paita tai joku muu vaatekappale joka tuo äidin turvan mieleen. Monelle isommalle taaperolle äidin laminoitu kuva jota taapero yhdessä hoitajan kanssa voi päivän aikana katsella auttaa taaperoa palauttamaan mieleen äidin pitkän päivän aikana.
Olennaista on että hoitajat ja vanhemmat ymmärtävät miten tärkeä taaperolle on että äiti tietää ja ymmärtää että taaperolla on ikävä ja että kiukuttaa. Kun äiti antaa taaperolle,yhdessä hoitajan kanssa, sanat näille tunteille pystyy taapero hiljalleen kertomaan äidille,ja myös hoitajalle, että nyt on ikävä tai että nyt on vihainen kun äiti ei ole paikalla ja auttaminen on helpompaa.
Uskon, että alle 3-vuotiaan piltin on paras olla vielä kotona.
Mutta perheissä on erilaisia tilanteita, jolloin hoidon tarve on välttämätön. Se, että vanhemmat toisivat lastaan vain huvikseen hoitoon, on varmaan aika marginaalista. Vai oletko tehnyt jonkinlaisen tilaston tästä? Mielestäni vanhempian syyllistäminen hoitohenkilökunnan puolesta voisi loppua.
["Me hymyilemme teille ja suollamme valheita, kuinka tilanne on täysin hallinnassa. Todellisuudessa EI OLE! Me olemme ristitulessa. Työnantaja, joka vaientaa meidät kaikista niistä laittomuuksista joita työssämme joudumme toteuttamaan lastenne kustannuksella..."]
Tätä en tule koskaan ymmärtämään: miksi ette tee asialle mitään? Miten työnanataja voi kohdella teitä huonosti? Teillähän on samat työtaistelumahdollisuudet kuin muillakin ammateilla. Lisäksi on huutava pula hoitajista.
Tuntuu, että jos oikeasti sinua harmittaisi tämä tilanne lasten puolesta niin paljon kuin kirjoituksessasi kerrot, niin valitettavasti juuri tällainen käytös vaan huonontaa lasten tilannetta. Vai onko niin, että hoitamattomat työpaikkaongelmat ovat helpompi kaataa vanhempien niskaan kuin ottaa todella itse vastuu ammatistaan?
Onko siis helpompi valitella täällä kuin yhdistää voimansa ja vaatia asiat kuntoon oikeasti?
Siitä vaan lakkoilemaan, niin eiköhän asiat ala muuttumaan. Kun vanhemmat eivät pääse töihin, niin jopa alkavat työnanatajat kuuntelemaan! Kukaan muu ei tule teitä syyllistämään kuin te itse (me vanhemmat olemme lastemme puolella).
Usein vaikuttaa siltä, että naisvaltaisella alalla, pelko perustuu kyräilyyn ja syyllistämiseen: seläntakana haukkumiseen ja tekopyhyyteen, mutta oikeasti niitä konkreettisia tekoja ei kukaan sitten uskalla tehdä.
Ja taas unohdetaan ne lapset, sillä niistähän nyt on kysymys.
Kun lapseni on päiväkodissa, niin vastuu hänen hyvinvoinnistaan ja turvallisuudestaan on hoitohenkilökunnalla. Kannattaa muistaa se.
P.S. Kun vanhempainyhdistyksen kokouksessa keskustelimme huolestamme lasten turvallisuudesta ja viihtyvyydestä sekä hoitajien jaksamisesta. Niin meille kerrottiin päiväkodin puolesta, ettei kannata asiasta valittaa ylemmälle tasolle, koska kuitenkin kaikki kritiikki palautetaan päiväkodin johtajalle, joka puolestaan saa moitteet siitä, ettei ole hoitanut tehtäviään asianmukaisesti.
Vastuu lapsen hyvinvoinnista on vanhemmilla. Tämä vastuu ei häviä minnekkään kun vanhemmat ovat töissö, se merkitsee vain että vanhempien on vaikeampaa seurata lapsen arkeen liittyviä tärkeitä asioita.
Päivähoidon vastuulla on tarjota lapselle mahdollisimman turvallinen ja lapsen kasvua ja kehitystä tukeva oleminen kun vanhemmat eivät ole paikalla. Päiväkodin hyvin tärkeä, keskeinen, tehtävä on myös auttaa vanhempia pysymään kiinni lapsensa arjessa,että he pystyisivät auttamaan ja ymmärtämään lasta kun taas ollaan yhdessä, ja pystyisivät yhdessä päiväkodin kasvattajan kanssa lapsen asioita miettimään.Tämä tärkeä tehtävä ei ole kuitenkaan toteutunut.
Vanhemilla ei ole riittävää tuntumaa lapsen arkeen liittyviin, usein varsin merkittäviin stressitekijöihin jotka ovat peräisin päivähoidon rakenteisiin liittyvistä puutteista. Harvoin olen kuullut että hoitajat pohtisivat yhdessä vanhempien kanssa mitä esim. alle kolmevuotiaiden ryhmälle, ja yksittäisille lapselle merkitsee että täysin tuntematon (sekä lapsille että hoitohenkilökunnalle) 1½v tuodaan kiireellä päiväkotiin varahoitoon kun pph on sairas. Harvoin keskustellaan vanhempien kanssa miten tämä vaikuttanut hoitjan mahdollisuuksiin tarjota "omille" lapsille riittävästi apua ja tukea kun "yllätys-lapsi" tarvitsee kaiken huomion. Harvoin keskustellaan siitä miten esim. stressi juuri tiettyyn lapseen on vaikuttanut ja miten päiväkodissa lasta on yritetty stressin kanssa auttamaa ja miten tärkeä on että äiti myös auttaa kotona lastaan ja että lapsen rauhattomuus päivän jälkeen ehkä liittyy tähän stressiin.
Tässä vain yksi esimerkki stressistä jonka kanssa lapsi tarvitsee sekä vanhempien että hoitohenkilökunnan apua, jossa vanhemmat ja kasvattajat tarvitsevat toisiaan auttassaan lasta. Tämäkaltainen yhteistyö antaa mahdollisuuden vanhemmille ymmärtää päiväkodin maailmaa. Päiväkotihoitoon liittyvät ongelmat ja epäkohdat ovat tällöin yhteisiä.
Koska vanhemmilla on viime kädessä vastuu lapsensa hyvinvoinnista on heidän vastuullaan myös minkälaiseen hoitoon lastaan vievät. Jos yhteiskunta ei riittävän hyvää hoitoa pysty tarjoamaan silloin vanhempien on keksittävä jotain muuta, tai sitten pyrittävä vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin jotka viimekädessä päättävät siitä miten päivähoidon riittävän hyvään laatuun panostetaan.Poliitikot kuuntelevat vain äänestäjiä. Vanhemmat ovat tärkeitä äänestäjiä mutta pystyvät vaikuttamaan epäkohtiin vasta kun ovat niistä tietoisia ja ymmärtävät niiden vaikutukset omaan lapseensa.
Päivähoidon tilanteen parantamiseen tarvitaan ongelmien yhteistä pohdintaa ja yhteisiä tavoitteita, tässäkin hoitajat ja vanhemmat tarvitsevat toisiaan.
3
Asiaa!!! TÄMÄ KANNATTAA NOSTAA UUDELLEEN KESKUSTELUN AIHEEKSI.
MIKSI NANHEMMAT RÄÄKKÄÄVÄT LAPSIAAN VIEMÄLLÄ HEIDÄT POIS LUOTAAN? KYLLÄ HE TIETÄVÄT ETTEI PÄIVÄHOITO OLE MUUTA KUIN PERUSTARPEISTA HUOLEHTIMISTA MINIMISSÄÄNJ, EIKÄ SEN OLE TARKOITUS MUUTA OLLAKAAN. SE VAIN MAHDOLLISTAA VANHEMPIEN TILAPÄISEN LÄSNÄOLON. ESIM. TYÖSSÄOLON TAKIA.
Onks pakko huutaa????? Tollanen huutaminen on ärsyttävää ja vähentää viestin asian arvostusta.
Voi rakas kollgeani, nyt kipinkapin joko sairaslomalle tai alan vaihtoon. Miten voit tehdä kasvatustyötä, jonon et itsekään usko? En tiedä päiväkotiasi tai sen tilannetta, mutta en voi kyllä yhtään yhtyä kirjoitukseesi.
Uskon kyllä että liian monen hoitajan kohdalla on juuri tilanne ettei pystytä uskomaan enään laadukkaan kasvatustyön mahdollisuuksiin, koska ulkoiset puitteet kiristetty siihen pisteeseen että liian monessa päiväkodissa ja lapsiryhmässä vain selvitään juuri ja juuri päivän rutiineista. Kyllä tästä tilanteesta on muuallakin käyty huolestunutta keskustelua. En tiedä miksi haluat ongelmaa vähätellä, tästä tuskin kenellekään hyötyä, vähiten lapsille jotka päivästä toiseen pinnistelevät liian suuren stressin kanssa ja joihin riittävän tuen puute saattaa jättää pahatkin jäljet.
Kiitos sinulle nimimerkki "ehkä apua". Luin jokaisen kirjoituksesi tästä ketjusta, ja ne lohduttivat paljon minua. Ketjun aloitus on kirjoitettu juuri niihin aikoihi, kun itse kävin totaalisen työuupumuksen takia aika pohjalla ja lopulta vaihdoin sitten alaa. Sen ajan muistot kummittelevat vielä mielessäni ajoittain; se kauhea riittämättömyyden tunne, alituinen kiire, ahdistus ja pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuu. Surullinen olo tuli, kun muutamia kommentteja luin tästä ketjusta, kuinka aloittajaa syyllistettiin ja syytettiin. Hänen kirjoituksensa oli varmaan raakaa luettavaa joillekin, mutta silti. Pahalta tuntui kun syytettiin, että hän on itse lasten pahan olon taustalla, alaa pitää vaihtaa ja jopa koko uravalinta oli mennyt pieleen. Kiitos sinulle "ehkä apua", että näit sen hoitajan hädän aloituksen taustalla ja nousit puolustamaan sitä.
Sairausloma tai alan vaihto onkin varmaan paikallaan tuollaisessa olotilassa, mutta helppoja ratkaisuja ei kumpikaan ole. Tuohon aikaan sairauslomalle ei iha hevillä olisi viitsinyt jäädä, minäkin hain apua vasta sitten, kun olin jo lähes vuoden joka ikinen ilta itkenyt uupumustani ja riittämättömyyden tunnettani, ja lopulta yötkin alkoivat olla enemmän valvomista tai horroksenomaista havahtelua. Sairausloma kun ainakin tuohon aikaan merkitsi työtovereille entistä kauheampaa taakkaa, kun tiesi ettei sijaisia oteta ennenkuin tilanne on täysin katastrofaalinen. Kuka tahansa tuntee syyllisyyttä sairauslomastaan, kun tietää omasta kokemuksesta, miten oma lepotauko kostautuu moninkertaisesti paitsi työtovereilöle, myös lapsille. Omaa tilannettani pahensi sekin, että päiväkodin johtaja syyllisti sairauslomalaisia, ja saattoi puhua heistä pahaa selän takana.
Minä olin lopulta sairauslomalla kolme viikkoa. Enemmänkin olisi lääkäri halunnut antaa, mutta kieltäydyin, sillä olin jo saanut kuulla huhuja "laiskottelustani". Eipä se sinänsä ihme ollut, sijaista eivät olleet tilalleni saaneet kolmesta viikosta kuin yhteensä kuutena päivänä. Muuten olivat vain joutuneet haalimaan satunnaista apua muista ryhmistä ja tekemään loputtomia hätäratkaisuja, että homma pyöri. Ja vanhemmille oli kielletty kertomasta mitään.
Kun palasin töihin, jäi melkein heti seuraava sairauslomalle, ja sama kierre alkoi taas, sama ahdistus ja jokailtaiset itkut, jotka hädintuskin olivat ehtineet jäädä vähemmälle. Kaksi kuukautta meni ja sitten tuli joululoman aika. Sain tapeltua välipäivätkin lomaksi ja lähdin joulua viettämään maaseudulle perheni kanssa. Siellä tajusin, ettei näin voi jatkua. Se maaseudun rauha avasi joitain solmuja minussa ja tajusin, että tilanne työolosuhteissa oli kestämätön. Eikä se ollut henkilöstön vika, jota sekä johdon että vanhempien puolelta syyteltiin, kun kovia vaatimuksia ei voitukaan täyttää toivotulla tavalla. Kun uuden vuoden jälkeen palasin töihin, irtisanouduin toisena työpäivänäni. Irtisanomisajan jälkeen olin rakkaan mieheni tukemana kaksi kuukautta kotona, kunnes sain hyvän työpaikan toiselta alalta.
Vaikka kohdallani lopulta alan vaihto oli kaikkein paras ratkaisu, en silti koe, että olin päivähoidossakaan väärällä alalla. En koe että se uravalinta oli mennyt pieleen. Olin hyvä työssäni, mutta väsymys ajoi tähän. Ehdin päivähoitoalaa nähdä 25 vuotta, ja sinä aikana resurssit pienenivät pienenemistään ja kyllä myös vanhempienkin vaatimustaso kasvoi. Valveutuneet nykyvanhemmat haluavat ja osaavat vaatia vastinetta rahoilleen. Toiminnasta ei saa tinkiä, ja jos lapsella on kakka vaipassa vanhemman häntä ulkoa iltapäivällä hakiessa, on se peruste laittaa sähköpostia johtajalle. Ymmärrän kyllä vanhempiakin, toki oman lapsen hyvää ja etua pitääkin ajaa. Päivähoidon realiteetit eivät vain valitettavan usein kohdanneet sen kanssa enää. Neljännesvuosisadassa edellytykset tehdä työnsä hyvin kävivät ahtaammiksi ja ahtaammiksi, kunnes minun seinäni tuli vastaan. Olin mielestäni tavallaan kutsumusammatissani, mutta se ei loputtomiin riitä.
Antakaa anteeksi tämä valitus ja hyvää kesää kaikille. Kiitos vielä kerran sinulle "ehkä apua" ymmärryksestäsi :)
Pakko vielä mainita, että tuo sensuroitu kohta ei ollut kirosana!
"jos lapsella on ***** vaipassa"
Tuon tähtirykelmän kohdalla oli isoa hätää kuvaava k-kirjaimella alkava sana, ei se p-kirjaimella alkava rumempi sana... On tämä uusi kirosanasuodatin täällä näemmä todella herkillä...