Ei löydy sopivaa rotua. :/

wufeli

Sama ongelma, kun varmasti niin monella muullakin koirasta haaveilijalla. Eli sopivaa rotua ei oikein tunnu löytyvän. Joten tämä iän ikuinen neuvojen metsästys alkaa. :) Minulla ei sinällään ole asian tiimoilla kiire, sillä kerään tietoa yleisesti koirista yms. Mutta haluaisin keskittyä jo opiskelemaan aihetta valitsemani rodun kannalta. :) Eli jos teillä hyvä koiraystävät olisi neuvoja minulle lenkkikaverin ja eläinystävän valinnassa.

Haluan keskikokoisen koiran, eli ei mitään kauhean pientä kuitenkaan. Ei hirmu raskasrakenteinen.
Suht helposti koulutettava, sillä kokemusta ei ole kuin lapsuuden ajalta koirista sekä muutamasta hoitokoirasta.
Lenkityksestä sen verran, että päivittäiset pissatukset tunti lenkkiä vaihtelevasti (toki enempikin ja etenkin vkl:sin paremminkin pääseen pitkille lenkeille ja syrjempään maastoon).
Asun kerrostalossa, joten tilaa ei mahdottomasti ole (jos mahdollista niin ei kovin haukkuherkkä).
En jostain syystä pidä kauheasti terriereistä, joten semmoinen ei ainakaan tule kyseeseen.
Onko minulla tähtäimessä utopiakoira? :D
Tällä hetkellä vielä opiskelen, joten aikaa on aina välillä hyvinkin runsaasti, joten se helpottaa koiruuden hankintaa siltä osin. Mietiskelin, että aikuisen koiran ottaminen voisi olla myös hyvä vaihtoehto, jotta alkukoulutustakin olisi jo takana. Ja minusta olisi mukavaa antaa koti jollekin koiralle, jolta koti menee alta syyn tai toisen takia. Mutta en ole vielä päättänyt asiaa, sillä haluan ensin perehtyä asioihin. :) Jotenkin aikuinen koira kuitenkin houkuttaisi.
Ehdotuksia minulle?

13

595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sen verran

      Aikuisen koiran ottamisesta sen verran että on erittäin hyvä valinta jos haluaa siisteyskoulutetun koiran. Mutta varaudu siihen että yleensä koirasta ei luovuta ilman jotain syytä. Se syy harvemmin on se mikä sinulle kerrotaan: allergia, tmv. Vaan todellisuudessa on monesti käynyt niin että ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa, viitseliäisyyttä ja halua kouluttaa koiraa kunnolla. Ja siksi päässyt kehittymään joitakin ongelmatapoja, ja päädytään luopumaan. Sen allergian varjolla.

      Ja vaikka entinen omistaja yrittäisikin totuudenmukaisesti kertoa mahdollisista ongelmakohdista, niin silti voi käydä myös niin että uusi koti ja uusi ihminen stressaa koiraa sen verran alussa että ilmenee jotain odottamattomiakin juttuja, joista entinen omistaja ei edes tiedä olevankaan.

      En pelottele, mutta kehotan varautumaan siihen että aikaa koulutukseen menee hyvinkin vuosi ennenkuin teillä alkaa synkata koiran kanssa hyvin. Ja se vuosi voi olla ajoittain hyvinkin tuskainen. Ja se saattaa kysyä kärsivällisyyttä ja vaivannäköä. Mutta silti se kannattaa.

      Minkä tahansa koiran voi kouluttaa/totuttaa olemaan haukkumatta, joten älä sitä mieti. Itse asumme pystykorvan kanssa kerrostalossa, eikä ole naapureille häiriöksi ollut.

      Tuo mitä sanoit lenkityksestä niin kuullosti aika vähäiseltä. Toki ilmaisit että vaihtelevasti, joten oletan tarkoittavan vähintään tuntia ja useimmin kahta jopa kolmea. Varaudu ainakin siihen että koiran kanssa aika kuluu metsiä kolutessa...

      Ja nyt puhuu kokemuksen rintaääni: Kun otat aikuisen, niin ota yli kaksi vuotias. Näin voit välttää pahimmat yhteentörmäykset moniongelmaisen murrosikäisen koiranuorukaisen kanssa.

    • 3+5

      shetlanninlammaskoira on paras. helppo kouluttaa, kiltti, älykäs. ja erittäin ihana seura ja lenkkikaveri! ei ole pienimmästä päästä, eikä myöskään isoimmastakaan.

      • hei vaan

        Sheltti on muuten ihana pienehkö rotu, jolla löytyy pilkettä silmäkulmasta. Sille kannattaa vaan jo nuoresta tehdä selväksi, ettei hauku.. tunnen muutaman sheltin (eri perheissä) jotka räksyttää NIIN JULMETUSTI! Muuten on aivan ihania, sulosia ja tottelee mukavasti, mutta ei jeesus kun ne jaksaa haukkua :DD
        No mutta, ihan opetettavissa oleva juttuhan tuo.

        Aikuista koiraa en suosittele, jos et ole palavan kiinnostunut antamaan koiralle paljon aikaa ja resursseja, kentien käydä koirakouluttajalla ja varautunut valtataisteluihin yms yms yms. Voihan se olla totta, mitä aiempi omistaja kertoo, että "sesse on niiiin ihana ja kiltti ja kiva ja mahtava..." mutta heidän perheessä on vaan ollut eri standardit koiralle. Ei kaikki ole sitä mieltä, että koiraa tarttee kouluttaa juur ollenkaan. Että se on ystävä ennen kaikkea.
        Niin ei sulle välttämättä sovikaan se, miten he on "kouluttaneet" ystäväänsä. Pienetkin jutut alkaa to-del-la pännimään, kun niitä on tarpeeks paljon. Vanhaa koiraa on huomattavasti vaikeampi opettaa kuin nuorta! (hihnassa vetäminen, ruuan varastaminen, hyppiminen, karkailu, muriseminen, vahtiminen, väkisin syliin änkeminen, kenkien pureskelu, ulvominen, nylkytys, huomiovinkuminen yms yms, voi olla asioita, joita joku muu ei pidä lainkaan ongelmana, mutta mulla ainakin hajoaa pää noista..)

        Ihan tarkoituksella haluan "pelotella" noista kiertoon joutuvista koirista. Niitä kun ei sais ikinä ottaa, jos ei voi 100% pitää sitä koiraa sen elämän loppuun. Eli jos tulee vastaan ongelma, kaks, tai vaikka tuhat ja päälle parantumaton sairaus, sun on oltava siihen valmis! (lisää pelottelua vielä loppuun :D )
        Älä ota koiraa säälistä, se siinä joutuu kärsimään.

    • koirakuisk.

      Ihan ok muistutuksia ja pointteja ollut yllä, mutta et ole aivan vielä lamaantunut aikuisen ns. rescuekoiran ottamisesta (kutsun tällä nimellä myös kodinvaihtajia tässä), niin tässä vielä niistä:

      Suomessa eri paikkakunnilla on eläinjärjestöjä, joilla välillä on muutamia kodittomia koiria, järjestöt antavat tietoa koirista eli niihin voi ottaa yhteyttä ja käydä katsomassa koiraa.

      Apula on kuuluisa netti-ilmoituspalsta jossa usein juuri suomalaiset rescuetyyppiset koiratkin (muiden ilmojen ohella) etsivät uutta kotia. Nyt ongelmaa vain on siinä, että paikka on epäluotettavampi kuin esim. eläinjärjestöt, sillä eläinjärjestöt pyrkivät etsimään koiralle sopivan kodin aika totuudenmukaisin kriteerein, mutta Apulan ilmot ovat peräisin yksityisiltä ihmisiltä, jotka tosiaan (kuten ylläoleva kirjoittaj vinkkasi allergiasyystä...) laittavat usein puutteellisia ilmoja kodinvaihtajakoirista eikä häikkiä tule niin ilmi.

      Sitten on myös seuraavat pelastusjärjestöt, joiden sivuilla voi myös vierailla http://sitebuilder.viipurinkoirat.fi/page1.aspx, http://www.pelastetaankoirat.com/, http://www.espanjankoirat.com/ , http://kodittomat-koirat.com/

      Rescuekoiria on erilaisia ja eri taustaisia ja eri-ikäisiä (pentujakin on), yleistetysti voi sanoa että rescuekoiran kohdalla voi varautua haasteellisuuteen, mutta tämäkin on siinä mielessä huono yleistys, että kun rescuekoirissa tosiaan on myös niitä, jotka ovat välistä valmiita kotikoiria. Mutta parempi on ottaa suhtautuminen, että rescuekoira/kodinvaihtaja voi tarvita aikaa ja kärsivällisyyttä tai että aina voi ilmetä uudessa paikassa esim. eroahdistusta mutta tätä ei voi ennalta niin tietää paitsi vain arvioida koirien käytöksen ja luonteen kautta asioita.

      Rotukoirista sheltti tulee mieleen kuten aiemmilla, samoin lagotto romagnolo. Onhan niitä muitakin,mutta nyt ei enää ajatus kulje ja varmaan taaskaan linkeistä kaikki edes toimi. :D

    • Hukka-Musti

      Minusta koira olisi viisaampaa hankkia pentuna, jotta siitä voitaisiin kasvattaa haluamansa lainen. Aikuinen koira on jo ehtinyt saada käsityksensä ja mielipiteensä maailman kaikista asioista.

      Hyvä että olet kärsivällinen ja otat asioista näin etukäteen selvää.

      Kerrostalossa on hyvä asua koiran kanssa, sillä siellä koira tottuu pennusta saakka vieraisiin ihmisiin ja ääniin, eikä täten viitsi ruveta niille haukkumaan. Suomenpystykorva on tunnetusti haukkuherkkä, mutta edes sen rotuiset kerrostaloissa tapaamani koirat eivät nosta turhaa meteliä. Tiedän jopa kerrostalossa asuvan kaukasianpaimenkoiran, eikä sekään ole äänekäs, päinvastoin.

      Kooikerhondje, stabyhoun, buhund ja tanskalais-ruotsalainen pihakoira tulevat mieleen noista kriteereistäsi. Nämä sopivat minusta hyvin aloittelijalle, ovat miellyttämisenhaluisia ja niiden turkit eivät paljoa kerää likää maastoretkillä.

    • wufeli

      Yllätyin positiivisesti tänä aamuna, kun katsoin viestiketjua läpi. :) Kiitos paljon vinkeistä.
      Aloin pohtia tuota aikuisen koiran ottamista uudessa valossa noiden teidän kertomusten perusteella. Minulla on ollut vain hyviä kokemuksia lähipiirissäni noista aikuisista uusista perheenjäsenistä, mutta olen kuullut juttuja myös näistä ikävistä tapauksista. Joten totta kaikki mitä sanoitte.
      Ihan tuollaista rescue-koiraa ulkomailta en haluaisi ottaa, sillä koiraan ei pääse tutustumaan ellei mene paikan päältä hakemaan. Haaveilin toki tuollaisesta aikaisemmin, mutta olen kyllä luopunut siitä ajatuksesta täysin. Eli jos aikuinen koira, niin sitten se olisi joltain yksityiseltä, jonka koiraan saisi rauhassa tutustua ennen ostopäätöstä.
      Ehkä pentu tai nuori aikuinen olisi sitten se parempi. Tätä täytyy oikeasti miettiä vielä. :)
      Ja tosiaan siitä lenkityksestä vielä, että aika minimi se tunti olisi. Sen laitoin siihen sen takia, että en osaa vielä suhteuttaa kuinka paljon aikaa kuluu ja muuta. Olin ajatellut jotenkin niin, että puolen tunnin pissitykset per kerta oikea lenkki. Mutta tutustun aiheeseen paremmin. :)

      Moni taisi shelttiä suositella minulle. Sinänsä ihan mukavia kokemuksia shelteistä, mutta jokin minua vaivaa niissä. En osaa selittää. Ehkä ne ovat liian pörröisiä. :D

      • tää on hyvä

        ois passeli. helppo kouluttaa,ihmisystävällinen,kiltti yms... eikä oo pilalle jalostettukaan..ainakaan vielä.

      • koirakuisk.

        Ok. On myös joitain kotihoidossa jo Suomessa olevia rescuekoiria, joihin pääsee tutustumaan, sivuilla niistä. Mutta joo, kannattaa miettiä ja pohtia eri vaihtoehtoja.

        Mitenkäs muuten spanielit ja noutajat...? Esimerkiksi ihan cockerspanieli voisi olla hyvä seura- ja lenkkikumppani sinne, sitten vaan on tarkkana cockerin terveystilanteen kanssa ja hommaa ok kasvattajalta ja ok terveistä vanhemmista koiran. Fieldspanieli tulee mieleen myös hyvänä vaihtoehtona spanileista.
        Noutajista kultaista noutajaa, labbista... Terveystilanne taas syyniin kunnolla, lonkkaongelmaa usein ja lisäksi noilla roduilla taipumusta ahmimiseen ja lihomiseen, ruokahalu on monilla loputonta, ja jos ihminen ei ole jämptiä... läskiyttä ja lonkkavikaa.

        Ja vaikka esim. irlanninsetteri ja bretoni ovat "lintukoiria", ne käyvät myös lenkkikavereista eivätkä pakosti vaadi metsästysharrastusta, mikäli niille tarjoaa liikuntaa ja virikettä. Aika kauniita koiria, sutjakoita eivätkä (yleistys) omaa hankalaa luonnetta, etenkin bretonilla suloisuutta luonteessa, irlanninsetteri pidättyväisempi jotenkin vaikka onkin vilkas.

      • vinkkiä
        koirakuisk. kirjoitti:

        Jokaisen koiraa hankkivan pitäisi muistaa tämä: ota koira ensisijaisesti luonteen ja käyttötarkoituksen, älä ulkomuodon perusteella, niin vältyt pahimmilta ongelmilta! Oli koira kuinka nätti tahansa, mutta jos se ei vastaa luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan tarpeita, tai on liian haastava koulutettava, niin suurella todennäköisyydellä edessä on hankaluuksia.

        Edellisen kirjoittajan viestiin liittyen; esim. bretoni, kuten useat muutkin mannermaiset seisojat, ovat täysverisiä metsästyskoiria. Settereistä löytyy näyttely/seurakoiralinjoja, joilla riistavietti ei ole niin tulenpalava.

        Bretonit ovat kauniita, kätevän kokoisia ja sosiaalisia. Mutta kuten esim. ajokoirat, ne ovat erittäin riistaviettisiä (onhan niiden jalostuksessa aina pyritty korkeaan riistaviettiin), ja sitä ominaisuutta ei saa koskaan "OFF-asentoon". Joten kun koiran päästää lenkillä irti ja se löytää jäniksiä tai lintuja, niin kyllä se useimmiten myös jahtaa niitä ellei koiraa ole koulutettu toimimaan riistalla oikein. Bretonit ovat myös erittäin vilkkaita ja siksi helposti aiheuttavat ongelmia tuhoamalla kotia tai kehittämällä eroahdistuksen. Rotu on seurakoirana haastava ja tarvitsee tiukan kurin ja jämäkän koulutuksen.

        Etsi vaikka Kennelliiton sivuilta listat kaikista roduista ja jos ensimmäistä koiraa hankit, pidä mielessäsi rotujen käyttötarkoitukset ja luonteet ja blokkaa listalla ensin pois kaikki erittäin riistaviettiset koirat ja vaativat rodut, kuten laumanvartijakoirat ym sekä jättirodut ja ihan minirodut ja jos turkinhoito ei kiinnosta, niin myös kaikki sillä saralla erittäin vaativat rodut. Katso mitä jää jäljelle ja tutki niitä tarkemmin.

      • asdfs
        vinkkiä kirjoitti:

        tuskimpa koira niin paljon haukkuu jos sille keksii tekemistä ja väsyttää sen aina..

    • veedi

      Millaista luonnetta koirallasi haluat olevan se ei ilmene tekstistäsi?
      Ja millainen ulkonäkö, koko, turkki?

      • hmm356

        Älä herranjumala ota SHELTTIÄ!!!
        Kauhea räksyttäjä, HYVIN arka, pörröinen, lähtee paljon karvaa.. hyi.. hirvein rotu ikinä.

        Ranskanbuldogilla ihana luonne, joksikin voi olla liian pieni sinulle.. Bokserilla saman tyyppinen upea luonne, voi taas olla liian iso ja liian vilkas sinulle ja tarvitsee hyvin paljon liikuntaa.
        Hollanninpaimenkoira on keskikokoinen ja hyvin koulutettavissa.
        Bordercolliet ihania! Mutta tarvitsevat paljon liikuntaa..

      • vinttari
        hmm356 kirjoitti:

        Bordercollieta en kannata ihan jo liikunnan tarpeen takia. Silloin pitäisi jo halkaa harrastaa koiran kanssa. Kyseessä energinen työkoira.
        Sheltti on monipuolinen koti/harrastuskoira säänkestävällä turkilla. Vaikuttaa fiksuilta, olen muutamiin tutustunut.
        Itse tietenkin olen FCI 10 vinttareiden ryhmän koirien kannalla tai FCI 8 ryhmän alkukantaisten rotujen kannalla.
        esim. whippet monipuolinen harrastuskoira. Rauhallinen, huomaamaton kotikoira. Elä pelästy ulkomuotoa, koira on urheilullinen, lihaskikas ja nopea ja se kuvastuu ulkomuodossa. Käy tutustumassa!!

        Katso ettei tuleva koira ole korkea energinen joka "touhottaa" liikaa, jollet ole valmis sellaisee monen vuoden ajaksi. Mieti vaikka millainen luonne ja likuntatottumukset itselläsi on ja ota karsintaan mukaan haluamasi kokoiset ja tyyppiset koirat.
        Kysyele vaikka kasvattajilta, heiltä saa asiantuntevaa tietoa.!!!! ONNEA . sama ongelma joskus itsellanikin ollut. Valinta helpottuu kun ennakkoluulot jättää takaa alalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      141
      4009
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      55
      3434
    3. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      213
      2775
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      38
      2702
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      28
      2542
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      48
      2084
    7. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      37
      1626
    8. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      117
      1590
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      166
      1562
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      74
      1271
    Aihe