Talousrikoskusetukset toimivat, koska niiden pyörittäjinä on akateemisia tai muuten päteviä - ainakin kulisseissa. Päätekijä voi olla nössö epäonnistuja ja isot rahat sitten vilahtavat ulkomaille. Sitten koirat räksyttää kun vankkuri kulkee. Samoin on kautta aikojen osa väestöstä syrjäytynyt taidoista huolimatta. Silloin voidaan tehdä mitä vaan.
Toisaalta uskon, että Adallekin tulee lämmin kun juttu tuomitaan aikoinaan. Logitietoja on monenlaisia suoli24-järjestelmässä ja jopa poistetut viestit voivat jäädä järjestelmään juurikin rikosten tutkinnan kannalta. Poisto ikään kuin vain poistaa viestin näkyvyyden ja poistaa sen lopullisesti vasta muutamissa vuosissa.
Kaikki vitun ip:t ja mobiilitikun maston sijainnit voidaan tarvittaessa selvittää, jos isosta hillosta kyse.
Ei se Hannu turhaan linnassa ole. Ja sitä paitsi nyt on jo noussut uusikin IKAROS -kusetus joten jossain kohtaa näille on pakko laittaa stoppi ja se nyt vain sattuu olemaan WC-pönttö, joka kolutaan kunnolla. Sen jälkeen esitöillä ja ennakkopäätöksillä lopetellaan muita vitun ikaroksia. Esim adan tulevat kusetukset kolutaan nopeammin kun nyt haetaan vain perusteet ja rajaehdot ja luodaan mahdollisesti tuomioiden jälkeen uusi laki näiltäosin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
... ei saata olla hyvinkoulutettu kusetusten takana. Sitähän ei aina loppupelissä selviä kuka on minkäkin takana, jos kilpimiehet eivät puhu.
Esim. WGI:ssä oli Greg Kennedy puuhamiehenä (ainakin niin uskon). Greg Kennedy oli ollut aikaisemmin kanankakkakuskina, kunnes oli päässyt pienemmissä kusetuksissa hyvien konnaopettajiensa kanssa rahanmakuun (laita kuukkeliin Indian runs). Hän oli hyvin karismaattinen tyyppi ja aivan uskomattoman hyvä esiintyjä. Hän vakuutti pelkällä rauhallisella läsnäolollaan kuulijat.
Tämä Mr. Kennedy oli vuosituhannen puolessa välissä Aussien kuudenneksi rikkain ukkeli.
Ja mitaan ette voi...
... nopeammin, kuin ajattelee.
Ei tietenkään vuosituhannen puolessa välissä, vaan vuonna 2005 /- vuosi sinne tai tänne.
Ja mitaan ette voi...