Eduskunta siirtyi Microsoftin Exchangesiin

"Eduskunta vaihtoi viikonloppuna sähköpostijärjestelmää. Lähes kymmenen vuotta kansanedustajia palvellut Tiimiposti ja tiimipostikalenteri saivat väistyä. Tilalle tuli Microsoftin Exchange –sähköpostijärjestelmä.

– Vanha järjestelmä oli jo aatamin aikainen. Saimme vaihdoksella aikaan myös kustannussäästöä, eduskunnan tietohallintopäällikkö Juha Suomalainen perustelee muutosta.

Eduskunnan lisäksi Helsingin kaupunki vaihtoi tänä syksynä tiimipostin Microsoftin Exchangeen."

Eipä kelvannut avoin koodi, Microsoft tuo laatua, turvallisuutta ja kustannussäästöjä!
http://www.digitoday.fi/data/2009/10/15/kansanedustajat-siirtyivat-outlookiin/200922073/66
10386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuo valittiin ainoastaan luultavasti siksi että eräs ministeri oli kaiketi jo sopinut salaa erään Bill Gatesin kanssa sähköpostijärjestelmän toimittamisesta. Oikeasti tuskin niitä vaihtoehtoja edes punnittiinkaan. Tämä eräs ministeri lähes kuolaa Microsoftin perään.

Äänestä

Meidän veronmaksajien varoilla voi tehdä niin tyhmiä ratkaisuja kuin sielu sietää. :(

Äänestä
  • Vaihtoehdot on punnittu, Microsoftin tuotteilla saadaan säästöä. Avoin koodi tulee kalliiksi ylläpitää.

    "Saimme vaihdoksella aikaan myös kustannussäästöä, eduskunnan tietohallintopäällikkö Juha Suomalainen perustelee muutosta."

    "Eduskunta on ulkoistanut sähköpostijärjestelmän ylläpidon Tiedolle." Kenelle ulkoistaisit linux/avoimen koodin systeemin? Avoimen koodin valinta tarkoittaa myös lisähenkilöstön palkkaamista ja kouluttamista koska avoimia ratkaisuja ei mikään yritys tarjoa. Microsoftin ratkaisuja, ylläpitoa ja koulutusta saa edullisesti ostopalveluina ja helposti!

    Äänestä

  • Pentti Nelonen kirjoitti:

    Vaihtoehdot on punnittu, Microsoftin tuotteilla saadaan säästöä. Avoin koodi tulee kalliiksi ylläpitää.

    >Edullinen ja turvallinen ratkaisu<

    Ei ole turvallinen ainakaan, tuskin edullinenkaan ellei Masa saanut sitä ilmaiseksi.

    >Vaihtoehdot on punnittu, Microsoftin tuotteilla saadaan säästöä. Avoin koodi tulee kalliiksi ylläpitää. <

    Vaihtoehtoja tuskin on punnittu, avoin koodi ei tule kalliiksi ylläpitää. Tietysti jos siellä on sunlaisia M$-tyyppejä sössimässä asioita niin voi olla että ensin joutuisi maksamaan niille ja sitten oikeille asiantuntijoille. M$-tyyppejä en nimittäin laske oikeaksi asiantuntijaksi.

    >Kenelle ulkoistaisit linux/avoimen koodin systeemin? Avoimen koodin valinta tarkoittaa myös lisähenkilöstön palkkaamista ja kouluttamista koska avoimia ratkaisuja ei mikään yritys tarjoa. Microsoftin ratkaisuja, ylläpitoa ja koulutusta saa edullisesti ostopalveluina ja helposti!<

    Niin saa varmaan halvalla ja laadussahan se näkyy, eli sitä ei ole. Tieto nyt ei ole oikea firma ulkoistukseen yhtään mihinkään edes M$-puolen jutuissa, kun jatkuvasti tulee uutisissa että milloin se Tieto on sössinyt minkäkin jutun.

    Mielestäni M$ Tieto on huonoin mahdollinen yhdistelmä. Mutta sitä saa mitä tilaa. Veikkaisin että tuosta väitetystä edullisuudesta tuleekin loppupeleissä melko kallis paukku. Mutta mitäs sillä väliä, kyllä kansa maksaa.

    Äänestä

  • Pentti Nelonen kirjoitti:

    Vaihtoehdot on punnittu, Microsoftin tuotteilla saadaan säästöä. Avoin koodi tulee kalliiksi ylläpitää.

    "Saimme vaihdoksella aikaan myös kustannussäästöä, eduskunnan tietohallintopäällikkö Juha Suomalainen perustelee muutosta."

    "Eduskunta on ulkoistanut sähköpostijärjestelmän ylläpidon Tiedolle." Kenelle ulkoistaisit linux/avoimen koodin systeemin? Avoimen koodin valinta tarkoittaa myös lisähenkilöstön palkkaamista ja kouluttamista koska avoimia ratkaisuja ei mikään yritys tarjoa. Microsoftin ratkaisuja, ylläpitoa ja koulutusta saa edullisesti ostopalveluina ja helposti!

    ""Saimme vaihdoksella aikaan myös kustannussäästöä, eduskunnan tietohallintopäällikkö Juha Suomalainen perustelee muutosta."

    Pakkohan sitä on jollain perustella. En väitä etteikö tiimiposti olisi ollut ajasta jäljessä, varmaankin oli koska muistan lukeneeni siitä että oli erilaisia rajoitettia liikaa, sen vuoksi en ihmettele sitä että tiimiposti vaihdettiin pois. Mutta sitä ihmettelen että käytiinkö jossakin koskaan mitään keskustelua mihin vaihdetaan, epäilen.

    Eikö tuollainen lausunto ole jo vahva näyttö ja voisiko sen perusteella nostaa syytteen korruptiosta? Ei kai kukaan oikeasti voi olla noin tyhmä?

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    ""Saimme vaihdoksella aikaan myös kustannussäästöä, eduskunnan tietohallintopäällikkö Juha Suomalainen perustelee muutosta."

    Pakkohan sitä on jollain perustella. En väitä etteikö tiimiposti olisi ollut ajasta jäljessä, varmaankin oli koska muistan lukeneeni siitä että oli erilaisia rajoitettia liikaa, sen vuoksi en ihmettele sitä että tiimiposti vaihdettiin pois. Mutta sitä ihmettelen että käytiinkö jossakin koskaan mitään keskustelua mihin vaihdetaan, epäilen.

    Mitäs vaihtoehtoja tuossa nyt sitten olisi ollut tarjolla? IBM:n Lotus Notes/Domino ja muut kaupalliset sähköpostipalvelimien ohjelmistot? Linuxien Courier?
    Jaa, netistä löytyi tämmöinen lista:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Comparison_of_mail_servers

    Varmaankin hyvän tuotteen ovat valinneet eduskuntaamme, mutta valitsemalla Microsoftin tuotteen samalla on sitouduttu pitämäään ainakin tuon palvelimen käyttöjärjestelmäkin Windowsina hamaan seuraavaan vaihtoon asti. Ei kait se muutenkaan ole helppoa vaihtaa alustaa alta, mutta esim. IBM:n tuote pyörisi sekä unixeissa että windowseissa.

    Se olisi ihan vain uteliaisuuttaan mukava tietää, onko em. uudistus toteutettu enempi käyttäjien vaiko tietoteknikkojen toiveiden ja ehdotusten mukaisesti?

    Olikos tuo tiimiposti kuinkakin kotimainen tuote?

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Käsittäkseni täysin kotimainen, tästä voit lukea Jyrki Kasvin kritiikkiä tiimipostista, ihan ymmärrettävää jos Inbox on huimat 8Mt että alkaa vituttamaan ;D Kun ilmaiseksikin saa jo paljon isompia sähköposteja, aika merkillistä ettei tuota palvelua päivitetä, tuohan on vuodelta kivi jos ajatellaan että tuollaiseen tulitikkuaskiin jotain postia mahtuu.

    http://www.kasvi.org/index.php?6902

    Käsittämätöntä ettei jätkät alkaneet korjauspuuhiin, menettivät senkin moisen asiakkaan kuin Eduskunta, ei hyvää päivää ei ole noilla ylläpitäjillä mitään bisnesvainua. Jos asiakkaana on Eduskunta niin kyllähän se ilman muuta pitäisi osata hyödyntää taloudellisesti aktiivisella markkinoinnilla ja nimenomaan asiakkuuden ylläpitämisellä eli kehittämällä palvelua. Tietty helppo täältä työhuoneesta käsin sanoa noin mutta kuitenkin. Kirjoitetaanko Eduskunta isolla vai pienellä? Eikö se ole erisnimi?

    Uuden suomikielioikein-ohjeen mukaan parlamenttimme pitää kirjoittaa The Eduskunta. Lausuntaohjeet ovat valiokunnissa kierroksella.

    En tunne tapausta, mutta jos tiimiposti (The Tiimiposti) ei menestynyt kaupallisesti maamme rajojen ulkopuolella, jatkokehittämistyön kustannukset eivät ehkä olisi tulleet takaisin? Kilpailu kansainvälisillä markkinoilla on kaiketi aika kovaa jne.

    Mutta noiden postilaatikkojen kokojen kasvatuksen ei olisi luullut olevan varsinaisesti ohjelmiston ongelma, ellei siellä sitten olisi joku osoiteavaruus niin rajallinen? Meinaan, kun J.Kasvi sentään on saanut neljännesgigaisen laatikon, erikseen pyytämällä toki. Niin olisivat nyt laittaneet sen kaikille kerralla?

    No, siis vaihtamiseen on ollut tarvetta ja valinta on tällä kertaa osunut Microsoftin tuotteeseen. Onkin kaiketi Exchange lisännyt markkinaosuuttaan viime vuosina? Ei varmaankaan huonouttaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pentti Nelonen kirjoitti:

"Eduskunta vaihtoi viikonloppuna sähköpostijärjestelmää. Lähes kymmenen vuotta kansanedustajia palvellut Tiimiposti ja tiimipostikalenteri saivat väistyä. Tilalle tuli Microsoftin Exchange –sähköpostijärjestelmä.

– Vanha järjestelmä oli jo aatamin aikainen. Saimme vaihdoksella aikaan myös kustannussäästöä, eduskunnan tietohallintopäällikkö Juha Suomalainen perustelee muutosta.

Eduskunnan lisäksi Helsingin kaupunki vaihtoi tänä syksynä tiimipostin Microsoftin Exchangeen."

Eipä kelvannut avoin koodi, Microsoft tuo laatua, turvallisuutta ja kustannussäästöjä!
http://www.digitoday.fi/data/2009/10/15/kansanedustajat-siirtyivat-outlookiin/200922073/66

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu