Tuttavani (30 v aasialaisneiti) muutti kunnan vuokraläävään. Sellainen rivariyksiö. Ihan nätti sisältä, mutta oli alkanut pari päivää vuokrasopimuksen tekemisen jälkeen haisemaan tupakalle aina vain pahemmin. Nyt hän ei voi viedä sinne huonekaluja, koske pelkää hajun tarttuvan niihin. Hän selvittää isännöitsijän kanssa maalataanko seinät vai maalaako hän itse.
Ihan eloisaa väkeä sielä asuu, sillä maanantai-iltapäivällä klo 15.10 naapurissa alkoivat juoppobileet. Koska normaalipuhekin kantaa seinien läpi, lienee selvää ettei tuttavani tule nukkumaan kovin hyvin tuossa talossa. Toisen naapurin portailla nainen veti röökiä pikkuvauva sylissä. Parkkipaikka oli täynnä vanhoja autoja, joiden sisällä oli romua ja renkaita. Tilaa siellä on vieraille tasan kaksi epävirallista paikkaa. Ei kai näihin taloihin ole tarkoitus omalla autolla tullakaan vierailulle.
Kolmas naapuri oli ehdottanut jo, että joku hänen miespuolinen kaveri voisi muuttaa tuttavani kämppään.
Ainoa hyvä puoli on se, että aamulla ei kukaan ole edessä, kun lähtee töihin ja autolle löytyy lämpötolppa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hain sika korolla ruokaravelkaan lainaamaani lainaa takaisin. Korko kova, kun muulit epätivoisia persläpejä. Takaisin saanti epävarma. Porras huoneessa kaksi oli vetäsyt leukakiikkuun ja kolmas etsi sopivaa ripustinta. Mikä epätoivo moisista rosvolainojen lyhenyksistä. Sain vain puolet velasta, kun pankki oli hakenut omansa ennen minua.
Ulos tullessa sanfiikielementin ulkokuori rutisi uhkaavasti. Pinkaisin juoksuun, mitä teen harvoin..
Mitäs sä siellä teit sen aasialaisneidin kanssa =) hehe