Olin röntgen jonossa (yksi edellä, ei ketää minun jälkeen).
Noh, edellä olija hoidettiin mutta siten alkoi kahvitauko.
Eikö yhtä odottaa asiakasta olisi voinut kuvata ennen taukoa!?
Odottelin 40 min. ja kun ämmät edelleen jauhoivat sontaa kahvipaikalla, kävin kysymässä voisiko kuvat ottaa, voitte jatkaa taukoa sitten (edelleenkin olin ainoa asiakas).
"kohta kuvataan" oli vastaus.
Lopulta kuvat otettiin, kaksi kylkiluuta oli murtunut.
Noh, edellä olija hoidettiin mutta siten alkoi kahvitauko.
Eikö yhtä odottaa asiakasta olisi voinut kuvata ennen taukoa!?
Odottelin 40 min. ja kun ämmät edelleen jauhoivat sontaa kahvipaikalla, kävin kysymässä voisiko kuvat ottaa, voitte jatkaa taukoa sitten (edelleenkin olin ainoa asiakas).
"kohta kuvataan" oli vastaus.
Lopulta kuvat otettiin, kaksi kylkiluuta oli murtunut.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kijoitat:"Odottelin 40 min. ja kun ämmät edelleen jauhoivat sontaa kahvipaikalla" TÖRKEE KOMMENTTI SINULTA... ihan niinkun sinä olisit ollut siinä kaikkein kiireellisin asia. niilla "tauoilla" kun saattaa olla kiireelliisimpiä juttuja hoidettavANA- kuvien tulkintaa, työstämistä, tiedostojen tallentamista ja kAikkea sellaista mitä sinä et voi siinä odotustilassa istuessasi tietää.
... ja juttelivat keskenään.
Ja murtuneet luut ovat minun mielestä kiireellisempi asia kuin kahvin juonti!
Ja murtuneet luut ovat minun mielestä kiireellisempi asia kuin kahvin juonti!
-Tauolla olevien joukossa on varmasti ollut perus ja sairaanhoitajia, jotka eivät voi röntgenkuvia edes ottaa.
Ja röntgenhoitajalla voi olla sinun jälkeesi kiireinen työrupeama edessä, jolloin taukoa ei voi edes pitää.
Tauot on pakko huolehtia, silloin kun on mahdollisuus, niitä ei voi pitää milloin vain. Olen itse hoitaja ja en valita tuollaisista. Vuosien kokemuksesta tiedän kuinka rankkaa työ on. Jos rupeaa tekemään "kiireelliset jutut" ensin taukoa, saa juosta syömättä ja juomatta työvuoron alusta loppuun joka ikinen päivä.
"Jos rupeaa tekemään "kiireelliset jutut" ensin taukoa, saa juosta syömättä ja juomatta työvuoron alusta loppuun joka ikinen päivä. "
Eli tauot on kaikkein tärkeimpiä? Vaikka potilas olisi kuolemaisillaan?
Huh huh
Vaikka potilas olisi kuolemaisillaan?
-Kiireelliset jutut oli laitettu lainausmerkkeihin. Hätätapaukset ovat asia erikseen työpaikoilla.
-Tuskinpa kukaan on koskaan kuollut henkilökunnan ruokatauon takia.
-Työaikana täytyy jokaisen syödä jaksaakseen. Raskaan työn lomassa pidetty laissa säädetty ruokatauko ei ole laiskottelua.
Aloittajan kommentti on mielestäni erittäin outo..siis kyllä jokaisella työntekijällä(hoitsut eivät ole poikkeus) on oikeus pitää lakisääteiset kahvi-ja ruokatauot! Teetkö itse työsi ilman että pidät taukoja ollenkaan? Oletko koskaan OIKEASTI tutustunut millaista helvettiä hoitajien elämä työpaikoilla usein on? Potilaita on aivan liikaa henkilökuntaan nähden, monesti joudutaan tekemään tuplapäivää, kahvitauko voi tarkoittaa 5 min kahvin kurkusta alas huuhtomisen, ruokatauko voi keretä pitämään vasta klo 13 jälkeen iltapäivällä kun ensin on kaikki potilaat pesty ja syötetty ja hoidettu!! Ja SINÄ tulet valittamaan että jouduit odottamaan..?? Oletkohan HIEMAN KOHTUUTON??? Itse olen hoitajana töissä vuodeosastolla ja voin sanoa, että sillä samaisella sekunnilla kun itse pääset kahvihuoneeseen niin johan siellä joku potilas huutaa ja siihe jää kahvin juonti ja eikun potilasta hoitamaan..ja kun nämä potilaat tajuavat et ollaan menossa kahville ni silloinhan ne just sen kellon soiton aloittavat..tai syömään..ja omaiset siinä vielä mukana, tulevat jopa hoitajien kahvihuoneeseen vaatimaan että heidän omainen on vietävä sänkyyn heti että hän ei jaksa istua..koita siinä sit ehdottaa et voisiko mitenkään odottaa 10 min että juotaisiin ensin kahvit..?? Vastauksen nyt varmasti tietää kaikki!! Ei se elämä hoitotyöntekijänä ole todellakaan mitään herkkua joten koitappa pitää hieman pienempää suuta aloittaja!!
Kylkiluun murtumiin ei kuole yleensä ja luulenpa et hoitokaan ei juurikaan kummentunut tauosta. Jos kävellen menit rtg:niin ja vielä kyttäsit siellä hoitajien taikoja, yleiskunto päällepäin ei vissiin ollut kovin huono.
Sillä jos olisit ollut todella huonossa kunnossa, sinut olisi viety sängyllä sinne röntgeniin ja kuvauksiin olisit päässyt samantien. Tiedän siitä kun itse olen ollut harjoittelijana ensiapupoliklinikalla ja siellä ainakin näky tää kiireellisyyden luokitus. JA eipä tunnu sulla olevan minkäänlaista käsitystä hoitajien työstä kun noin suulaasti arvostelet!
"Ilahduta hoitajaa, roudaa mummu sänkyyn ihan itse"-lappu seinälle...
tai kahvihuoneen ovi lukkoon
"omaiset siinä vielä mukana, tulevat jopa hoitajien kahvihuoneeseen vaatimaan että heidän omainen on vietävä sänkyyn heti että hän ei jaksa istua.."
Sitä kutsutaan työksi.