ainut jota ärsyttää tuo toni ihan suunnattomasti? tuli ilmeisesti taloon sillä asenteella että hänen kuulis olla koko ajan paratiisissa ja saada vaan bilettää yms. vittu että pystyn vihata sitä jätkää!
olenko
fammmme
11116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
todellakaan, kauhea tällääjä, ajaa kainalokarvoista lähtien ja muutenkin tosi adhd
Minua myös äsyttää tuo Toni käyttäytyy sikamaisesti.
Sikamaisuus kuuluu Suomalaisuuteen, muuta pois jos et totu tai kestä sitä.
Yrittää muka olla niin äijää matkii Samia hiusmallissa ja jotenkin niin kuitenki neiti
siel jänkhäl opeteta ilmeisesti käytös ja puhetapoja,eihän siitä saa kunnol selvää ku alkaa lappii j o oikaa.valakosipulii hehe heh hemmetin hyvä juttu.
Ärsyttää mutta samalla myös säälittää, Toni on jäänyt vähän teinipojan tasolle
tykätä Tonista, kun siihen on "tutustunut" vähän paremmin.
Sampo on asukkaista se, joka tahtoo kaikkea kivaa ja paratiisia yms. Jo saippuakuplien puhaltelu oli sille liian raskasta, kun sitä alkoi pyörryttää.
Muistathan, että Sampo myös voitti erittäin fyysisen vedenkantotehtävän ja oli kärkipäässä sukkulaviestissäkin.
Toni on vastenmielinen juntti, päihittää inhottavuudessaan jopa Ason. Toivottavasti nuo kaksi ovat ensi viikolla häätöäänestyksessä.
Et ole ainut, minä tykkään Tonysta suunnattomasti.
......................