vuokra vs. omistus

Aikanaan aikuisuuden kynnyksellä muutin ensimmäiseen omaan vuokra-asuntoon (17v). Olihan se mageeta päästä omilleen. Asunnon olisin halunnut ostaa kyllä jo 20 vuotiaana, ja vaikka vakiduuni olikin, säästöt eivät vielä riittäneet, ja ketään ei takaamaan saanut..

En voi sanoa että voin näin jälkikäteen mennä kehumaan vuokralla asumista... pari kertaa myytiin "asunto alta", eikä helsingistä ihan helposti vuokraasuntoa löydä, melkein on otettava se minkä saa, maksoin kovaa vuokraa suhteessa palkkaan, asunnon koosta puhumattakaan, ja edes menemättä siihen missä kunnossa osa näistä asunnoista oli.. Mitäs sitä hyvin tuottavaan vuokrakämppään vuokranantaja haluaa enempiä sijoittaa?
Millon sai vuokranantajan kanssa tapella rikki olevasta jääkaapista, ja milloin rikkinäisestä uunista. Kommuuniasumistakin tuli kokeiltua, sekään ei kohdallani oikein toiminut siinä etten oikein ymmärtänyt sitä että kämppäkaverit söi ruuat jääkaapista, järjestivät harvase kerta jatkobileitä ja jatkuvasti yhteiset tilat olivat kun kaatopaikka. Jouduinpa päälle vielä maksamaan muutaman kuukauden vuokraosuuden mitä entinen "ystävä" jätti maksamatta. Että kiitos tälle entiselle kaverille 5000mk turhasta menetyksestä.

Vihdoin sain sitten käsirahan säästettyä ja sain ostettua karrostalokämpän (24v), käsirahan sain kootua sillä että tein n 200-250h/kk töitä, ja asunnosta maksoin tuolloin maksoin siitä 620 00mk, ja siitä sitten lyhentelin lainaa yhtiövastikkeineen tollaset 4300mk kuussa (voi heittää satasen jompaan kumpaan suuntaan, ihan tarkkaa summaa en muista) Löysin sitten elämänkumppanin, ja myin asunnon hintaan 158 000e (asunto oli viimesen päälle uudelleen rempattu, ja onneks kun on näitä näppäräkätisiä kavereita, jotka jeesas kaljapalkalla, joten jäi ihan mukavasti siitä sitten näppiin) No, ostimme kumppanin kanssa omakotitalon... hän myi samaan aikaan oman (melkein velattoman) kämppänsä.
Me ostimme ja maksoimme okt:sta täällä vantaalla 4 vuotta sitten 225 000e. Meillä on velkaa "vain" n. 40 000e, mitä maksamme 1300e/kk pois. Joten ei ole velkaa enää kovinkaan moneksi vuodeksi jäljellä...
Molemmat ollaan ihan perusduunareita, ei millään hirveän isolla palkalla tai korkeasti koulutettuja. Olemme 34 ja 35vuotiaita ja perhettä vasta nyt perustamassa, mukelo onkin tulossa jo kovaa vauhtia.

Toki tossa vuosien saatossa jäi tekemättä niitä asioita mitä monet duunikaverit ja kaverit teki, eli ei paljon tullut reissattua tai juhlittua, kun ensin säästi pipo kireenä käsirahaa, ja sitten ostin kerrostalokämpän ja remppasin sen ja nyt ollaan laitettu ja rempattu omaa taloa (jonka arvo on jo remonttienkin takia noussut mukavasti), mutta loppusuoralla ollaan tässä urakassa, niin remonttien kun lainojenkin kanssa... ja muutaman vuoden päästä sitten jää sitäkin enemmän rahaa vaikka ihan siihen matkailuun sitten.. (perusasumiskulut on sitten enää n 200e/kk ja nettotulot pyörii 5000-5500e/kk, siis yhteenlasketut, ja ilman niitä hulluja ylitöitä)

Olen itse tyytyväinen valintaani/valintoihimme. Ihan vittuilematta... täällä etelä-suomessa vuokrien suhde asuntojen laatuun on ihan älytön. tollasella 1200 eurolla ei saa kovinkaan kummosta asuntoa vuokralle, sitä paitsi sillä summalla lyhentää jo omaa, jos ei ihan kalleimmilta paikoilta asuntoa lähde ostamaan. Siis pienellä tinkimisellä.

Vieläkö joku väittää ettei minun/meidän tapauksessa omistusasuminen ei olis kannattanut? Työtähän tää on molemmilta vaatinut, sitä en kiellä... Mutta en mä todellakaan haluais maksaa vuokraa loppuikääni saamatta siitä mitään. Ja todellakin uskon ja luulen että jos meidän tapauksessa kävis laskemaan mitä elämämme aikana joko maksaisimme pelkkää vuokraa tai että jaksais laskea miten paljon maksetaan omasta ja koroista pankille, olis vuokrien summa moninkertanen verrattuna siihen miten meillä tää homma on mennyt.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minäkin valitsin perheen kanssa saman tien takavuosina.

Äänestä

en lukenut, mutta mitä selkeimmin olet oikein supertyytyväinen tekemiisi valintoihin:D
Muistelin, että joskus joku täällä ilmoitti jatkuvien osta osta osta-viestien tehtailun motiiviksi sen,että joku "nuori saattaa lukea tätä palstaa" ja tehdä elämänsä virheen jättämällä ostamatta. En oikeasti usko, että tuosta on yhtään mitään hyötyä. Mene mielummin kadunkulmaan saarnaamaan ?

Äänestä
  • Nyt osui tuhnua kipeästi leukaan...

    ...sinänsä tämä kertoo, että sinulle on sen verta järkeä tallella, että pystyt sentään havaitsemaan uutisen, joka ei maailmankuvaasi sovi. Useimmat tuhnuttajathan ovat jo niin syvässä denial -vaiheessa, ettei mikään heitä hätkäytä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


omassa ollaan kirjoitti:

Aikanaan aikuisuuden kynnyksellä muutin ensimmäiseen omaan vuokra-asuntoon (17v). Olihan se mageeta päästä omilleen. Asunnon olisin halunnut ostaa kyllä jo 20 vuotiaana, ja vaikka vakiduuni olikin, säästöt eivät vielä riittäneet, ja ketään ei takaamaan saanut..

En voi sanoa että voin näin jälkikäteen mennä kehumaan vuokralla asumista... pari kertaa myytiin "asunto alta", eikä helsingistä ihan helposti vuokraasuntoa löydä, melkein on otettava se minkä saa, maksoin kovaa vuokraa suhteessa palkkaan, asunnon koosta puhumattakaan, ja edes menemättä siihen missä kunnossa osa näistä asunnoista oli.. Mitäs sitä hyvin tuottavaan vuokrakämppään vuokranantaja haluaa enempiä sijoittaa?
Millon sai vuokranantajan kanssa tapella rikki olevasta jääkaapista, ja milloin rikkinäisestä uunista. Kommuuniasumistakin tuli kokeiltua, sekään ei kohdallani oikein toiminut siinä etten oikein ymmärtänyt sitä että kämppäkaverit söi ruuat jääkaapista, järjestivät harvase kerta jatkobileitä ja jatkuvasti yhteiset tilat olivat kun kaatopaikka. Jouduinpa päälle vielä maksamaan muutaman kuukauden vuokraosuuden mitä entinen "ystävä" jätti maksamatta. Että kiitos tälle entiselle kaverille 5000mk turhasta menetyksestä.

Vihdoin sain sitten käsirahan säästettyä ja sain ostettua karrostalokämpän (24v), käsirahan sain kootua sillä että tein n 200-250h/kk töitä, ja asunnosta maksoin tuolloin maksoin siitä 620 00mk, ja siitä sitten lyhentelin lainaa yhtiövastikkeineen tollaset 4300mk kuussa (voi heittää satasen jompaan kumpaan suuntaan, ihan tarkkaa summaa en muista) Löysin sitten elämänkumppanin, ja myin asunnon hintaan 158 000e (asunto oli viimesen päälle uudelleen rempattu, ja onneks kun on näitä näppäräkätisiä kavereita, jotka jeesas kaljapalkalla, joten jäi ihan mukavasti siitä sitten näppiin) No, ostimme kumppanin kanssa omakotitalon... hän myi samaan aikaan oman (melkein velattoman) kämppänsä.
Me ostimme ja maksoimme okt:sta täällä vantaalla 4 vuotta sitten 225 000e. Meillä on velkaa "vain" n. 40 000e, mitä maksamme 1300e/kk pois. Joten ei ole velkaa enää kovinkaan moneksi vuodeksi jäljellä...
Molemmat ollaan ihan perusduunareita, ei millään hirveän isolla palkalla tai korkeasti koulutettuja. Olemme 34 ja 35vuotiaita ja perhettä vasta nyt perustamassa, mukelo onkin tulossa jo kovaa vauhtia.

Toki tossa vuosien saatossa jäi tekemättä niitä asioita mitä monet duunikaverit ja kaverit teki, eli ei paljon tullut reissattua tai juhlittua, kun ensin säästi pipo kireenä käsirahaa, ja sitten ostin kerrostalokämpän ja remppasin sen ja nyt ollaan laitettu ja rempattu omaa taloa (jonka arvo on jo remonttienkin takia noussut mukavasti), mutta loppusuoralla ollaan tässä urakassa, niin remonttien kun lainojenkin kanssa... ja muutaman vuoden päästä sitten jää sitäkin enemmän rahaa vaikka ihan siihen matkailuun sitten.. (perusasumiskulut on sitten enää n 200e/kk ja nettotulot pyörii 5000-5500e/kk, siis yhteenlasketut, ja ilman niitä hulluja ylitöitä)

Olen itse tyytyväinen valintaani/valintoihimme. Ihan vittuilematta... täällä etelä-suomessa vuokrien suhde asuntojen laatuun on ihan älytön. tollasella 1200 eurolla ei saa kovinkaan kummosta asuntoa vuokralle, sitä paitsi sillä summalla lyhentää jo omaa, jos ei ihan kalleimmilta paikoilta asuntoa lähde ostamaan. Siis pienellä tinkimisellä.

Vieläkö joku väittää ettei minun/meidän tapauksessa omistusasuminen ei olis kannattanut? Työtähän tää on molemmilta vaatinut, sitä en kiellä... Mutta en mä todellakaan haluais maksaa vuokraa loppuikääni saamatta siitä mitään. Ja todellakin uskon ja luulen että jos meidän tapauksessa kävis laskemaan mitä elämämme aikana joko maksaisimme pelkkää vuokraa tai että jaksais laskea miten paljon maksetaan omasta ja koroista pankille, olis vuokrien summa moninkertanen verrattuna siihen miten meillä tää homma on mennyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu