Minä en hyväksy, että heille rakennetaan asuntoloita. Itse ovat itsensä siihen kuntoon saattaneet. Rahat pitäisi käyttää järjellisten ihmisten auttamiseen, lapset, vanhukset sairaat esimerkiksi. Minusta juoppo ja narkkari ei ole sairas vaan aivan oma valintansa. Samoin tupakoitsija! Kuka ei enää nykyisin tiedä että tupakka tappaa! Kaikki tupakasta sairastuneet pitäisi jättää hoitamatta, tai heidän pitäisi itsensä maksaa hoito. Miten ihmeessä kukaan on asunnoton? Jos elää normaalisti, maksaa vuokran, ei asunto mene alta. Vaan kun nämä juopot rahaa saatuaan ostaa viinaa eivätkä maksa vuokraa, niin siinähän sitten ovat asunnottomia! Inhoan ihmisiä, jotka eivät osaa pitää huolta itsestään. Jos jää työttömäksi, saa päivärahaa ja/tai toimeentulotukea, pitäisi siitä ensimmäisenä vuokra maksaa. Oletan nyt tässä, että ei näillä asunnottomilla omistusasuntoa ole! Jos on ollut, ovat senkin juoneet! Ja painotan sitä, että juoppo eikä narkkari ole sairas, ei tuollainen ole sairaus. Ihan itsestä se riippuu!
Asunnottomista
heikkoja ihmisiä!
60710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
kysymys. ja siihen ei pitäisi kuulua syylistäminen, - kylymä se on narkkarillakin ja juopolla taivasalla, - sanon vaikka kuin naiiviksi leimautuisin.
Oma on valintansa jos viinaan ja huumeisiin rahansa panevat ennemmin kuin kämppään. Ei kuulu yhteiskunnan tällaisia hyysätä.
mutta asunto pitää ihmisillä olla, - kuvittele ihtesi tuonne pusikkoon johonkin pahvitekeleeseen viluissaan värjöttämään :(
Olipa aamun avaus!
Oletko tosiaan 60 ??
Muistaakseni Karpon ohjelmassa ollut joskus,henkilö sairastui,oli työsuhdeasunto,josta ulos,kadulle jossa eli 27 v.Miten voi olla,selviää kadulla,mutta ei työelämässä...Ilman kovaa,ei elämää ?
Pysy peiton alla,juo runsaasti nestettä. Kyllä se siitä...
En voi muuta, kuin todeta kiitollisena, että onneksi, et kuullu tuttavapiiriini.
kun se vaan OIKEIN jaetaan. Ensinnäkin noitten päättäjien palkat ja palkkiot TULEE PIENENTÄÄ,
Forttum on hyvä esimerkki VÄÄRYYDESTÄ meidän yhteiskunnassa, on paljon muitakin , kuten PANKIN johtajat, storaenson ym, johtajat, sekä valtiovallan edustajat, PRESIDENTISTÄ alkaen.
Ehdottomasti tulee rakentaa asuntoja KAIKILLE KÖYHILLE , suomen yleiskuva näyttää paljon siistimmältä kun köyhät ihmiset saadaan oman elämän alkuun, tietenkään kaikki ei yksin selviydy edes massa pikku asunnossaan, heille tulee järjestää yhteiskunnan puolesta ihmisiä, siis tuki henkilöitä, jotta he selviytyy arjsesta.
Siinä olet oikeassa , LAPSET on kohde johon PITÄÄ panostaa, lapsissa on suomen tulevaisuus, vanhuksista tulee myös pitää hyvää huolta, he on rakentaneet tämän suomen, mutta ei tule unohtaa työttömiä, asunnottomia narkkareita, (narkkarit voi luojkitella sairaisiin) KAIKISTA TULEE PITÄÄ HUOLI.
TYÖTTÖMÄT erikois asemaan, heille tulee suunitella työtä, esm, palauttaa tekstiili teollisuus suomeen, siitä löytyy valtavasti tekemistä eri sektoreilla.
Suomessa oli LAADUKAS tekstiili teollisuus 60 -- 80 luvulla, mutta mieidän "anteeksi vaan TYHMÄT" päättäjät tuhosi kaiken. Kaikki vietiin ulkomaille tietotekniikoineen ja koneita myöten,
hävetä saa päättäjien puolesta, siinä meni satojatuhansia työpaikkoja ulkomaille !!
Tekstiili teollisuus on kestävää teollisuutta, ihmiset ei tule ilman vaatteita toimeen.
Tästä voisi aloittaa uudelleen suomen kehittämisen inhimillisempään suuntaan!!!
Lopettaisivat nyt ensin, nämä nyky päättäjät, valtion omaisuuden myymisen, vetoamalla kansalle valtion velkaan?
Ja kansahan näemmä uskoo kaiken mitä he sanovat, koska ovat hiljaa kun heidän omaisuus häviää pilkkahintaan, ja velkaa ottavat silti lisää tähän maahan ?.
Noin ovat toimineet meitin "herrat/naiset" eduskunnassa jo yli kaksikymmentä vuotta.
Tätähän suurin osa suomalaisista haluavatkin, koska heitä uudelleen ja uudelleen äänestävät.
Mikä kannattava yksityisyritys toimii näin, että myy tuottavan toiminnan, kunhan kysyn?
Eiku vaan, Suomen Valtion metsät ja kansallispuistot nyt vaan myyntiin, kun ei oo enää mitään muuta myytävää. Siis mistä joku maksaisi jotain sinne pohjattomaan valtionpussiin.
Kymmenentuhatta pidetään asunnottomana että kilpailu pitää keinotteliat rikkaana...Viinasta ja tupakasta on peritty veroa niin paljon että pitä'is hoitoon riittää...
asunnon.
Ihmisen tilanteesta riippumatta hän on oikeutettu asuntoon.
Ei kaikki ole omasta syystään asunnottomia,katsoin televisiosta kun yksi mies kertoi syyn asunnottomuuteensa.
Oli tullut ero,vaimo jäi lasten kanssa entiseen asuntoon,tämä mies ei ole löytänyt asuntoa missä voisi tavata lapsiaan,nyt hän tapaa heitä kaupungilla,käyvät elokuvissa,syömässä jne..hän asuu jossain asuntolassa,mihin aika vaikea viedä lapsia.
Hän ei ole ns. akuutissa asunnontarvitsija jonossa kun asuu jo asuntolassa.
Hän tekee ahkerasti töitä,ei käytä alkoholia,mutta asunnot ovat pääkaupunkiseurulla kiven alla.
Varmaan näissä asunnottomissa on näitä juoppoja ja huumeenkäyttäjiä,mutta ei saa yleistää asioita,muitakin on ja kyllä kaikilla ihmisillä asunto täytyisi olla,elää sitten millaista elämää tahansa.
Asunto voi mennä alta esim. tilanteessa jossa vuokranantaja ottaa asunnon omaan käyttöönsä.
Tuntuu aika oudolta sinun kantasi näihin asioihin,asiat ei ole aina mustia ja valkoisia,kuten sinun maailmassasi tuntuu olevan.
olen itsekin eron jälkeen ollut asunnoton, puolivuotta.
En saanut kaupungin asuntoa, vaan vihdoin yksityiseltä. Vuokraan meni puolet palkasta, ja oli pieni asunto.
Tästä onneksi jo aikaa.
Kyllä rassasi yöpyä milloin kenenkin tuttavan sohvalla.
Onneksi oli edes heitä.
Kaikilla ei ole, opiskelijoitakin paljon taas nyt asunnottomana.
Mitenkähän aloittaja kuvittelee näiden "kelkasta pudonneiden" voivan päästä edes ylös, kuopasta, mikäli ei edes yösijaa heille soisi.
Alkoholistiksi ja narkkariksi, voi päätyä kuka vaan, jopa aloittajan lapsi, lapsenlapsi.
Olen järkyttynyt, että noin yksisilmäisiä voikin olla joukossamme, ei ole elämässä opittu mitään, onneksi arvot muilla kohdallaan.
melkein 5 vuotta työttömänä. Päivärahasta ei vuokran jälkeen juuri mitään jäänyt. Mutta aina ensimmäisenä maksoin vuokran, koska minusta oli tärkeintä, että on asunto. Toimeentulotukea en käynyt ruinaamassa, juuri ja juuri pärjäsin ansiosidonnaisellani. Sitten kun jäin työttömyyseläkkeelle tulot putosi vat jonkin verran. Siis ansiosidonnainen oli suurempi kuin työttömyyseläke (huomio, jotka olette eläkeputkessa). Tuolloin sitten muutin pois pääkaupunkiseudulta. Sen jälkeen jäikin rahaa enemmän käyttöön, vuokra kun oli puolet siitä mikä Helsingissä. Nyt asun Savossa ja kyllä täytyy myöntää, että kaipaan kovasti Helsinkiin. Olin Savosta joutunut 80-luvulla muuttamaan työn perässä Helsinkiin. Siitä oli sitten tullut kotikaupunkini. Olen tämän aloittaja ja ihmettelenkin miten ihmeessä muut pystävät ylläpitämään noita loisia. Elämä olisi helpompaa jos heidät rahdattaisiin vaikkapa pakolaisiksi Somaliaan. Kun kerta sieltäkin ihmisiä tänne tulee! Te ihmiset ette taida tosiaan ymmärtää ollenkaan, että asunto on se tärkein. Olisit sinäkin erotilanteessasi ottanut sen huomioon ja vaatinut, että saat asua yhteisessä asunnossasi niin kauan kuin oma asunto löytyy. Tiedän monta sellaista tapausta. On ihan oma syy, jos heittäytyy asunnottomaksi! Ettei vaan olisi ollut kyse alkoholista, ettei puoliso sellaiseen suostunut!?
On sulla otsaa kirjoittaa toisten elämästä, muka faktaa.
Miten se voi olla oma syy, jos joutuu asunnottomaksi esim. siten, että on vuokrannut yksityiseltä asunnon ja sitten vuokranantaja myy sen ja uusi ottaa omaan käyttöönsä?
Vastaisitko tähän, olisi näet tärkeää saada tietoa ja sinähän sen tiedon osaat kertoa.
ai, jäänyt vaan asumaan puolison työsuhdeasuntoon, hänen uuden puolison ja xsän kanssa, niiinkö.
Kun niitä asuntoja ei vaan ole, ei riitä kaikille.
Kirjoituksesi täyttää panettelun ja rasismin tunnusmerkit.
Alkoholia en ole juonut koskaan, eli kritallipallosi näyttää väärin.
Hävettää, aloituksesi ja vastauksesi vuoksi, olla suomalainen.
Muista, itsellesi voi vielä käydä samoin, joka toiselle kuoppaa kaivaa...
Toivottavasti löydät sitten paikan majailla.
kun häätö on päällä saa paljon helpommin asunnon. Jos siis on kunnollinen eikä päihdeongelmainen. Toisaalta taas joidenkin kaupunkien asuntoja saa helpommin juuri päihdeongelmaiset. Kannattaa ottaa selvää kumpaa asuinkaupungissa suositaan ja toimia sen mukaan. Siis jos olet kunnollinen, mutta kaupungissa suositaan juoppoja, kannattaa heittäytyä alkoholistiksi ainakin niin kauaksi kun asunto on saatu. Toisin päin ei ehkä onnistu. Ei juoppo pysty esittämään kunnollista. Ja olen minäkin asunut sellaisessa asunnossa, jossa asunto tarvittiin omaan käyttöön. Aivan helposti sain uuden asunnon. Pitää vain suostua maksamaan ehkä korkeaakin vuokraa! Sitä paitsi, jos omistaa asunnon ja siinä on vuokralaiset ja haluaa itse muuttaa siihen, ei se välttämättä onnistu. Näin kävi takavuosina. Äitini osti rivitalo-osakkeen johon sitten otti vuokralaisen. Tällä oli 5 lasta. (äitini oli tosi hölmö kun tuollaiselle perheelle vuokrasi). Sitten kävi niin, että äitini halusi muuttaa siihen asuntoon ja irtisanoi vuokralaiset, varsinkin kun heillä oli monen kuukauden vuokrarästit. Hepä veivät asian oikeuteen ja päätökseksi tuli, että tällä perheellä on suurempi syy asua siinä kuin äidilläni. Hyvä tavaton sentään, äitini kuitenkin omisti tämän asunnon. Tuon jälkeen äitini myi sen asunnon ja uudelle omistajalle jäi tehtäväksi saada entiset pois. Ehkäpä tuolla ostajalla oli sitten 6 lasta?! Äitini osti sitten omakotitalon. Tosin ei hän siihenkään päässyt aivan heti, omistajien lapsilla ei ollut asuntoa, mutta kyllä hän sitten puolessa vuodessa pääsi siihen asumaan. Joten, älkää tulko minulle naputtamaan, että vuokralaisilla ei ole mitään sanavaltaa. Itse olin tässä takavuosina ostamassa itselleni asuntoa, olin löytänyt mieleiseni. Mutta siinä oli vuokralaiset, jotka olivat luvanneet muuttaa pois. Noista vanhoista kokemuksista oppineena en ostanut sitä asuntoa. Ei ne vuokralaiset olisi mihinkään lähteneet. Ostin sitten aivan uuden asunnon, joka oli juuri valmistunut, ei taatusti ollut vuokralaisia!
Nykyään syynätään aika tarkkaan tulevan vuokralaisen taloudellinen tilanne ja maksukyky.
Olin ihmisystävällinen ja vuokrasin asunnon "ex päihdeongelmaiselle".
Sosku hommasi huonekalut, maksoi vuokran ym..
Asunto oli juuri remontoitu, sovittiin että siellä ei sitten tupakoida sisällä, hän oli kuulemma lopettanut tupakoinninkin.
Jonkin aikaa meni hyvin, vuokra tuli ajallaan kun sosku maksoi.
Sitten alkoi tulla valituksia, vuokralainen oli retkahtanut ja kaikki kulmakunnat pultsarit alkoivat majailla asunnossa.
Sitten isännöitsijä soitti että ovi käytävään oli hajotettu kirveellä.
Asunnossa oli kaksi ovea sisimmäisen sai auki vain avaimella joten en päässyt sisälle, kerran hän oli unohtanut lukita sisäoven ja pääsin sisään, vuokralainen ei ollut kotona.
Kaaos oli järkyttävä.
Keskellä olohuoneen pöytää oli uunipelti (uusi uuni) niin kukkuroillaan tupakantumppeja että osa oli pöydällä, niitä oli lattialla, ikkunalaudoilla, kylpyhuoneen lattiakaivo oli tukossa tumppien takia ym......
Panin sisäoven kiinni avaimella ja otin sen mukaani, päätin että asuntoon ei ole enää asiaa, vuokralainen olikin majaillut paljon jossain pultsarien kämpillä, ajattelin että ei se siellä ainakaan palellu.
Tyhjensimme asunnon kamat kylmästi lumihankeen.
Siivoamisessa meni päivä, uudet roskikset olivat täynnä sameaa nestettä, osoittautui että niissä oli kilju käymässä.
Seinät pesin kloriitilla, silti tupakanhaju ei lähtenyt, piti maalata uudelleen.
Ei päihdeongelmaisista ole asumaan tavallisten ihmisten kanssa, sen olen huomannut.
Taloyhtiö on hyvämaininen, asukkaat vanhempia ihmisä, on hellä ollut kestämistä.
Nyt on hyvä vuokralainen.
Miksikähän sitä asuntoa ei sitten ole?
Minä olen taas kerran toista kuukautta etsinyt asukasta/asukkaita uudenveroiseen kaksioon isohkon kaupungin keskustan lähellä, rauhallisella alueella, vaan ei tunnu kiinnostavan ketään. Yksi tupakalle ja vanhalle viinalle haiseva pariskunta kyllä kävi katsomassa, mutta en uskaltanut antaa näitten tuhottavaksi omaisuuttani. Tuskin olisi ollut rahaa vuokraankaan... Vaikka 10-20 % alle seudun yleisen vuokratason pyydän, kun ei minun toimeentuloni ole vuokrasta kiinni. Elän riittävän hyvin eläkkeelläni.
Kaikki opiskelijatkin ovat jo kämppänsä löytäneet.
Ei ole helppoa olla rikas jos ei köyhäkään.
että saman tien kaikki asunnottomat vietäisiin saunan taakse ammuttaviksi.
Eipä tarvitsisi heistä enää huolta kantaa eikä verovaroja heihin tuhlata.
kuinka suusi panisit jos vaikka sinua kohtaisi tommonen kohtalo?????
KYLLÄ suomessa pidetään kaikista huoli, vaikka kuinka paljon olis oikeistolaisia .......
Itse olen hyvä osainen, mutta en KOSKAAN NOIN KAUHEE KUIN SINÄ ,, on sulla otsaa tehdä ehdotuksia???!!!!
ei oma mielipiteeni, sarkasmia siis.
Hänen mielipiteensä olivat niin tylyjä, joten menin vielä pidemmälle.
Alkoholismi on tunne elämän sairaus.
Vie hautaan ellei toinen auta.
Jos yhteiskunta myy viinaa hyvällä voitolla on se velvollinen kantamaan vastuunsa.
Hankkimaan hoitopaikkoja.
Viina on pahimman luokan huume kenet se koukuttaa.
ei viinan juominen ole sairaus! Se on oma valinta. Minä juon kahvia, ei sekään ole sairaus, vaan tapa. Ihan hyvin voisin jättää kahvin pois, jos olisi pakko. Onneksi ei vielä ole. Eikä kahvin juomisesta tule humalaan! Kyllähän alkoholistit ovat saaneet tavalliset ihmiset uskomaan, että se on sairaus. Aivan yksinkertaista, kun jättää vain ryypyn ottamatta tai ottaa kohtuudella. Olen minäkin pari kertaa vuodessa yhden olutpullon tyhjentänyt, eikä se minusta mitään alkohoilistia ole tehnyt. Eihän alkoli ketään pakota juomaan sitä!
sydämen saatutta hoitaa?
Oletpa todella raaka ihminen. Onko sinulla jälkikasvua, ajattelepa sekunti, mikä lie heidän kaikkien tulevaisuus?
Luuletko jonkun olevan ihan vain huvikseen juoppo ja asunnoton?
.
Voi hyvä ihminen, et huomaakaan miten sairas olet. Neuvon sinua menemään välittömästi hoitoon, jos ei sinulla ole ketään läheistä ystävää sanomassa. Nimittäin sinulla viiraa ja aika pahasti.
Pieni osa on sitä mieltä että olisi oikeudenmukaista hoitaa sairaat ihmiset yhteiskunnassa.
Priodisoidaan, ihmisest? Onko hyötyä hoitaa joitain sairauksia ja joitain ei?
Kuka voi olla ennustaja? Ei edes paras lääkäri. Sitäpaitsi lääkärikunnassakin on alkoholistia. Lääkkeetkin käy turhan tutuiksi henkilökunnalle.
Kaikki me ollaan ihmisiä. Olkaamme ihmisiä. Auttakaamme toisiamme.
Ei tämä ole mikään maailman paras kolkka olla alkoholisti ja asunnoton ainakaan talvella.
70 luvulla rtekivät konnuuksia jotta saivat katon pään päälle ja ruokaa.
Samaa kehää kierretään. Koittakaa jo päättää miten toimitaan.
Itsestä se on kiinni!
viiraa. Eikä kyllä mikään muukaan. Vain luottamus ihmisiin. En voi missään nimessä hyväksyä yhtäkään juoppoa. Menin mihin tahansa tilaisuuteen, aina siellä näitä juoppoja on. Mitään en
vihaa niin paljon. Minun lapseni eivät onneksi pahemmin juo alkoholia. Eivät he raivoraittiita ole, mutta ymmärtävät kohtuuden. Eivät ole juoneet asuntoaan (kaikilla omistusasunto). En paheksu satunnaista ja kohtuullista alkoholin käyttöä, mutta näillä juopoillahan ei siitä ole kyse!
Elämä on opettanut minuakin ja en koskaan lausuisi noin vahvoja mielipiteitä mistään asiasta, koska olen niin raukka, etten kestäisi sitä, jos se kolahtaisi omaan perhepiirini. Olen nähnyt tapauksia, jossa alkoholi tuli ihmisen elämään vasta yli nelikymppisenä ja kaikki meni.
Minä vietän tosi sosiaalista elämää ja käyn paljon eri tilaisuuksissa, mutta juoppoja en niissä näe eli hakeudutko tarkoituksella sellaisiin tilaisuuksiin?
kuin somaleille ja maahanmuutajille,ne saa kaiken sossusta valmiiksi ja paljon enemmän kuin suomalainen
enää puuttuiki.
Homofobioita, ihmisten jaottelua jo ollutkin.
Ei oo ihme, jos nuoret inhooki teiän ikäluokkaa.
Ei niiden tarvitsisi olla etuoikeutetussa asemassa kuten nykyään.
Kyllä samalla viivalla kantaväestön kanssa pitäisi riittää!
Tähänkin on tuntumaa.
En asu enää Helsingissä, mutta seuraan asioita siellä. Nyt sinne valmistuu kolme tai neljä aivan uutta kaupungin vuokrataloa. Olen aivan varma, että yhtään alkuperäistä suomalaista ei sinne valita asumaan. Kyllä nämä muslimit tuntuvat olevan aivan etuoikeutetussa asemassa siinä valinnassa. Jos heille edes annettaisiin vanhemmasta asuntokannasta asunto, sekin olisi jo parempi. Vaan ei, uutta heille pitää olla. Tosi kiva kun tuhoavat aivan uuden asunnon. Työkaverini naapurissa oli kerran takavuosina sellainen muslimiperhe. Eivät he osanneet hellaa eikä uunia käyttää, sytyttivät nuotion olohuoneen lattialle ja valmistivat siinä ruokaa. Tämä on aivan tosi, työkaverini kävi katsomassa kun palokunnan takia oli "avoimien ovien päivä" Eivät he osanneet viedä roskia roskikseen, heittivät ikkunasta ne ulos. Tämä oli josku 90-luvulla. Voi olla, että heitä on jo koulittu paremmin maan tavoille, mutta ei vieläkään riittävästi. Ei heille ole ilmeisesti kukaan opettanut, että jonossa ei saa etuilla. Siinä kyllä jää toiseksi kun yli satakiloinen huivipäämummo kiilaa bussiin/junaan kyynärpäätaktiikalla. Olen aivan varma, että heitä siedettäisiin paremmin, jos he käyttäytyisivät maan tavalla ja että heille annettaisiin vain se mikä kantaväestöllekin!
kriisi voi tehdä ihmisestä asunnottoman, ero, sairastuminen jne. Jotkut asunnottomista on aivan raivoraittiita ja yrittävät käydä töissäkin. Ei kaikki asunnottomat ole juoppoja!
Alkoholismi on ajat sitten todettu todelliseksi sairaudeksi, siitä päästään jopa eläkkeelle johtuen monista rasitteista jota viina tuo tullessaan. Mielenterveys horjuu, jalat lakkaa toimimasta, pikkuaivot surkastuu, tulee dementia jne.
Tällaisessa koleassa maassa pitäisi olla jokaisella lämmin koti oli sitten juoppo tai ei!
Satutko tietämään et alkoholismi on sairaus siinä kuin syöpäkin. Molemmista voidaan parantua, saamalla hoitoa joka on pitkäaikaista.
Todella tylyltä kuulostat, enpä välittäisi kuulua tuttavaksesi.
Lukeminen auttaa saamaan lisätietoa, jos itsellä on ollut elämä järjestyksessä luulisi päinvastoin omaavan ymmärrystä heikoimpiinkin?
Vai oletatko olevasi niin erinomaisen hyvä, ja vaadit kaikkien muidenkin sitä olevan?
Elämässä ei aina jakaudu nallekarkit tasan, siksi meille on annettu järkeä tuntea mm. myötätuntoa.
Se taitaa sinulta puuuttua , kun luin kirjoituksesi. Otan osaa!
että rakennetaan sairaaloita?
Länsimainen yheiskunta rakentuu sille, että se pyrkii pitämään huolta myös heikko-osaisimmista jäsenistäänkin.
Minun kokemukseni mukaan, kukaan ihminen täällä elämässä ei ole paheeton, miksi siis nakella ketään kivillä?
Jos itse tuntee olevansa, tuskin lähipiiri yltää yhtä korkealle tasolla.
.
En minäkään hyväksy heikkoja ihmisiä.Pitää olla vahva,säälimätön ja inhottava .
Inhimillisyys kuuluu ihmis luonteeseen, jos näin ei ole , ihminen on SAIRAS,, eli HULLU,,. tämä "hullu" ei ole vastuullisiin tehtäviin kelpaava yksilö,, tulee eristää ja panna tarkailuun. Hitler oli aikoinaan tätä sorttia.
Jos me perustamme yhteiskunnan, jossa kukaan ei koskaan saa sairastua eikä epäonnistua eikä tulla vanhaksi eikä vammautua, ideaali siitä näkyy kirjoituksessasi. Olen kyllä samaa mieltä siinä, että alkoholia ei kukaan kaada väkisin suuhun, tupakka ei lennä itsestään huulten väliin eikä kukaan muu voi käyttää tupakoitsijan keuhkoja kuin henkilö itse, huumeita harvemmin pistellään väkisin kenenkään nahkaan tai suuhun, ns. kunnon elämästä useimmat putoavat omien tekojensa seurauksena, mutta voimmeko me tosiaan noin yksioikoisesti kieltää olemassaolon heiltä ?
Me puhumme syrjäynyneistä kuin täysin vieraista niin kauan kunnes syrjäytynyt on poikasi, tyttäresi, äitisi, isäsi, muu sukulaisesi tai läheisesti - tai kenties sinä tai minä, sillä kohtalot ja elämän tiet ovat arvaamattomia. Ei koskaan on jo huomenna, sanotaan erässää laulussa. Sanoisitko heille samoin ts. koeta viihtyä asunnottomana pakkasessa, kun itse olet siihen itsesi ajanut -? Noinkohan vaan. Tai kieltäisitkö heiltä sossueurot, koska "yrittäisivät nyt syödä vaikka kynsiään, kun ovat pahalaiset remunneet viinan ja huumeiden kanssa" ? Pitäisikö sairaista karsia ne, jotka ovat juoneet maksansa piloille tai, jotka ovat muuten tuhonneet elimistöään muilla huumeilla? Kuolkoot vaan hoidotta kostoksi siitä, että eivät ole täyttäneet kunnollisen suomalaisen lokeroa!
En suosi hyysäämisyhteiskuntaa, mutta puollan sitä, että jokaiselle pitää anta ainakin toinen tilaisuus elämänsä kohentamiseen, kun on joutunut syystä tai toisesta pohjalle. Sama koskee sairaanhoitoa. Kyllä me Suomen demokratiassa olemme tästä sopineet myös yhteisesti tavallisen kansalaisen tasolla maksamalla veroja.
On helppoa arvostella silloin, kun itsellä on asiat hyvin tai kohtuullisesti ja varsinkin silloin, kun itse on pystynyt vastustamaan kiusauksia ja selvinnyt elämän kovistakin paikoista. Samaa edellyttää muilta, mutta kun me emme ole samasta puusta. Elämä on taistelua, siitä jotkut selviävät vähemmillä arvilla, toisille se on avohaavaa koko eliniän. Olen kuullut monta kertaa ihmisten kanssa jutellessa, miten katkeria monet ns. vanhemmat polvet ovat nykynuorille: "... kun niillä on kaikkea, ovat saanet koulutusta ja työtäkin on, jos vaan huolisivat. Niillä on asiat niin hyvin ja kuitenkin juovat ja rellestävät pahuuttaan, mutta MINUN PITI JAKSAA JA SELVITÄ ... ".
Huomautan sinulle, että myös ns. vanhemmissa sukupolvissa eli meissä ja meitä vanhemmissa on epäonnistujia, niistä ei vain puhuta, koska suurin osa on kuollut, mutta varsinkin sodan jälkeen syrjäytyneitä ja asunnottomia oli joukoittain ja niin myös sen jälkeen aina nykypäiviin saakka. Maalta kotoisin olevat keräytyivät kaupunkeihin asunnottomina ja ajautuivat monasti rikoksen poluille, kuten nytkin. Jos sossu maksaa vuokran, se myös tilittää sen suoraan vuokranantajan tilille, se ei tule lainkaan tukea pyytävän omaan käyttöön missään vaiheessa, joten huolesi on aiheeton. Jotta yleensä voisi saada toimeentulotukea, tarkastetaan hyvin huolellisesti,että tuen hakijalla ei ole säästöjä tai muuta sellaista omaisuutta, joka voidaan muuttaa realisoida eli myydä ja käyttää hakijan elatukseen. Omistusasuntoa (jossa itse asuu) ei tarvitse myydä, eikä autoa, kun se on välttämätön kulkuvälineenä, mutta muu omaisuus ja säästöt on realisoitava ennenkuin tukea saa. Helsingissä tarkastaminen on tehotarkastusta, joten ei täällä leveällä leivällä elellä, kun toimeentuloluukulle päätyy.
Asunnottomaksi voi joutua vaikkapa avioeron yhteydessä. Ihan kunnollinenkin, mutta työtön esimerkiksi. Vaikka ei olisi juonut ja rellestänyt lainkaan eikä käyttänyt huumeita. Jollei olisi asuntoloita tai tilapäisiä turvapaikkoja, kadulleko heidän pitäisi kuolla? Elämä kadulla on kovaa, kokeilepa itse nukkua muutama yö taivasalla tai rapuissa tai roskiksessa. Monet juovat, koska niin olo on lämmin ja koska häpeää ei silloin tunne vaan turtuu. Siirtyminen sellaisista oloista ns. tavalliseen elämänmenoon ei myöskään ole helppoa, vaikka niin puusta katsoen luulisi. Suomalaiseen luonteeseen - varsinkin miesten - kuuluu usein "kun on alamäki, antaa mennä vaan"-periaate eli syrjäytynyt ei apua ehkä haluakaan, koska paineet ulkopuolisilta - kuten minulta ja sinulta - ovat todella suuret. Ken on kerran keksitty, sitä aina epäillään.
Ja lopuksi: on epäilty,että muut kunnat tunkevat syrjäytyneensä Helsinkiin elätettäviksi. Että saavat kunnolliset ihmiset nukkua siistissä kunnassaan ja pikku kodeissaan rauhassa, poissa ikävät syrjäytyneet silmistä, poissa mielestä...
...hyvä kirjoitus!
Katselen näitä pohjalle tippuneita muutamana päivänä viikossa ja monenlaisia elämänkertomuksia on yhtä paljon kun heitä itseäänkin.
Minusta ratkaisevaa on asumisen laatu.
Eihän ketään voi pakkaseen tappaa mutta joku tolkku asumisen tasossakin tulisi olla.
Näillä "syrjäytyneillä" on taipumusta häiriköintiin ja naapurustosta piittaamattomuuteen.
Minusta heille sopivia ovat haja-asutusalueen erilliset, vanhat omakotitalot ja tilapäiseen käyttöön rakennetut työmaaparakit.
Muun asutuksen joukkoon on suurin osa soveltumattomia.
Sama koskee erästä etnistä ryhmää jonka nimeä ei äärimmäisessä' suvaitsevaisuudessamme saa mainita.
Unohdin mainita että edesmenneet, vanhat, hyvät kaverini kuuluivat tuohon ryhmään joten hyvä tuntuma minulla on.
Myös tuosta mainitsemastani etnisestä ryhmästä minulla on kokemuksia sekä 50- ja 60 luvuilta että aivan viime vuosilta.
Onneksi vain pätkittäin!
Ehdotan, että kaikki 6-kymppiset joutavat saunan taa: näin tulee terveempi popula Suomenmaahan.
miten niin muka, - meistä ei tule enää mitään populaa minnekään, älä pelkää...ja sinäkin olet "meistä"..ja olen tosi huolissani.
Ja
aikanaan me kuolemme, ja sitten tulee seuraava "huonojen" popula..niin se menee..
... se terveempi popula osaa edes kirjoittaa.
Näistä vanhoista hyvistä kavereistani nuorin kuoli jo 20 ikäisenä ja viimeinenkin hieman päälle 50:n.
Tietääkseni ainoastaan yksi jatkoi sukua.
Kyllä luonto hoitaa!
Kaverit tekivät valintansa. Sinänsä keskiverto fiksua porukkaa, mielsetäni.
Eivät häiriköineet kun saivat olla omissa oloissaan!
että ajattelisitko samoin jos oma lapsesi olisi tuossa jamassa?, - ja pystytkö koskaan asettumaan avuttoman tilaan moralisoimatta häntä?
Yhteiskunnan ei pitäisi kerätä tuollaisia luusereita elätettäviksi . Turha kuluerä jonka rehellisesti
itsestään huolehtivat joutuvat elättämään , motivaatio kunnolliseen elämähallintaa haihtuu kun
luusereita asutetaan sotkemaan asuinyhteisöt . Kuormastasyöjät eivät koskaan tuo mitään
lisäarvoa yhteiskuntaan ,
jos kerjäläinen saa rovon, muut alkavat myös kerjäämään ihan vain laiskuuttaan?
Suomenhan pitäisi olla sivistysvaltio?
Mitä saavutetaan ainaisella valituksella?
Suomi on nyt rikkaampi kuin koskaan, rahassa mitaten.
,
Arvokkaita näkemyksiä on esitetty laidasta laitaan.
Asunnoton syrjäytynyt alkoholisti on toki itse ahdinkonsa aiheuttanut, mutta ihminen on hänkin. Emme kaikki ole yhtä vahvoja, toiset sortuvat viinaan ja huumeisiin, toiset laiskuuteen ja jotkut jatkuvaan syömiseen. Näitä asunnottomia on kuitenkin sen verran vähän, että heille lämpimän yösijan järjestäminen yhteiskunnan varoin ei maamme taloutta paljon heilauttaisi.
Erilaiset asumis-, toimeentulo- ym. tuet rasittavat yhteiskuntaa moninkertaisesti enemmän. En voi ymmärtää, että terve 60-kymppinen ei tule omillaan toimeen.
Helsinkiin nyt asunnottomat usutetaan, mutta ei Helsinginkään talous kaikkea kestä. Täällä on nytkin aivan liian paljon muualta muuttaneita erilaisia tukia nauttimassa. Ovat niin "kotiutuneet", ettei eläkeläisenäkään muualla voi asua.
Turun kauppatorilla suuri yhteinen ruokajakelu tarvitsijoille .
Tervetuloa klo 12.00
[email protected]
Internetsivut:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
että kaikenlaisille maahanmuuttajille riskeille nuorille miehille heti annetaan kaikki meidän verorahoista.Kyllä ainakin Turussa näkee somaleita ,on uudet kännykät,merkkivaatteet ,kaiken päivää pyörivät kaupungilla,autot,sossusta saavat asunnot kalusteet.Ennenmin annan suomalaiselle juopolle
Olin hikisesti 15vuotias, kun mummu heitti minut maailmalle, enkä takaisin päässyt yrityksistäni huolimatta. Syynä oli kun pelakuut oli talven aikana paleltuneet. Olin koko talven asunut siellä hellahuoneessa ja pitänyt mummulle asuntoa. Maksoin jopa vuokran. Kun oli vanhainkodissa. Paikkakunta oli J:pää ja asemalle matkaa 4km. Olin hesassa töissä ja muistan ne aamut lumihangessa kahlaten pyörä selässä - juna lähti 05.50 No mummu taisi olla myös henkisesti sairas. Näin jälkeenpäin ajatellen.
Ei ollut sukua ei ketään. Helsingissä vietin öitä linnunlaulun numero 10 ulkoveskissä.
rappukäytävissä ja linnanmäen kallioilla. Työpaikkoja oli sen kun valitsi. Asuntoa, ei edes sitä alkoovia tai eteisen nurkkaa saanut itkemälläkään.
Tiedän mitä tarkoittaa->kun kosteus ja kylmyys muuttuu aamuauringon lämmittämäksi jolloin ruumiskin lämpenee. En juonut en polttanut.
Joten tule ja kulje viikko niissä mokkasiineissa ( kumisaappaissa) jotka minulla oli silloin jalassa ja tuomitse sitten.
Nyt kun menet nukkumaan kiitä, ettei sinun ole tarvinnut olla mierontiellä. Sillä et voi tietää kenenkään alkusyitä asunnottomuuteen.
Muista että et tiedä mitä tulevaisuus sinulle tuo...
mitä edessä on olisi helppo toimia ja tehdä kaikki parhain.
....koskaanhan ei tietää voi?
Kerran he kannustivat sinut
nousemaan jaloillesi
kokemaan ihmisen paino
pikkuisilla polvillasi.
Tänään he juovat
maljoja sinulle
ja noille jaloille
jotka eivät voi tietää
mistä tie kaartaa.
Sinun on mentävä
pitkille poluille.
Sitten kerro kaikille
miksi kävelemään opitaan.
Katja-Maaria Kaskinen
ollut kova kohtalo, ihan hirveältä tuntuisi heittää nuori taivasalle..:(- onneksi olit vahva psyykeltäsi ja selvisit siitäkin koettelemuksesta.
Siinä tuli jämerää ja asiallista tekstiä.
Sanottakoon ensin, kuka tuollaista yhteiskunnan huolenpitoa tarvitsee. Siihen ryhmään kuuluvat henkilöt, jotka ruumiillisten tai henkisen vajavaisuuksien tai ikänsä takia eivät pysty huolehtimaan toimeentulostaan, asuminen mukaan lukien.
Eräät näkyvät hyysäämistä puolustaen vetoavan siihen, etä ovat joutuneet työttömiksi, ovat "sortuneet" päihteisiin tai kokeneet avioeron. Useimmat työttömät saisivat jotakin työtä niin halutessaan; päihteiden käyttö on asianomaisen oma valinta samoin avioeroakaan ei olisi, jos ei olisi vapaasta tahdostaan mennyt kyseisen henkilön kanssa naimisiin.
Jokainen on tunnetusti oman onnensa seppä. Tuollainen kurjuus on itse aiheutettua ja sen ylläpitämiseen käytetään jopa yhteiskunnan varoja, vrt. päihteiden hankkiminen sosiaaliavulla.
Enemmistö edellä tästä asiasta kirjoittaneista näkyy täydellä innolla kannattavan noiden laiskurien, pummien, juoppojen, hörhöjen ja perhepinnareiden hyysäämistä meidän veronmaksajien yhteisillä varoilla. Onkohan niin, että kuuluvat itsekin samoihin ryhmiin? Kun ei itse joudu vastaamaan kustannuksista,niin hyvähän tuollaista hyysäilemistä on puoltaa.
Kun ovat elämänsä ehtoopuolellakin noi piittaamattomia ja kovasydämisiä kanssaihmistensä elämästä.
Suomessa kuitenkin jokaisella ihmisellä on pakko olla asunto sääolosuhteiden vuoksi. Esim voitaisiinhan niistä 'Nuorisosäätiön' rahoista osoittaa syrjäytyneiden asuntoihin tai muista poliitikkojen vaalirahoista! - Ompa suurin osa syrjäytyneistäkin ainakin osan elämästään maksanut veroja yhteiskunnalle.
Se nyt on vaan niin, että me kaikki emme ole yhtä vahvoja elämässämme. Osa ei pysty järjestämään itselleen välttävääkään eloa ja oloa, varsinkin jos vielä on kuvioissa rahattomuus. Jo esim asuntoa vuokratessa joutuu maksamaan takuuvuokran ja kaikki eivät täytä normikriteereitä.
Kun kerran itsellä on kaikki hyvin, niin miksen soisi kanssaihmisellekin edes kelvolliset perustarpeet? Kyllä meillä varmasti on jokaisella sukulainen tai tuttava, joka on pudonnut elämän oravanpyörästä jossakin vaiheessa. Nuorina elämän alussa suunnilleen me kaikki olemme olleet toivoa täynnä olevia ihmisenalkuja ja jotkut eivät vaan pärjää yksin syystä tai toisesta. Olen monta kertaa saanut nähdä monen sellaisen ihmisen selviytyneet ahdingostaan kuiville ja päässeen uuden elämän alkuun, kun häntä on autettu terveys- ja toimeentuloasioissa. Ja taatusti sellainen ihminen ei ajattele avaajan ynnä muiden samanmielisten kirjoittajien tavoin lähimmäisistään. (en ole uskovainen).
l
tänne kirjoittaneista ole maksanut veroja siinä missä sinäkin. Tämä sama enemmistö on myös oikeassa siinä, että heikommin selviytyvistä ihmisistä tulee pitää huolta yhteisesti maksamillamme verorahoilla. Luonteestasi kertoo riittävästi epäilysi, että me yhteiskunnan heikommista huolta kantavat olisimme juoppoja ja pummeja. On suuri onni tälle maalle, että kaikki eivät ole kaltaisiasi.