Luin tuosta Tapsan kotisivuilta, kun siellä joku kirjoitti eilisestä Jyväshovin keikasta. Tapsan ääntä ja laulamista kehuttiin ja ja sitä kun lauloi useampia biisejä myös uusimmalta levyltään , MUTTA sitten pientä moitetta sai siitä kun oli äksyillyt bändilleen jotain. Se on harmi kun Tapsa välillä pitää sellaista kränäämistään sen bändin kanssa. On kyllä mielestäni selvästi vähentänyt sitä bändin sättimistä , mutta aina välillä sitä sitten näemmä vielä ilmenee. Sellasen käytöksen, kun Tapsa saisi vallan jätettyä pois niin a vot !
Tapsa ja bändi
allright
6444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
huomannut. Kun Tapsukka unohtaa laulun sanat, syyttää yleensä bändiä. Mun mielestä parasta on kumminkin se, että esittää kappaleet aina eri sanoilla!
Kyllä Tapsa samat biisit samoilla sanoilla laulaa. Joskus voi jostakin laulusta pari sanaa laulaa erillailla kuin ennen ja joskus leikillään vähän muuttelee laulunsanoja
Tiedä häntä, mutta joskus ovat sanat mitä sattuu ja hups hepsankeikkaa.. Tuskin kuitenkaan on tässä asisassa yksin sillä niin käy myös muille artisteille tämän tästä.
Tapani onneksi harvemmin tänäpäivänä orkkaansa lavalla sättii, mutta joskus sellaistakin tapahtuu. Tapsa vaatii itseltään ja myös bändiltään paljon.Jos orkesteri soittaa toisin kuin on sovittu, niin Tapani puuttuu siihen mielellään heti. Eräällä keikalla oli pari tuuraajaa mukana soittamassa ja silloin ainakin Tapsa ihan aiheesta pari kertaa heille jotain huomautti.
touhua. Tapsukka on Suomen ykkönen näissä bändin tölväisyissä ja se ei todellakaan osoita mitään fiksuutta rähjätä bändille niin näkyvästi, että yleisökin sen huomaa. Se on typerää ja osoittaa pelkkää moukkuutta.
Asian tekee vielä koomisemmaksi se tosiasia, että melkein kaikkien muidenkin solistien bändeissä on nykyään pitkälle opiskelleita ammattilaisia ja on siinä silloin soittajilla kestämistä kun korvakuulolta asioita opiskellut solisti "neuvoo" miten kunkin instrumenttia pitää soittaa. Monista solisteista tulee menestyksensä myötä käsittämättömiä joka alan besserwissereitä !
terveisin: 40v alan ammattilaisena
Kirjoituksessasi oli ihan asiaa. On sitä keikoilla tullut nähtyä kuitenkin joidenkin muidenkin solistien ohjeistavan bändinsä musisointia keikalla, joten ei Tapsa ole mikään poikkeus tässä asiassa.