Ilmiöitä

Sätissä ei ole arkea. Olen ymmärtänyt, ettei muilla oman lajini edustajilla ole pestävää pyykkiä, eikä kuraa kantaudu heidän lattioilleen.
Teksteistä päätellen kaikki sättien ihmiset ovat sivistyneempiä kuin minä, ja kauniita. Jokaisella muulla on aviomiehen lisäksi ainakin yksi vakituinen viikonloppukulta. Minä en omista kumpaakaan...

Keskustelupalstoilta opin, miten vähän todella saan tuloja. Ja ymmärsin miksi kaikki kirjoittamani ja sanomani on epäkiinnostavaa... En ole vielä päättänyt ruveta tekmään tekstiä rinnoistani, tai houkuttelemaan liian vanhoja/nuoria kuksimaan kanssani, mutta mene ja tiedä, jos joskus tekisinkin sen. Seuraavassa elämässä.
Kertokaa, kuinka ilman vieroitusoireita pääsen nykykulttuuriin?
-Muutan sivistyksen dadaismiksi.
-Seksuaalisuuden pornoksi.
-Ajan tyhjänpäiväisyydeksi. (Päästäkseni seuraavaan samanlaiseen päivään.)
-Jälkikasvuni menneisyydeksi, ja eroottisen hurmion nykyisyydeksi.
-Ja, lopuksi, miten saan sättikansan kaikki muut ylivertaiset ominaisuudet?
2160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asiaa tuo oli, mutta porukat eivät näemmä osaa kommentoida.

Äänestä

......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Shosha kirjoitti:

Sätissä ei ole arkea. Olen ymmärtänyt, ettei muilla oman lajini edustajilla ole pestävää pyykkiä, eikä kuraa kantaudu heidän lattioilleen.
Teksteistä päätellen kaikki sättien ihmiset ovat sivistyneempiä kuin minä, ja kauniita. Jokaisella muulla on aviomiehen lisäksi ainakin yksi vakituinen viikonloppukulta. Minä en omista kumpaakaan...

Keskustelupalstoilta opin, miten vähän todella saan tuloja. Ja ymmärsin miksi kaikki kirjoittamani ja sanomani on epäkiinnostavaa... En ole vielä päättänyt ruveta tekmään tekstiä rinnoistani, tai houkuttelemaan liian vanhoja/nuoria kuksimaan kanssani, mutta mene ja tiedä, jos joskus tekisinkin sen. Seuraavassa elämässä.
Kertokaa, kuinka ilman vieroitusoireita pääsen nykykulttuuriin?
-Muutan sivistyksen dadaismiksi.
-Seksuaalisuuden pornoksi.
-Ajan tyhjänpäiväisyydeksi. (Päästäkseni seuraavaan samanlaiseen päivään.)
-Jälkikasvuni menneisyydeksi, ja eroottisen hurmion nykyisyydeksi.
-Ja, lopuksi, miten saan sättikansan kaikki muut ylivertaiset ominaisuudet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu