En ollut edes varma, mihin palstalle tää teksti kuuluu, tai onko ylipäätään ideaa kirjoittaa, mutta jos joku lukee ja vielä ymmärtää jotakin mun selityksestä, niin on hieno juttu :)
Olen -93 tyttö, käyn lukiota ja muuttanut juuri omaan asuntoon uuteen kaupunkiin. Kavereita on tullut ja uusia harrastuksia, ja paljon on vielä tekemättä.
Minulla on suunnaton tarve tehdä, tarve oppia uutta, vaikuttaa ja olla osallisena kaikessa mahdollisessa. Kaksi kuukautta uudessa kaupungissa, ja olen jo pelaamassa lentopalloa uudessa seurassa ja käyn vanhus- ja vammaistyön kurssilla, joka voi myöhemmin johtaa työkeikkojen saamiseen.
Asia, josta halusin avautua, on se, että miksi niin monilta nuorilta puuttuu tämä tarve? Liian monet jäävät koneen ääreen istumaan eivätkä harrasta mitään. En sano, ettenkö itse viettäisi paljon aikaa koneella, mutta ehdin tehdä paljon muutakin. Monesti yhdistystoiminnasta tai pienistä koulutuksista voi olla paljonkin hyötyä mm. kesätyöpaikan saannista. Meidän pitäisi olla aktiivisia ja olla osallisena. En tarkoita, että koulunkäynnin ohelle pitäisi haalia liikaa ohjelmaa (itse myönnän tämän paheen..) vaan, että olisi kiinnostunut jostakin, joka tuo mielekkyyttä elämään.
Monesti kiinnitän huomiota, kuinka aikuiset vain puhuvat ja puhuvat että "voi kun pitäisi tehdä sitä" tai "voi että kun olisi kiva mennä tuohon tapahtumaan" mutta asiat jäävät puheasteelle. Toivon, että meidän ikäiset nuoret ottaisivat eri tilaisuudet mahdollisuuksina tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kokemusia! Väestön ikääntyessä pienemmän ryhmän ihmisiä täytyy ylläpitää sama määrä toimintaa kuin mitä on ollut. Se ei onnistu, ellei kaikki _tee_ jotakin. Etenkin yhdistys- ja seuratoiminnassa huolena on se, kuka hommat tulevat tekemään kun vanhat patut joutuvat pakostikin väistymään. Ellei seuraan saada uusia, aktiivisia toimijoita, toiminta loppuu, ja sen mukana yhä enemmän ihmisiä vain jää jonnekin nyhjäämään.
Aivan kamalaa paasausta, ja punainen lanka saattoi hävitä matkalla. Mutta sainpahan purkaa mieltäni!
Toivon, että ottaisitte kantaa asiaan, olenko täysin väärässä mielipiteideni kanssa?
Maailma tarvitsee tekijöitä, puheet on nähty.
4
493
Vastaukset
- boivaan--
Et ole väärässä. Ehkä nuoret laiskistuvat ja sortuvat liikaa päihteisiin.. mene ja tiedä..
- Arkangelia
Totta, itsekään en ole täyskieltäytyjä, mut ärsyttää kyllä nähdä miten jo tosi nuoret ryyppäävät itsellensä alkoholimyrkytyksen :s
- Hymymurha
Tuntemistani toisista nuorista ihmisistä, jotka ovat jääneet kotiin "nyhväämään", suurin osa on ujoja ja heillä yhdistystoimintaan tai vastaavaan juttuun liittymiseen on varsin korkea kynnys. Eikä kysymys ole siitä, etteikö heillä olisi tätä "tarvetta". He eivät vain uskalla ja useimmiten tarvitsevat jonkun kaverin tahi muun tuttavan tukea.
Lisäksi sitten on esimerkiksi mielenterveysongelmia, joiden vaikutuksesta ihmiset kotiinsa jäävät, eivätkä vain yksinkertaisesti saa lähdettyä minnekään tai tehtyä mitään. Jonka omasta kokemuksesta tiedän helkkarin turhauttavaksi pitkällä ajanjaksolla.
Aika monella varmasti on jotain, josta he ovat kiinnostuneita ja joka tuo mielekkyyttä heidän elämäänsä, mutta sinun pitäisi ottaa huomioon, että ei se kaikilla välttämättä ole mainostamasi yhdistoiminta ja kaikkeen mahdolliseen osallistuminen.
Kaikki ihmiset eivät vain ole samanlaisia, toiset ovat enemmän ja toiset vähemmän sosiaalisia. Se, mikä nuoria ihmisiä vaivaa, on ajattelemattomuus, ei niinkään saamattomuus.
Itse en edes kykenisi ottamaan koulun lisäksi mitään. Päivän sosiaalisuusannos tulee jo koulussa täyteen - vapaa-ajalleni en välttämättä kaipaa sosiaalisia kontakteja ollenkaan.
Mielestäni siis, tiivistettynä pariin lauseeseen, kaikilla ei ole valmiuksia yhdistystoimintaan ja muuhun sen kaltaiseen, en tarkoita silti, etteikö sitä pitäisi vaatia, toimeliaisuutta siis, mutta kuka hemmetti on potkimassa jokaista kotona "nyhjäävää" nuorta persuksiin, jos ihmisellä itsellään ei ole motivaatiota?- arkangelia
Olet oikeassa, ja mielenterveysongelmat yms. on aina asia erikseen.. Tuo yhdistys- ja muut jutut oli lähinnä esimerkkejä. Mietityttää vaan että nuorille järjestetään monilla paikkakunnilla valtavasti yksittäisiäkin tapahtumia, että miksi niitä ei hyödynnetä... Tosin en minäkään ujona varmaan lähtisi minnekään viettämään iltaa ihmislauman keskelle. Olen lähinnä huolissani siitä, miten eri seurat pysyvät pystyssä ilman tekijöitä, ja miten nuoret oppivat tulemaan toimeen kaikkien kanssa, mitä taitoa suurin osa tarvitsee työelämässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574