Navetta hyötykäyttöön

maamamma

Olen perheen kanssa jo pitkään miettinyt, miten saisin pihapiirissämme sijaitsevasta vanhasta navetasta toimivan kotieläimille, hevonen, lammas, vuohi jne.? Ongelma on lähinnä vanha lietelantala. Miten kanavat saisi tyhjäksi ja millainen lattia olisi hyvä? En kaavaile mitään maatilaa, ihan vain omaksi iloksi tänne maalle vähän puuhaa yksinäiselle ja eläinrakaalle kotiäidille. Raha on tietenkin yksi kysymys, mutta olisiko jollain tietoa edullisista ja toimivasta ratkaisusta? Ilmanvaihto on koneellinen ja rakenteet kunnossa ja hyvät. Navetassa edelliset omistajat ovat pitäneet sonneja, karsinoita on ollut kymmenkunta, eli aika isot tilat ovat tyhjillään ja menevät pilalle. Mahdollisesti myös kirjallisuus kiinnostaa, jossa olisi vinkkejä suunnitteluun.

5

1600

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lietelassi

      muuta vaihtoehtoa olla kuin painepesuri. Painepesurilla seinät, kattto ja lattia puhtaaksi. Lietekuilun saa puhtaaksi siten, että kutsuu naapurin isännän tuomaan järvestä vettä ja laskee paineella veden kuilun päihin. Lannan pitäisi lähteä kulkemaan lietsäiliöön päin. Sonta laimenee myös veden pumppauksella.

      Jos haluat lietekuilun aivan tyhjäksi. Kannattaa lietekuilun alapäästä yrittää poistaa betonista valettu kynnys, joka estää kuilun tyhjenemisen kokonaan. Sitten vain lastailemaan kumilastalla

    • Sej

      Varmaankin ensin reilusti vettä, ja sitten imulietevaunulla joku sellaisen omistava ottaisi suurimman osan lannasta pois patojen väliltä. Ihan tyhjäksi ei näin saa, mutta paljon vähemmäksi kylläkin.

    • maamamma

      painepesurilla ollaan kyllä puhdistettu, tila on tällä hetkellä verstaana. Sonniparret on purettu pois ja lietelantalakin tyhjennetty pariin otteeseen, mutta kanavat ei tyhjene. Itsellähän meillä ei noita laitteita ole ja naapuri on tosi nihkeä omiaan lainaamaan tai käymään meillä. Järviä ei ihan lähellä ole. En tiedä onko siellä enää itse sontaa paljoa, taitaa vain sadevesi kertyä sinne. Haluttaisi jotain käyttöä rakennukselle saada, kun hukkaan menee tyhjillään ja alkaa pian ränsistyä. Peltoakin on monta hehtaaria, jotka olemme vuokranneet, jotta eivät mene nekin pilalle. Olisi mukava eläimiä pitää, kun tilaa on. Rahaa taas niukemmin käytettävissä. Lietekanaviin ei pääse kyllä lastaamaan eikä kunnolla vettäkään ruiskuttamaan, kun on betonista valettu "ritilät". En ole paljon navetoissa vieraillut (talleissa enemmän) enkä siksi tiedä miten nuo systeemit oikein toimivat. Mies kyllä on ollut karjatilalla pikkupojasta asti, mutta kun on mies, ei siitä mitään naisen älyllä ymmärrettävää saa irti. Joku sanoi, että muovit vain päälle ja siihen rakentamaan, onnistuisikohan moinen? Korkeutta navetassa on yllättävän paljon. Pelottaa vain, kun vesi makaa alla, että päällä olevat rakenteet lahoavat ja homehtuvat. Karjakeittiöön ja vasikoiden puolelle on tulossa sauna ja pesuhuone sekä askartelu/kuntosali tilat. Latokin on valtava ja toimittaa lähinnä tällä hetkellä autotallin virkaa... Tilaan on, niin ettei tiedä mistä alottaisi.

      • lietelassi

        nimessä saa rakentaa, jos lietevesi jää lattian alle.

        Betonniritilät voi purkaa vaikka siten, että investoi muutaman satasen kulmahiomakoneeseen ja siihen sitten timanttilaikan. Timanttilaikalla voi pilkkoa betonniritilän pienempiin osiin. Betonnipalkit kannattaa sitoa vaikka köydellä, etteivät putoa lietekuiluun.

        Ilman työtä ja vaivaa homma ei varmaan hoidu, mutta kun työhön ryhtyy, niin se kyllä opettaa oikeat niksit.

        Ei muuta kuin raipan ostoon ja piiskaa se ukkos vielä töihin, niin eiköhän navetta rupea kuntoutumaan ;=)


      • Karjajooseppi

        Jos niitä palkkeja pois mielii, niin tilaa jonkun piikkaamaan valut pois ritilöiden päistä, niin saa ritilät ehjänä pois ja joku voi ne vielä vaikka ostaakkin. Huomattavasti turvallisempaa kuin palasiksi leikkaaminen ja kaiken lisäks nopeampaa.
        Itse rakensin vanhaan navettaan väliaikaisen tallipaikan 2 hevoselle max. 5 vuodeksi ja laitoin pelkän muovin ritilän päälle.

        Kannattaisi muuten pyöräyttää ilmastointilaitteita vähintään kerran viikossa niin saisi rakennuksen sisältä kosteutta poistettua, jos kerran lietekanavissa sitä vettä vielä on. ;)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe