Saksanpaimenkoiran terveys

Minä ja avomieheni jouduimme lopettamaan rakkaan ainoan saksampaimenkoiramme vasta 3-vuotiaana pahojen selkäongelmien takia, koiralla oli jatkuvat kivut lääkkeistä huolimatta.

Suru on suuri ja koti tuntuu tyhjältä. Olemme ajatelleet ottaa toisen koiran, mutta rodusta on erimielisyyksiä. Minä haluaisin TERVEEN koiran, jota ei tarvitse lopettaa nuorena rakenneongelmien ja kipujen vuoksi. Mies taas haluaisi juuri sakemannin. Onko vielä tervelinjaisia saksanpaimenkoiria? En halua luopua toisestakin koirasta ennen aikojaan.
103398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

käyttölinjainen. Virtaa ja viettejä niissä on vaikka muille jakaa, mutta ei selkäongelmia. Jos ostat hyvältä kasvattajalta.

Äänestä

Saksanpaimenkoiran terveystilanne on linjasta riippumatta katastrofaalinen, vaikka sitä kaikki harrastajat eivät myönnäkään. Maineikkaillekin kasvattajille tulee risoja enemmän kuin tarpeeksi. Tosin eipä monen muunkaan ison palveluskoirarodun terveystilanne sen parempi ole. Taitaa belgianpaimenkoirat, varsinkin malit, olla sieltä terveimmästä päästä isoja pk-rotuja.

Äänestä
  • Belgeillä on rikki vaan korvien väli.

    Äänestä

  • kirjoita kenttään kirjoitti:

    Belgeillä on rikki vaan korvien väli.

    Jotain tasoa näihin katkeriin provoihinkin.

    Äänestä

  • suppa kirjoitti:

    Jotain tasoa näihin katkeriin provoihinkin.

    Belgi ei oikeasti vastaa korvien väliltään sakemannia ja epilepsia on niillä monessa linjassa vitsaus. Myöskään käyttölinjaisuus ei takaa terveyttä, risoja ihan samalla lailla myös niissä.

    Äänestä

  • saku... kirjoitti:

    Belgi ei oikeasti vastaa korvien väliltään sakemannia ja epilepsia on niillä monessa linjassa vitsaus. Myöskään käyttölinjaisuus ei takaa terveyttä, risoja ihan samalla lailla myös niissä.

    "Belgi ei oikeasti vastaa korvien väliltään sakemannia ja epilepsia on niillä monessa linjassa vitsaus. "

    Miten ei vastaa? Näyttävät pärjäävän lajissa kuin lajissa, ja lisäksi ovat oikeassa työkäytössäkin suosittuja. Saksanpaimenkoirillakin on luonnepuutteita aivan liikaa, olen itsekin sen kokenut omilla koirilla ja lisäksi olen nähnyt kentillä paljon huonoja koiria. Ja epilepsia vaivaa lähinnä pitkäturkkisia belgianpaimenkoiran muunnoksia.

    Minun edellinen näyttelylinjainen sakemanni eli pitkän ja terveen elämän. Ei ollut minkäänlaisia sairauksia! Ikää vanhukselle kertyi 15v. Harrastettua tuli ihan omaksi huviksi, oli suhteellisen rauhallinen.
    Nykyinen 3 vuotias myös näyttelylinjainen saku on tähän asti ollut myös täysin terve. Tämä koira vaan on täysi vastakohta viettinsä kans verrattuna edelliseen. Viettiä kyllä löytyy! Loistava koira! Mikäli joskus otan toisen koiran, ehdottomasti samalta kasvattajalta!! Ollut ilo harrastaa tämän koiran kans, kohta ois taas lähtö treeneihin :) En sitten tiedä olisiko edelliseltä koiralta löytynyt minkälainen vietti kun koiraa en kentällä käyttänyt vaan tuli itse koulutettua namipalojen avulla kotona ainoastaan perus toko. Ja se koiralta toki onnistui.

    Äänestä

  • Saksanpaimenkoira on jo aikoja sitten todettu jalostuksella pilatuksi.

    Itse suosin käyttölinjaisia, ja tiedän että tietyt sairaudet ovat ihan rodusta riippumattomat, mutta silti kokemuksesta voin sanoa että meidän kaksi käyttölinjasta on pysynyt täysin terveinä. Mitä vähemmän jalostettu, sitä varmemmin säästytään ylihiotun rakenteen vuoksi syntyviltä ongelmilta.

    Alkukantaiset roduthan on todettu huomattavasti terveemmiksi kuin jalostetut, ja niitähän saksanpaimenkoirat juuri ovat, jalostettuja. Jos tervettä koiraa kaipaatte, niin harkitkaa todella niitä alkukantaisempia rotuja, joita ei ole pitkästä iästään huolimatta jalostettu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ninni''' kirjoitti:

Minä ja avomieheni jouduimme lopettamaan rakkaan ainoan saksampaimenkoiramme vasta 3-vuotiaana pahojen selkäongelmien takia, koiralla oli jatkuvat kivut lääkkeistä huolimatta.

Suru on suuri ja koti tuntuu tyhjältä. Olemme ajatelleet ottaa toisen koiran, mutta rodusta on erimielisyyksiä. Minä haluaisin TERVEEN koiran, jota ei tarvitse lopettaa nuorena rakenneongelmien ja kipujen vuoksi. Mies taas haluaisi juuri sakemannin. Onko vielä tervelinjaisia saksanpaimenkoiria? En halua luopua toisestakin koirasta ennen aikojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu