erityislapsi

Reilu 2,5 vuotias lapsemme on käynyt pari kuukautta puheterapiassa (äidin omasta aloitteesta), koska puhe ei ole kehittynyt niin hyvin kuin keskimäärin. Sanoja on kuitenkin noin 30-40 ja joitakin lauseitakin tulee. Hänellä on ollut muutamaan otteeseen liimakorvat millä varmaan on myöskin ollut vaikutusta, ettei puhe ole lähtenyt niin hyvin tulemaan. Tänään puheterapeutti sitten kertoi, että hänen käydessään päiväkodissa oli siellä ollut " hurhaa menoa" , siis paljon lapsia eikä montaa hoitajaa. Päiväkodin aloitteesta puheterapeutti sanoi nyt kirjoittavansa lausunnon että lapsemme voidaan ottaa kahden paikan erityislapseksi, ettei nyt jo suureen ryhmään otettaisi enempää lapsia.

Itselleni tuli tässä ihan sellainen tunne, että koska sijaisia ei saada päiväkotiin (ryhmä on jatkuvasti yhden hoitajan vajeessa) he haluavat tällä tavalla rajoittaa ryhmän kokoa. Hyvähän se tietysti vain on, että lapsemme saa enemmän huomiota päiväkotiryhmässään, mutta jotenkin tuli sellainen tunne, että " luokitellaanko" hänet nyt erityislapseksi siksi että hän oikeasti on erityislapsi vai ihan muusta syystä.

Siksi ajattelinkin kysyä, että milloin lapsi yleensä todetaan erityislapseksi? Onko lapsella siinä vaiheessa yleensä jo diagnoosi esim puheen viivästymästä vai onko tällainen menettely ihan tavallista? En mitenkään vastusta koko hommaa, mutta jäi kuitenkin mietityttämään...
4317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi,
En vastaa kysymykseesi, mutta ajattelin kertoa sinulle, että nyt jo 9v lapseni ei puhunut kymmentä sanaa 2,5 vuotiaana ja hänet laitettiin puheterapiaan. Käytii joitakin kertoja ja kyllä se puhe sieltä alkoi tulla siinä 3 täyttäessä. On vieläkin hiljainen ja vastaa, kun kysytään, mutta koulussa kympin oppilas joka aineessa.Älä hätäile sen puheen kanssa. Kyllä se sieltä tulee, kun annat aikaa:) Hoidin poikaa kotona, jotan en tiedä tarha asiaa.

Äänestä

asiaa kysellä tuolta päivähoito-palstalta? Siellä on niitä sen puolen ammattilaisia ja lapsesihan ei kouluikää ole vielä lähelläkään...

Äänestä

Normaalisti tarvitaan lääkärin tekemä diagnoosi, jotta lapsi voidaan "ottaa erityislapseksi" ryhmään. Ihmettelen itsekin, että voiko puheterapeutti tehdä tämmöisiä päätöksiä, vai onko kyseessä enemmänkin suositus. Joka tapauksessa, koko juttu kuulostaa vähän oudolta. Koulussa lasta ei missään tapauksessa voisi ottaa erityisopetukseen ilman asiaankuuluvaa diagnoosia. Minusta on olemassa vaara, että lapsenne leimaantuu. Hän on vielä todella pieni, eikä puheen kehityksestä voi tuon ikäisellä sanoa mitään varmaa, vaikka suppea sanavarasto voikin viitata puheen kehityksen häiriöön. Koulussakin käy turhan usein niin, että jonkun lapsen ongelmien/diagnoosin varjolla palkataan henkilökohtainen avustaja, joka lopulta työskentelee ihan muualla, kuin kyseisen lapsen apuna. Vanhempana tekisin kaikkeni, ettei minun lastani käytettäisi työntekijäpulan paikkaajana. Tässä on sekin vaara, että lapsella katsotaan olevan todellista suurempia ongelmia, kun hän ei pärjää edes lisähenkilökunnan tuella, joka siis todellisuudessa ei edes ole häntä auttamassa. Uskon, että haluat lapsellesi kaiken avun, jota hän oikeasti tarvitsee. Mutta siltä varalta, ettei hän ehkä apua tarvitsekaan, niin selvittäisin kyllä asiaa lähemmin. Teillä on oikeus kieltää puheterapeuttia ottamasta yhteyttä mihinkään muuhun tahoon lapsenne asioissa. Oman lapsen ollessa kyseessä kannattaa aina olla kunnolla selvillä siitä, mitä häntä koskevia päätöksiä oikein tehdään kodin ulkopuolella. Vaikka ammattilaisten pyrkimys on auttaa lapsia ja perheitä monin tavoin, niin se ei valitettavasti aina onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Tsemppiä teille!

Äänestä
  • Täällä nuo kahden paikan päätökset tekee kyllä päiväkodin johtaja, yleensä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Tuo kahdenpaikkalaisuus ei vielä tarkoita, että lapsi saisi jotenkin enemmän huomiota tms, tai joutuis johonkin "erityislapsen asemaan". Sama arki jatkuu, mutta lapsiryh,ä pysyy pienempänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huik kirjoitti:

Reilu 2,5 vuotias lapsemme on käynyt pari kuukautta puheterapiassa (äidin omasta aloitteesta), koska puhe ei ole kehittynyt niin hyvin kuin keskimäärin. Sanoja on kuitenkin noin 30-40 ja joitakin lauseitakin tulee. Hänellä on ollut muutamaan otteeseen liimakorvat millä varmaan on myöskin ollut vaikutusta, ettei puhe ole lähtenyt niin hyvin tulemaan. Tänään puheterapeutti sitten kertoi, että hänen käydessään päiväkodissa oli siellä ollut " hurhaa menoa" , siis paljon lapsia eikä montaa hoitajaa. Päiväkodin aloitteesta puheterapeutti sanoi nyt kirjoittavansa lausunnon että lapsemme voidaan ottaa kahden paikan erityislapseksi, ettei nyt jo suureen ryhmään otettaisi enempää lapsia.

Itselleni tuli tässä ihan sellainen tunne, että koska sijaisia ei saada päiväkotiin (ryhmä on jatkuvasti yhden hoitajan vajeessa) he haluavat tällä tavalla rajoittaa ryhmän kokoa. Hyvähän se tietysti vain on, että lapsemme saa enemmän huomiota päiväkotiryhmässään, mutta jotenkin tuli sellainen tunne, että " luokitellaanko" hänet nyt erityislapseksi siksi että hän oikeasti on erityislapsi vai ihan muusta syystä.

Siksi ajattelinkin kysyä, että milloin lapsi yleensä todetaan erityislapseksi? Onko lapsella siinä vaiheessa yleensä jo diagnoosi esim puheen viivästymästä vai onko tällainen menettely ihan tavallista? En mitenkään vastusta koko hommaa, mutta jäi kuitenkin mietityttämään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu