erityisopetukseen

Meillä reilu 5v lapsi jolla todettu lievä, mutta laaja kielellinen vaikeus. Tietyt alueet siis ikäryhmän alarajalla, eli vastaa n. 4v tasoa. Mutta puhuu normaalisti, itsenäinen arkiaskareissa jne. Vaikeudet huomaa siis vain kun osataan katsoa.

Kuntoutustyöryhmässä kuitenkin päätettiin, että tarvitsee erityisesiopetukseen paikan ja vie nykyisessä päiväkodissa 2 lapsen paikan. Itse en siellä osannu edes miettiä asiaa enempää, mutta miestäni huolestuttaa nyt, että onko tuo erityisesiopetusryhmä nyt kuitenkaan sopiva? Häntä huolestuttaa se, että muut lapset on selkeästi erityislapsia, miten se vaikuttaa lapseemme joka ei itse edes tiedä vaikeuksistaan. Lapsesta kuitenkin todettiin päiväkodinkin puolesta, että pärjää kyllä normaalissa ryhmässä, mutta tarvitsee aikuisen tukea normaalia enemmän. :/ Millaisia ne erityiseskariryhmät yleensä on?

Toisena vaihtoehtona esitettiin että normaaliin eskariin hankitaan avustaja ja se kuulosti meistä tosi hyvältä, mutta jotenkin se idea jäi muiden alle, kun avustajia on vaikea saada?

Vähän sekavasti selitetty asiaa, mutta oisko jollain jotain mielipiteitä erityisryhmästä tai tuosta avustajan hakemisesta? Lapsi osaa myös lukea ja on oppinut vieraita kieliäkin omatoimisesti. Vaikeudet tulee lähinnä sanojen hakemisessa ja käsitteiden ymmärtämisessä sekä kuulonvaraisessa puheen ymmärtämisessä
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hulda80 kirjoitti:

Meillä reilu 5v lapsi jolla todettu lievä, mutta laaja kielellinen vaikeus. Tietyt alueet siis ikäryhmän alarajalla, eli vastaa n. 4v tasoa. Mutta puhuu normaalisti, itsenäinen arkiaskareissa jne. Vaikeudet huomaa siis vain kun osataan katsoa.

Kuntoutustyöryhmässä kuitenkin päätettiin, että tarvitsee erityisesiopetukseen paikan ja vie nykyisessä päiväkodissa 2 lapsen paikan. Itse en siellä osannu edes miettiä asiaa enempää, mutta miestäni huolestuttaa nyt, että onko tuo erityisesiopetusryhmä nyt kuitenkaan sopiva? Häntä huolestuttaa se, että muut lapset on selkeästi erityislapsia, miten se vaikuttaa lapseemme joka ei itse edes tiedä vaikeuksistaan. Lapsesta kuitenkin todettiin päiväkodinkin puolesta, että pärjää kyllä normaalissa ryhmässä, mutta tarvitsee aikuisen tukea normaalia enemmän. :/ Millaisia ne erityiseskariryhmät yleensä on?

Toisena vaihtoehtona esitettiin että normaaliin eskariin hankitaan avustaja ja se kuulosti meistä tosi hyvältä, mutta jotenkin se idea jäi muiden alle, kun avustajia on vaikea saada?

Vähän sekavasti selitetty asiaa, mutta oisko jollain jotain mielipiteitä erityisryhmästä tai tuosta avustajan hakemisesta? Lapsi osaa myös lukea ja on oppinut vieraita kieliäkin omatoimisesti. Vaikeudet tulee lähinnä sanojen hakemisessa ja käsitteiden ymmärtämisessä sekä kuulonvaraisessa puheen ymmärtämisessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu